Perhe panttivankina.

Marko Hamilo kertoo kirjassaan "Luonnollisesti hullu" monille tutusta Tukholma -syndroomasta. Ilmiössä on kysymys siitä, miten esimerkiksi panttivankitilanteissa ihmiset tulevat usein myötämieliseksi kaappaajia kohtaan. He voivat myöhemmin antaa panttivangiksi ottaneiden kaappareiden puolta pitäviä, lieventäviä, lausuntoja. He voivat jopa auttaa panttivankeja ottaneita. Kuitenkin sitä voisi luulla että solidaarisuutta ja ystävyyttä ei saataisi olemalla ilkeitä.

Hamilon mielestä kyseessä on osa ihmisen lajinmukaista sosiaalisuutta. Olemme eläneet kauan sellaisessa tilanteessa, että ryhmästä ulos ajautuminen on hyvin huono asia. Kaappaajat katsotaan osaksi laumaa. ; Laumassa pysymiseen ajava toiminta taas on ollut evoluutiohistorian aikana kannattavaa, nykymaailma on muuttunut mutta geenimme ovat tässä hieman jälkijunassa. Nyky-yhteiskunnassa ryhmiä, ihmisiä ja muita vastaavia on tarjolla. Mutta jos mestästäjä-keräilijä päätti irtautua yhteisöstä kivikaudella ja pakata kimpsunsa ja kampsunsa, oli hänen selvittävä ainakin jonkin aikaa yksin. Ja tämä oli vaarallista. ~ Kysymys on siis ekologisesta loukusta.

Vastaavanlaista logiikkaa löytyy Lauerman "Huijaus" -kirjasta löytyy vastaavanlainen tulkinta torjunnalle ; Hänestä pahojen tapahtumien ajaminen tietoisen ajattelun ohi ja niiden unohtaminen on hyödyllinen asia, jos pahantekijöiden kanssa on elettävä tiiviissä ja pienessä yhteisössä. Ja sellaisissa metsästäjä-keräilijät ovat esimerkiksi kivikaudella eläneet.

Tämänlainen anteeksiantava ja pahaa kestävä suhtautuminen näkyy tietysti monessa asiassa. Esimerkiksi lahkouskonnoissa yhteisöistä eroaminen on eroavalle lahkolaiselle raskas kokemus. Yhteisö nähdään pahana ilmiönä, mutta lähteminen on silti vaikeaa. Yksi tehokkaimmista keinoista on sosiaalinen eristyminen. Tämänlaista sosiaalisten suhteiden karsimista on esimerkiksi Jehovan Todistajilla. Tämä vähentää apostasiaa, koska huonokin osa yhteisössä on parempi kuin olla yksin.

Ja isoimmillaan tämä on tietysti perheissä, joissa perheväkivaltaa kokenut nainen on suhteesa vuosia. Jälkikäteen se, mitä hän on sietänyt tuntuu uskomattomalta ja vaikeasti ymmärrettävänä. Tämäkin näyttää miten ihminen on varsin kestävä ja julmuuksia sietävä, jos tilanteen korjaaminen vaatisi yhteisön vaihtamista.

Tämä onkin hyvä muistaa esimerkiksi silloin kun lukee Välipakan "Sata tapaa tappaa sielu" -kirjaa. Se kertoo lähtemisen ratkaisuksi. Tämä onkin hyvä neuvo. Mutta ratkaisua ei taatusti ole helppo tehdä. Sillä tässä tilanteessa koko perhe on käytännössä panttivankitilanteessa. Peräti sellaisessa jossa vaatimukset esitetään samalle taholle jota pidetään vankina. Mitään ulkopuolista neuvottelijaa ei ole, eikä tule. Eikä siinä olla yksin, vaan on selvää että jokainen oma valinta vaikuttaa myös kaikkien muiden tilanteessa olevien elämään.
1: Kirja näyttää olevan kirjoitetun ensisijassa niille joille narsistinen persoonallisuushäiriö tunkee elämään aviopuolison kautta. Kuitenkin eroaminen on hyvin vaikeaa - moni sietää ongelmaa hyvinkin pitkään. Eniten kuitenkin ihmetyttää se, että näkökulmaa ei ole juuri ollankaan sovellettu lapsinäkökulmaan. Kun biologinen vanhemmuus ja likimain koko elämä sitoo narsistiin, niin konstit ovat todellakin vähissä. Lapsille ei ole vanhemmuuseroja hevin tarjolla.