Helsingissä on paljon valkoposkihanhia. Tänään seurasin töiden jälkeen hieman tarkemmin niistä kahta. Ne olivat selvästi pariskunta. Koska ne pitivät läsnäoloani hieman häiritsevänä, ne pitivät etäisyyttä. (Otin niistä kuvia, mutta etäisyyden vuoksi ne kaikki olivat laadultaan aika huonoja. Todiste ohessa. Ilmiö on kuvassa kuitenkin tosi selvä)Ja kun ne laidunsivat, ne tekivät siten että vuoron perään toinen heistä söi ja toinen heistä vahti. Vuorot vain vaihtuivat vähitellen. Tämä on tietysti kätevä keino saada syötyä ilman että valvonta lakkaa hetkeksikään.
Hanhet olivat paitsi luotettavia, eli vahtivat kärkkäästi kun toinen söi, ne olivat myös luottavaisia. Ne laskivat senkin varaan että kun se itse syö, toinen vahtii. Tälläisessä joku voisi nähdä siinä jopa vertauksia ihmisten käyttäytymiseen, tai ainakin ihmisen käyttäytymisen ideaalitilaan.
1: Vastustan tietysti tämänlaista liian suoraa antropomorfismia, koska se on varomattomana aika heppoista. Mutta vertauksena olen tietysti täysin samaa mieltä. Todellisuus ei määritä etiikkaa, vaan etiikkakäsitys joka on sanoo että hanhien toiminnassa on jotain joka ihmisillä heijastuu etiikkaan. Ero on oleellinen.
Ihmisten elämä täyttää olevan vaikeampaa kuin hanhien. Kenties olemme "liika fiksuja"? Tai sitten emme vain ole vielä "riittävän fiksuja". Olemme juuri sen verran fiksuja että osaamme mutkistaa elämämme mutta emme riittävän fiksuja ratkaistaksemme nämä omat ongelmamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti