Olen elänyt sellaisessa näkemyksessä että uutisoinnissa priorisoinnin pitäisi liittyä tärkeyteen. Siksi viikon tärkein uutinen näyttääkin olevan se, että Suomi voitti jääkiekossa. Toki suomen voitto jääkiekossa täyttää kaikki journalismin uutista koskevat määritteet ; Tapahtuma ei ole ilmiselvyys (miestä pureva koira) vaan yllättävä (koiraa pureva mies). Edellinen voitto oli vuonna 1995. - Siitä on toisin sanoen 16 vuotta. Siinä ajassa voitonjuhlassa syntynyt munasolu on varttunut joksikin joka kärttää itselleen mopoa, ja joka yrittää mahdollisesti nyt itsekin synnyttää "uusia voitonjuhlan vahinkolapsia". (Voitonjuhlan anteliaisuudenkorostusideaksi : Siittiö on halpa lahja, jolla on tunnearvoa!)
Mutta vaikka kyseessä onkin selvästi uutinen, on tapahtuman mittasuhteet hieman yllättävät. Itse asiassa monellakin tavalla:
1: Suomi on voittanut jääkiekossa suunnilleen yhtä usein kuin euroviisuissa. Silti me kehumme olevamme huonoja laulajia ja pidämme jääkiekkoa jonkinlaisena kansallisurheilunamme.
2: Siinä missä se, että lauma miehiä tunkee pelissä, jonka idea tiivistyy muovinpalan päätymiseen tietylle alueelle, ihmiset kokoontuvat juhlimaan ja uutisoivat asiaa valtavalla mediamylläkällä. Sellaisella tavalla että 15 vuotta voiton jälkeen oli ihan luvallista kysyä, että missä oltiin '95 kun oltiin sankareita kaikki. Mutta kukaan ei muista mitä tapahtui kun Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Jääkiekko edustaakin monelle yhteisöllisyyttä. "Count Up" muistuttaa tästä. On yksinkertaisesti mukavaa olla samaa mieltä. Etenkin jos muutoin tuntuu että ihmiset ovat erimielisiä jostain. Näin jääkiekko tarjoaa yhteisen mielipiteen ja samastumispinnan. Fundamentalistiuskovainenkin voi olla ateistin kanssa niin samiksia ja olla yhdessä sankareita kaikki - Näin minullekin kävi kun vierailin oriGINalin innoittaman baariin pelin jälkeen. Minua samanmielisyys ei itsessään ole olennaista. En välitä joukkueurheilusta, ja itse asiassa en osaa edes jääkiekon sääntöjä. Eikä pelimenestys oikeastaan kiinnosta minua. Voitto tai häviö, ihansama. Mutta toisaalta minullakin oli "yhdistävä elementti", eli laimea alkoholiliemi.
"Napoleonin komplekseissa" muistutettiin että jääkiekkokaan ei yhdistä kaikkia. Siellä kerrotaan miten jääkiekko on eräänlainen sekulaari uskonto. Jossa pelaajien satojen kilometrien päässä tekemä voitto rituaalisessa ja asioihin vaikuttamattomassa pelissä muuttuu rituaaliksi, jossa syntyvä symbolinen voitto on ikään kuin koko Suomen kansan ja Valtiovallan mahtia. "menestys muuntuu mystisesti koko suomalaisen kansakunnan (Volkfest) ja Suomen valtion (Hornet-saattue, tasavallan presidentti) saavutukseksi, jota on oikeus ja velvollisuus juhlistaa kansallisten symbolien voimin. Tässä ei tietenkään ole järkeä, mutta uskonnon ytimessä onkin mysteeri."
1 kommentti:
"Missä olit kun Tikkanen ja sitten Selänne voitti Stanley Cupin tai piste-ennätyksen tai se ja se keihäskultaa ?"-kysymys on yhtä vaikea kuin "missä olit kun voitettiin euroviisut.." koska kyse on yksilöurheilusta ? MM-kulta oli joukkueurheilusta.
Suomalaiset voittavat jääkiekkopalkintoja USA:ssakin mutta laulajamme eivät koskaan keiku USA:n billboard-listoilla.
Olemme jääkiekossa suhteellisesti kovempia kuin laulussa.
Itse oon seurannut jääkiekkoa niin paljon, että jotkut säännöt on menneet intuitiooni. Jos sormi olisi Piip-napilla ja jos joku menee paitsioon, niin reagoisin vaistomaisesti "Piip", usein jopa nopeammin kuin tuomari tai itse. (Vaisto kertoo heti, että nyt menee väärin jotain, järki kerää sitten hetkistä myöhemmin kasaan evidenssit että se jotain=paitsio).
Lähetä kommentti