Arvokeskustelu eläinten hyvinvoinnista on minusta hyvä nostaa aina silloin tällöin esiin, vaikka mitään erityistä syytä ei olisikaan. Tällä kertaa ajattelin nostaa sitä esiin ihmisten kautta. Onhan toki hieman suoraviivaista vetää ihmisarvon filosofioista eläimiin ; Eläimet eivät ole yleensä samanlaisia kuin ihmiset, joten niiden kohdalla selvästi muuttuu jokin. Mutta toisaalta ihminen on eläin, joten tästäkin lähestymistavasta varmasti rakentuu jotain.
Ihmisestä
Ihmisarvossa Aristoteles käytti teleologiasta mittaria. Hänen mukaansa ihmisellä on tavoite, ja mitä paremmin hän toteutti tätä, sitä parempi. Aristoteles luokitteli ihmiset neljään osaan ; Hänessä oli kasviosuus, jonka tarkoituksena oli huolehtia kasvusta ja lisääntymisestä. Eläinosa taas huolehti havaitsemisesta ja liikkumisesta. Tämän lisäksi ihmisellä oli kahdenlaista järkeä : Käytännöllinen harkinta jossa asiat ovat konkreettisia sekä teoreettinen harkinta, jossa puhuttiin filosofisesta mietinnästä. Aristoteles esitti hierarkian paremmuusjärjestyksenä, jossa filosofit olivat parhaita. ; Kristillinen kulttuuri sitten myöhemmin vaihtoi filosofian Jumalaan. Ihmisen tarkoitus oli kohdata Jumala ja lähentyä tätä. Tämä oli uudelleenasennettu päämäärä ihmisarvolle. Nykyään moni on vaihtanut tilalle instrumentalismin joka voidaan mitata suoritteilla, kuten verotuloilla.
Immanuel Kant sen sijaan laittoi tarkoituksen toiseen järjestykseen ; Ihmisillä oli arvo itsessään. Ihmiset olivat olentoja joilla oli valta tehdä päätöksiä ja haluta eri asioita. Näin teleologia on enemmänkin ihmisen halujen ilmenemä. Niiden tavoittelu toki saa ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Mutta Kantista ihmisen roolia ei tullut mitata välineellisesti onnistumisen kautta, vaan itseisarvona. Kantin moraali kuitenkin tiivistyi varsin tiukkaan kontrolloimiseen. Hänen ihmisarvossaan on noudatettava kategorista imperatiivia, jossa ideana on yleistää yksittäiset toimet koko yhteisuntaa koskeviksi säännöiksi. Kantin tilanteessa nimittäin usein se, mitä ihmiset haluavat onkin jotain sellaista jota ei voisi hyväksyä yleiseksi laiksi jota kaikki tekisivät kaikkialla. Näin suuri osa ihmisistä jää holhottaviksi. Kant rakensikin hierarkian jossa lakien säätäjät ovat ihmisarvon tuntijoita, eksperttejä. Palveluskunta saattoi harjoitella itsensä vastuun arvoisiksi, mutta pääasiassa rahvas oli sellaista että siitä ei useinkaan ollut omista, saati muiden, asioista päättämään.
Epikuros määritteli mielihyvän tärkeäksi. Hän korosti sitä, että nautittava elämä on myös hyvää elämää. Näin hän korostikin kohtuullista nautiskelua, alkoholia saattoi nauttia kunhan muitsaa varoa alkoholismia ja krapulaa jotka ovat ikäviä vaivoja. Hieman samalla tavalla asiaa lähestyi Bentham taas määritti ihmisarvon onnellisuuden tavoittelemiseen. Tässä mukaan tulee tietoisuus. Tästä seuraa se, että oikeuksia on jos olento kykenee kokemaan onnistumista ja pettymystä sillä on itseisarvo. Tämä tietysti muuttaa ajattelutapaa melko paljon.
Ihmisarvokeskustelussa onkin usein vaikeutena se, että erilaisia näkemyksiä on hyvinkin monta. Niissä kaikissa tuntuu olevan jotain järkeä. Ne tuottavat kuitenkin ristiriitaisia tuloksia. Ja siksi asioista voi tavallaan vain neuvotella. Lähtökohdat eroavat niin, että keskustelu muuttuu käytännössä lobbaamiseksi, jossa ideana on käännytys. Ja kun tätä ei voida helposti tehdä järkisyin kun lähtökohdat on erilaisia, käytetään kyseenalaisiakin keinoja.
Eläimeen
Eläinten kannalta teleologia on tavallaan "helpommin läsnä". On helppoa ajatella, että eläimet ensisijassa noudattavat luonnollisia vaistojaan. Eivätkä he pelkää että lintujen kasvatus vääristäisi ja kierouttaisi linnut niin että linnunpojat etääntyisivät luonnostaan. Näin eläinten elämä ikään kuin toimii luonnollisesti. Ihmisen ei tarvitse puuttua välttämättä asiaan mitenkään. Tämä voi kannustaa passiiviseen luontosuhteeseen ; Jos jokin laji kuolee sukupuuttoon, se on osa Jumalaista luonnonjärjestystä (onhan sukupuuttoja ollut ennen ihmisiäkin). Kuitenkin ongelmana on myös ihmisen suhde luontokappaleisiin. Jos nimittäin pupun telokseksi tarkoitetaan yksi pupuissa oleva funktio se toimii ruokana. Näin syntyy ristiriita jossa pitäisi miettiä, että onko luonnollisempaa se, että pupu hyppii luonnossa ilman että ihminen puuttuu tähän luonnonjärjestykseen ja tekee eiluonnollisen intervention. Vai onko tilanne niin että jos pupuja ei olisi muka tarkoitettu tapettavaksi ja syötäväksi, niin miksi ihmeessä ne on sitten tehty ruuasta?
Hedonistis-onnellinen näkemys taas on varsin tavallinen eläinten hyvinvointikeskustelussa. Esimerkiksi kettutarhojen pitäjät voivat kertoa tappamisen tuskattomuudesta. Tai siitä miten eläinten tietoisuus ei ole samalla tasolla kuin ihmisten ja siksi niillä on vähäisemmät oikeudet. Kuitenkin myös kettutarhojen vastustajat muistuttavat, että eläimissä on paljon samanlaisuutta ihmisten kanssa ; Ne voivat tuntea tuskaa ja kärsimystä. Ahdistusta ei saisi tuottaa niillekään ja tätä kautta harjoittaminen olisi lopetettava eettisin syin.
Ideaalina eläimiä kohdellaan vain harvoin. Usein eläintä käytetään joko tuotantovälineenä joka tuottaa jotain hyödykettä ihmiselle. Ja symbolina vapaudelle tai mystisyydelle tai urbaanin ihmisen luontosuhteelle. Eläin joko välineellistetään tai siitä tehdään uskonnollinen symboli. (Mielestäni molemmat näistä tavoista ovat kuvottavimmat; Ne molemmat ovat totaalisen ihmiskeskeisiä ja egosentrisiä. Eläimeltä ei kysytä, vaan siitä tulee ihmisen materiaalisen tai uskonnollisen tarpeen symboli ja tarpeen tyydyttymisen väline.)
Eläinaktivistit ovat harvemmin käyttäneet Kant -lähtöistä eläimen itseisarvoa lähtökohtana. Vaikka se näyttää ihmisten kohdalla olevan tällä hetkellä "se suosituin" näkemys. Tämä keskustelukenttien eroaminen toisistaan on minusta mielenkiintoinen ja hieman outo. Kenties eläinten oikeuksia pitäisikin katsoa juuri täten? Jos ei muuten niin vaihtelun vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti