"Ikkunan läpi oli paiskattu palopommi, joka oli jäänyt suutariksi. Lasi narisi jalkojen alla, muovimatto oli kytenyt sieltä täältä. Myöhemmin kävi ilmi, että asialla oli ollut helluntalainen kundi, jonka mielestä City-lehti tuhoaa Suomen nuorison. Sama kaveri, joka leikki tulitikuilla Michael Jacksonin lavapuitteissa Stadikalla. Sitä jotenkin tiesi olevansa oikealla asialla"("City 25v - ennen ei ollut paremmin")
Tämä on 2100 blogiteksti. Se on kiva pyöreä numero. Se suorastaan kerjää sitä, että kirjoitan hieman siitä, miten tämänlainen määrä tekstiä syntyy. Täytyy löytää jotain vihjeitä siitä, mistä kaikki se motivaatio - ja kenties inspiraatiokin - pulppuaa. Tekstin laadustakaan ei tarvitse välittää ; Jo määrä itsessään alkaa vaatimaan selityksiä.
Haluaisin antaa selitykseksi ylenmääräisen vapaa-ajan yhdistettynä kapeaan sosiaaliseen elämään. Se toisi mieleen flâneur -tyyppisen passiivisen ja eristäytyneen mietiskelijän. Se toisi eristyneen imagon, jota pidän tietyllä tavalla viehättävänä. Etäinen, hajamielinen, hieman omituinen ja epäsosiaalinen supernero. Siinä on kieltämättä yksi sellainen imago, joka on stereotyyppinen ja jollain hyvin kummallisella tavalla haluttava.
Rehellisyyden vuoksi en kuitenkaan voi sanoa näin. Sillä viime aikoina olen kirjoittanut harvinaisen paljon, vaikka minulla onkin kaksi työtä ja lisäksi harjoittelen melko ahkerasti. Tämä ei ole hidastanut blogin syntymistä, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Blogaaminen itsessään ei ole koskaan ollut yhtä helppoa. Panostan kaikkeen muuhun. Syy onkin se, että en oikeastaan erota mitään erillistä aikaa ; Tämä blogi vain syntyy päivän sattumuksista. Olenkin siis enemmän flambeur, aktiivinen jopa aggressiivisuuteen ja uhkarohkeuteen asti. Otan miltei mistä tahansa kohtaamisista ja tapahtumista asioita irti ja teen kirjoittaessani yhdistelemisiä - ja riskejä.
Selitys onkin tätä kautta tavallaan helppo ; Moniaiheisuus ja kokeilevuus tuovat vaihtoehtoja. Näin aiheet ja jutut eivät lopu kesken. Tai kuten asiaa on kuvattu kaksisuuntaisena ketjuna "Johan tosta sun kirjotustahdista tulisi nähdä että sä et oo aina ihan tosissaan." Kirjoitusasenne heijastuu tekstiin. Esimerkiksi blogausten määrään.
Tärkein teema on tietysti se, että vaikka jokainen blogiartikkeli on kirjoitettu pintatasolla melko vakavasävyisesti, ne ovat usein enemmänkin kokeilua, testipalloja ja leikittelyä. Pintatason sävy ja pohjavire ovat siksi hyvinkin kaukana toisistaan. Ja itse asiassa tämä on osittain itseistarkoituksellista ja lopuilta sitä, että olen sellainen ihan itseksenikin.
Blogi on otettava siksi enemmän harjoitteena. Tosin hyvin tehdyn harjoitteen lopputuloksena on tietysti myös taitojen kasvu, joten itse asiassa uskallan sanoa vakavasti, että siltä vähäisissä osin mitä olen vakavasti otettava, olen sitä juuri taustalla olevan pelleilyhenkisyyteni vuoksi. Kaikki se, mikä minussa on jäyhää ja järkevää ei ole edistänyt harjoitteita. Jäyhyys ja järkevyys onkin siksi hyvä laittaa seuraukseksi eikä lähtökohdaksi.
Lisäksi on hyvä huomata, että flambeur on aggressiivinen. Ei pidä unohtaa sitä, että minua motivoi vastaankirjoittaminen. Onhan tässä tietysti jonkinlaista kaksisuuntaisuuttakin ; Jos "rakastaa viisautta", niin voi siihen yhdistää "vihan epäviisauteen" ilman että rakentaa jotain totaalisen ristiriitaista (eli epäviisasta). Tunne -elämässäni on siis muitakin tunteita kuin leikkimielisyys ja huvittuneisuus. Kikkaileva temppuja temppujen vuoksi -asenne kenties jopa vaatiikin jonkinlaista ankkuria. Näin blogitekstejeni moottorina onkin usein reagointi johonkin näkemykseen. Jolloin on selvää että joudun kiittämään hyviä/huonoja vihollisia.
Tässä kohden minun on pakko mainita eräs tuore, varsin absurdi tilanne. Skeptikkona ja ties minä olen tottunut siihen että yhdistetään (a) illuminatin sätkynukeksi tai saatananpalvojien manipuloimaksi ja ohjaamaksi (b) illuminatin jäseneksi tai saatananpalvojaksi. Nyt olen kuitenkin saavuttanut sosiaalisen huipentuman. Juttelin nimittäin eräässä Pasilalaisessa baarissa erään ihmisen kanssa, joka esitti että minut on liitetty itse Saatanaksi. Siis itse persoonalliseksi pahaksi. Syynä on se, että vaikka internet ei minusta hirveästi tiedä, muistavat eräät ihmiset minut ajalta jolloin minusta ei saanut ottaa valokuvia. - Johtui senaikaisesta "shamanistisesta uskonnollisesta vakaumuksesta", jota vahvisti se, että naamani ei ollut siinä vaiheessa mielestäni järin kaunis. Tämä on herättänyt vakavia mietteitä muutamasta, sanotaan kohteliaasti "NWO -henkisessä", ihmisessä. Kun minunlaiseni tyyppi, massakirjoittaja ja selvästi mielipiteissään muutenkin "hyvyyttä vastaan" on samalla "perversillä tavalla karismaatinen" ja varoo valokuvia, on selvää että mielteet ohjautuvat kohti Wanhaa Kehnoa.
Olen prosessoinut tätä asiaa vakavasti ja päättänyt pitkän harkinnan johtopäätöksenä sen että olen huvittunut. Sillä siinä vaiheessa jos NWO -henkinen ihminen pitää sinua itse Saatanana, tiedät että olet tehnyt jotain oikein. ; Silti tai juuri siksi katson olevani väleissä hyvin monen hörhömielisen taiteilijaluonteen kanssa. -Jos ei muuten, niin siksi että sillä se meillä sielunvihollisilla on tapana. Rakastamme harhautuneita ja hairahtuneita.
Sillä härömielisyyksissäni olen viime aikoina esimerkiksi innostunut muutamasta Zeistgeistin kannattajasta. Vähän aikaa sitten pääsin esimerkiksi kehumaan, miten eräs heistä on täydellinen, kunhan vain saa hieman viinaa. Sillä hänen juttunsa olivat sen verran korkealentoisia, että joko (a) itse oli aivan tyhmä eikä ymmärtänyt mitä ihminen sanoo tai (b) sitten siinä sanomisessa ei ole päätä eikä häntää. Molemmissa tilanteissa minä saan tietysti arvokkaan absurdin kohtaamisen tunteen. - Ja rehellisesti sanoen pidän siitä tunteesta. Se on yksi tämän blogin funktioista : Yritän hämmästyttää itseänikin. Blogissa on siis taso, jossa pohjimmiltaan hörhöilen itselleni ja höröttelen tälle hölmölle mahdollisimman ylenkatseellisesti. Siitä tulee kasvaneen nöyrä olo ja latistavan hyvä mieli samanaikaisesti.
Tämä satasrupeama 2000-2100 on sujahtanut nopeasti. Tässä on kuitenkin on tapahtunut tärkeä havahtuminen ; Tilastojen mukaan tätä blogia luetaan kohtuu paljon. Olen kuitenkin kirjoittanut tekstiä likimain sillä asenteella, että tuskin ketään kiinnostaa. Tämä voi tietysti tuntua ikävältä niistä, joiden mielestä olisi kohteliasta että jos kirjoittaa blogia jota kuka tahansa voi lukea, että "kääntäisi tekstinsä ensin postmodernismista suomeksi." Valitan, en osaa. Ja luultavasti juuri "tietty" huomiohuoraamattomuus kiinnostaa niitä, jotka tätä lukevat. Lukijoiden kosiskelu perinteisillä keinoilla vaatisi "totaalisesti erilaisen yleisön". Kirjoitustapa ja siitä pitävät lukijat yhdistyvät. Siksi voinkin huomiohuorata jatkossakin - kunhan teen sen jollain muulla kuin "tietyllä" tavalla.
Tätä kautta blogini on jotain samanaikaisesti erakkomaista mutta erittäin julkista. Tämä julkiserakkous on hyvin tyypillistä nykyään. Esimerkiksi "Daily Coyote" -blogin pitäjä lähti varsin askeettisista ja sosiaalisesti rajoittuneesta olosta. Mutta kuitenkin hyvin usea seuraa hänen ja hänen lemmikkikojoottinsa elämää. Koska niin nykyajan erakko toimii ; Hän on erakko julkisesti netissä. Näin epäsosiaalinen ja eristäytynytkin voi saada flambeurin -sävyjä menettämättä samalla erakkomaista perusluonnettaan.
Näin blogi toimii kasvuyleisönä ja ympäristönä, (1) jossa tapahtuu, (2) johon tapahtumat tulevat & (3) joka on suhteessa tapahtumiin tarjoten tapahtumiseen viittaavan foorumin. Lopputuloksena ollaan yhdessä ja erikseen. Kommentoijat, lukijat ja kävijät ovat toistensa aktivoijina.
"Sosiaalipedagogisen sosiaalisen kasvatuksen sosialisaatiotehtävänä on ohjata sosialisaatioprosessia niin, että ihminen voi kasvaa sosiaalisissa suhteissaan."
(Elina Nivala, "Sosiaalipedagogiikka nuorten yhteiskunnallisen kasvun tukena")
Lisäksi blogaaja korostaa että tekstien syntymisen ansio ei ole hänessä, vaan hän kiittää koko tiimiä. Ja vanhempiaan. Ja vanhempien saunakaverin koiran purulelua. Näiden lisäksi hänen on pakko kiittää myös kahvinvalmistajia, sillä heidän tuotteensa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti