"Hän saa aikaan. Ensin hän hiljaisuudessa näpertää jotain ja sitten tulee ja tuo sen näytille. Hän on vähän kuin elokuvamaailman unabomber."
("Hasta la lista")
Kun minä olin lapsi, katselin tietysti innolla "Koiramäkiä". Niissä oli unissakävelevä vuohi, joka ei koskaan sanonut mitään. Unissakävelevä vuohi oli outo, mutta kuului katukuvaan. Pian saattaa olla niin, että Hakkaraisesta tulee mielee "Kohu-Hakkarainen". Hänkin on kieltämättä jonkinlainen unissakävelijänkaltainen hahmo, joka näyttää reagoivan suoraan vaistonnvaraisesti ja alitajuisesti. Ja jonka tietoisuus ympäristöstä ja tilannetaju on vähentynyt.
Hän on tullut tunnetuksi lausunnoista joita hän kutsuu jälkikäteen huumoriksi. Esimerkiksi kun koululaiset kysyvät typeriä kysymyksiä, hän antaa typeriä vastauksia. Jos joku kysyy homojen oikeudesta adoptoida lapsi, hän selittää että lapsesta tulee tuplahomo. Reagoinnin syyksi hän kertoo provosoitumisen. "Minulta kysytään aina tahallaan näistä homoasioista. Heitin täysin huumorilla tämän tuplahomojutun. Haluaisin puhua hallitusneuvotteluista." Itse asiassa ymmärrän lähestymistavan taustan. Itse asiassa olen itse aika vahvastikin sellainen. Yleensä kysymykset ovat tärkeitä, mutta aidosti typeriäkin kysymyksiä on. Ja joskus oikea tapa on ohitaa huonot kysymykset ja tarjota tilalle vitsi, huonokin vitsi.
Tosin tässä taitaa olla jokin raja, missä tämä on hyvä sanoa. Lehdistön haastattelussa tai koulussa pitäisi kai olla virallisempi, kun on vieraana ja kaikkea. Mielestäni poliittinen korrektius sopii poliittiseen tilanteeseen, mutta ei siitä välttämättä maan tapaa tarvitse tehdä. Vitseille on näin "soveliaat ja epäsoveliaat paikat". On hyvä huomata, että huumori on myös vallankäyttöä ja tätä kautta sitä voidaan käyttää kiusaamiseen.
Tämä taas on kaiken kaikkiaan varsin hankala asia, kuten tuoreesti keskustelinkin. Vastakkain on esimerkiksi vitsillä kiusaaminen ja sananvapauden rajoittamisella kiusaaminen. Onko oikeuksien puolustajan byrokraattinen oikeus sama kuin ilmaisunrajoituksen ja sakoilla uhkaamisen keino. Tämä on koskettanut hikipediaakin ; Vähemmistövaltuutettu ei pitänyt tietyistä teksteistä ; Tähän liittyen on jännittävää miten internet on mahdollistanut sen, että sitä voi olla potentiaalisesti juridiesti ja taloudellisesti vastuussa (sakkoihin asti) teksteistä joita ei ole (a) kirjoittanut (b) lukenut (c) niiden tuottamista tukenut (d) tai edes salaisesti toivonut. Mutta asiat toimivat näin. Ja unissakävelijätkin joutuvat tuomiolle.
Yhteiskunnassa rajaa haetaan jatkuvasti juuri tälle asialle. Ihanteet ja paheet lyövät kättä ja jokainen vetää rajaa johonkin. Yleensä itselle halutaan rajata isompi alue kuin muille. Kaikki kannattavat avoimuutta, suoruutta ja innostusta. Omistautuminen, rehellinen ja aktiivinen toiminta nähdään usein ihan hyvänä asiana. Mutta valitettavasti suoruudessa mukaan tulee röyhkeyttä, avoimuudessa retostelua, innostuksessa tuhoja. Omistautuminen kättelee pakkomielteisyyttä. Yleensä näitä jälkimmäisiä asioita ei haluta. Suojelu ajaa sensuuria ja sananvapauden vähenemistä, joka johtaa mielipiteiden ja ilmaisun rajoittamiseen ja tätä kautta "kaikessa hiljaisuudessa tapahtuvaan" kiusaamiseen. Ja avoimuus mahdollistaa monenlaista julkista kiusaamista.
Kyseessä on hieman kuten ero Timo Koivusalon ja Markus Kajon välillä. Molemmat ovat yritteleviä ja aktiivisia ihmisiä. Molemmat tuottavat aineistoa. Kumpikin tekee projekteja jotka eivät aina onnistu. Molemmilla tuntuu olevan jopa jonkinlaista inhimillisyyttä ja lämpöä. Molemmat tuntuvat kelaavan, kyhäävän ja tuottavan asioita näytille. Ja ihmiset katsovat molempia. Mutta jotenkin tuntuu että Koivusalon onnistumisetkin tehdään jollain tavalla "väärin", jotenkin lopputulos "ei tunnu oikealta". Koivusalo tuottaa jotain joka on turvallisen harmitonta, jopa herttaista. Markus Kajo sen sijaan tuottaa jotain jota voi kuvata vain inhimilliseksi, mutta hän ei tuo tuttuutta outoon tilanteeseen kuten Koivusalo, vaan tuo tuttuun ja arkiseen oudon. Ehkä se johtuu siitä että loppujen lopuksi Koivusalo ei liiku riskialueilla, vaan rakentaa omaa inhimillisyyskuvaansa ja esiintuo tätä. Kajo taas on hengen ritari ja hän epäonnistuu koska riskejä ottaen niin vaan tapahtuu silloin tällöin.
Sitten on tietysti "Hakkaraiset". Heille Koivusalo on samantapainen kontrasti kuin mitä Kajo on Koivusalolle. "Hakkaraiset" ovat kyllä siitä miellyttäviä ihmisiä, että heitä ei kuvaa teksti "kaksinaamaisuus". Usein salailu mahdollistaa häijyn "selkäänpuukottamisen". Hakkaraiset ovat sen sijaan suoria tyyppejä jotka eivät tälläiseen halveksittavuuteen alennu. Sen sijaan he "puukottavat suoraan päin naamaa".
"...Hän on yritteliäs, innostunut ja lahjaton. Pelottava kombo."
("Hasta la Lista")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti