Rap musiikki on alunperin ollut köyhien musiikkia. Samoin raphousut ovat leveät, koska köyhissä perheissä vaatteita on kierrätetty lapselta toiselle. Rapmusiikkikin oli enemmän vaihtoehtomusiikkia, jossa oli köyhien pettymystä ja kapinahenkeä.
Sitten tästä tehtiin muotia. Ne toivat mukaan merkkilökäpöksyt. Lauluissakin toistetaan usein pröystäilyä ja kapitalistista "amerikkalaista unelmaa". Raptähtien musiikkivideoissa on kalliita autoja ja järjettömiä koruja. He laulavat menestyksestä, siitä miten heillä on rahaa. ; Jos ei ole riittävästi bling blingiä, ei tee sitä oikein. Tämä muistuttaa siitä, että vallankumoushalukin on eräänlainen tarve. Markkinavoimat voivat tuottaa niille erilaisia korvikkeita.
Näin marginaalinen vastarintahaluinen taho voidaan saada järjestelmää tukevaksi ja sen arvoja mukailevaksi liikkeeksi. Samalla vastarintahalun takana olevat ongelmat peittyvät, koska köyhyyden merkit on määritelty muodikkaaksi.
Ja jos joku räppäri poikkeaakin blingbling -linjasta, ihmisillä on kuitenkin kuva kyseisestä genrestä ja tämä mielikuva tarttuu heihinkin. Itse asiassa "aito rap" ei välttämättä vaikuta provosoivalta, kun valtavirtaräppäreiden lauluissa on esimerkiksi liioittelulla absurdisoitua väkivaltaa, kuten drive-by -shootingeja. Näin räpistä tehdään "wannabepahisten naurettavaksi genreksi" ; Näin Räpin pelletasolla oleva provosoivuus vie helposti kaikki tehot vakavasti otettavammasta hienovireisemmästä. Se ei tunnu vaikuttavalta kun muut sanovat samoja juttuja mahtipontisemmin. Mutta huvittunut mielikuva kuitenkin siirtyy.
Hauskinta on, että tähän ei tarvita mitään salaliittoa. Ihmiset tekevät sen ihan itse, ostaessaan tuotteita jotka vetoavat heidän tarpeisiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti