sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pieni ajatus esinekeräilyn himouttavuudesta.

Televisiosta tulee usein dokumentteja, jossa esitetään jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Niissä ekstremismi, marginaalisuus ja outous on itseisarvoista. Usein aiheena on seksuaalisuus, koska niissä voi näyttää tissejä. Tämä tietysti myy. Ja jokainen voi nähdä saman dokumentin aivan eri tavalla. Osa näkee tiedottamisena, jolloin vähemmistö saa äänen. Toinen ottaa ylenkatseellisen hengen ja katselee miten kaikkea typerää maailmassa onkaan. Kolmas taas kauhistelee mitä kaikkea säädytöntä maailmassa onkaan. Ja neljäs katsoo että dokumentti heijastaa nyky-yhteiskuntaa, jolloin he voivat iloita siitä miten ovat parempia kuin rahvas massa.

Juuri tämänlainen dokumentti oli "Naimisissa Eiffeltornin kanssa". Katsoin sellaisen, joten minä en voi tietysti ylenkatseellisesti naureskella niille jotka tämänlaisia dokumentteja katsovat. Itse asiassa dokumentti avasi minulle joitain ajatteluväyliä, joita en ole ennen suuremmin pohtinut.

Dokumentin aiheena olivat ihmiset, jotka kokivat seksuaalista vetoa esineisiin. Kyseessä ei ollut pelkkä fetissi. Olennainen piirre on se, että esine antropomorfistetaan hyvin vahvasti. Ihmiset kokevat vaihtavansa ajatuksia kohteen kanssa. Siksi henkilö voi ajatuksissaan keskustella esineen kanssa ja esine tuntuu vastaavan. Suhde on tätä kautta syvempi kuin pelkkä seksuaalinen kiinnostus esineistöön.

Aihe on tietysti sinällään mielenkiintoinen, että dokumentti haki selitystä ilmiöön montaa kautta. Esimerkiksi aspergerin syndrooma nähtiin asiaa lisäävänä elementtinä. Vaikka valtaosa aspergerin syndroomaisista ei ole esineisiin rakastuneita, heillä on yleistä kiintyä esineisiin. Lisäksi normaalit suhteet ulkopuolisten kanssa vaikeutuvat. Tämä altistaa esinekorvikkeille. Toinen selitys oli traumaattinen menneisyys ja siihen viittaaminen.
1: Esimerkiksi minulla on esineisiin kiintymistä, joka sai lapsena naurettavia mittapuita, kuljeskelin taskut täynnä ties mitä, asiaa yritettiin korjata kaikenlaisilla ratkaisuilla, mutta ne eivät toimineet koska ongelman perusluonne ei ollut tunnettu. Se, mikä kenties toimii normaalill ei toimi epänormaalille.

Minun ajatukseni siirtyivät kuitenkin normaaliin parisuhteeseen ja uskontoon:
1: Voidaan ajatella että tavallisesti ihmisten seksuaalisuus toteutuu ihmisten kanssa. Ihmisilläkin on toisistaan usein mielikuva. Emme näe toisen ihmisen persoonaa suoraan, vaan saamme siitä vain vihjeitä. Kommunikoimme joskus pinnallisemmin kuin haluamme tunnustaa. Tätä kautta esineseksuaalisuus on ikään kuin siirtymä, jossa normaali parisuhde ja siihen liittyvät asiat siirtyvät. Ihminen toteuttaa samoja asioita esineiden kanssa. Mukaan tulee mielikuva joka rakentaa eheän kokemuskokonaisuuden. Se näyttää ulkopuolisesta suorastaan typerältä ja taikauskoiselta, mutta sisäinen tila on ehyt yhtä kaikki.
2: Toisaalta myös uskonnolliset kokemukset voidaan nähdä hyvin samantapaisena. Moni ihminen kokee että hän puhuu Jumalalle ja että tämä Jumala peräti vastaa. Kokemus on varmasti aivan yhtä koettu kuin mitä esineseksuaalit kokevat vaikka aidan kanssa käymästään keskustelusta.
___2.1: Tässä on tietysti "häijy tulkinta", jossa uskovaiste näkemys on yhtä perusteltu. Uskonto ja siihen liittyvät kokemukset ovat tosiasiapakoinen kokemus, joka on yhtä uskottava ja perusluonteeltaan samanlainen kuin vaikka tämä esineseksuaalisuus. Yleisyys ei tee asiasta yhtään perustellumpaa ja todistetumpaa.
___2.2: On mahdollista tehdä myös "kiltti tulkinta", jossa tavallisesti ihmiset kokevat Jumalasuhteen tietyllä tavalla ja esineseksuaalisuus on tämän normaalin tilan siirtymä. Se, mikä normaalisti on rukousta on vääristynyt ja Jumalasuhdetta haetaan esineistä, kuten Eiffeltornista tai Berliinin muurista.

Kaiken kaikkiaan, jos pystyn suhtautumaan ymmärtäväisesti ihmiseen, joka kertoo että hänellä on suhde katanamiekkaan, ja että hän kommunikoi tämän kanssa, kykenen varmasti suhtautumaan suvaitsevaisesti myös "Jeesusihmisiin". Ei niitä juttuja faktoina tarvitse ottaa.

1 kommentti:

-E- kirjoitti...

Näin joskus myös saman dokkarin. Hämmentävää se on minulle, mutta ajatuksesassi verrata sitä parisuhteeseen tai uskontoon on perää. Veikkaan, että on helpompi olla suhteessa esineen kanssa kun voi itse päättää (ei ehkä tietoisesti) mitä se esine aina vastaa.

Veikkaisin, että taustalla voisi olla jonkin asteinen kontrollin tarve. Jos omat ajatukset ovat sekaisin voi yrittää kompensoida kontroloimalla ympäristöään. Ja se on helpompaa suhteessa esineisiin kuin ihmisiin. Vaikka kyllähän monet harjoittaa juuri tämän tyyppistä kontrollia myös pareihinsa...