keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ennen oli sittenkin paremmin!

Moni pitää edistystä hyvänä asiana. Konservatiivinen muutosvastarinta nähdään helposti huonona. On oltava muutosta ja vallankumousta. Eikä pelkästään poliittisen vasemmiston mielestä ~ Vasemmistohan hakee kommunismin perinteen kautta nykytilaa kritisoivat ja muutosta hakevat teemat. Mutta myös kokoomuksen vaalimainonnasta korostui se, miten peruuttamalla ei voi mennä eteenpäin. ; Kuitenkin muutos itsessään ei ole aina hyvä asia. Muutos itsetarkoituksena on hieman sama, kun kieltäisi jarrun taannunnaisena vaikka olisi ajamassa päin muuria.

Tämä korostuu vaikkapa lukemalla "Nature" -lehden numeron 27. 8. 1998. Siinä pääkirjoituksessa käsiteltiin pseudotieteiden sosiologiaa. Se korosti että vaikka pseudotieteet olivat jo tuolloin suosittuja, ne otettiin viihteenä eikä totena. Nature oli sitä mieltä, että tieteentekijän ei kannata lähteä kritisoimaan ja moittimaan pseudotieteitä, koska se olisi turhanpäiväistä ja ortodoksista. Sen sijaan huolta herätti tuolloin se, että pseudotieteiden parissa viihdyttiin paremmin kuin oikean tieteen. Tieteen popularisoinnista haluttiin tehdä vetävämpää ja hauskempaa.

Nykyisin pseudotieteet otetaan vakavasti. Esimerkiksi Leinivaara kirjoitti siitä, miten rokotevastustus on aikaansaanut rokotesuojan alentumista. Suojaamattomat ihmiset tarjoavat suojan jota kautta tauti pääsee kytemään ja leviämään. Ja niin rokotteiden vastustaminen onkin johtanut ihan konkreettisesti siihen että erilaiset taudit ovat yleistyneet ja levinneet. Tuhkarokko on ollut harvinaisuus, mutta nyt se on saanut aikaan epidemioita kun rokotekattoa ei ole ollut. Selvästi tätä ei oteta minään harmittomana hömppänä tai viihteenä kun sillä on näin dramaattisia ja tärkeitä seurauksia.

Nykyään pseudotieteistä pitääkin jo olla huolissaan. Sillä niiden parissa viihdytään ja niihin uskotaan. Skeptikon rooli on muuttunut ortodoksisesta nillittäjästä johonkin ihan muuhun. Ennen skeptikko on ollut nillittäjä, nyt hänellä on jopa jotain ihan konkreettista merkitystä, jopa eettistä ja yhteiskunnallisestä tärkeää sellaista.

Ei kommentteja: