Monesti Nietzsche osataan aivan oikein liittää uskontokriittiseksi hahmoksi. Kuitenkin hänen uskontokritiikkinsä jää helposti vain osin tunnetuksi. Moni tajuaa, että uskonto joka komentelee ajaa orjamoraalia. Huomiotta jää kuitenkin se, että Nietzsche vastustaa myös nihilismiä, jota vastaan yli -ihminen herramoraalinsa kanssa astuu. Ja tämän nihilismin hän näkee uskonnossa. Tämä tuo hänen uskontokritiikkiinsä uuden ulottuvuuden.Asian ymmärtämiseksi palaan aiemmin esittelemääni Nietzschen jakoon jossa on "Dionyysinen" ja "Apolloninen" ulottuvuus. Dionyysos on kohtuuton, subjektiivinen ja muuttuva. Ja sitten on Apollon, joka on rationaalinen, rajat tunteva ja luokitteleva, objektiivinen.
Tässä jaottelussa perinteinen Jumala on komenteleva. Näin maailma voidaan nähdä Apollonisena ; Perinteinen Jumala ilmenee Platonin ideamaaiman kaltaisena näkemyksenä, jossa päädytään halveksimaan elämää abstraktioiden kustannuksella. Tästä seuraa muun muassa transsendentin ylikorostuminen ; Aito asia on ikuinen ja muuttumaton, kun taas elämässä ilmenevä on puutteellinen ja kopio, alisteisessa suhteessa transsendenttiin. Nietzsche näkee tämän uskonnon elämää halveksivana. Tässä uskontomallissa "Maailma ei riitä", ja jos joku uskoo vain siihen, tälle maailmankuvalle tuhahdetaan halveksivasti tai säälien.
Apolloninen uskonto aikaansaa ressentimenttiä, kaunaisuutta. Se ilmenee pettymyksenä, josta syntyy kateus kun näkee "onnellisia väärintekijöitä", eli niitä jotka tekevät asioita jotka on määritelty vääriksi, eivät kärsi, ovat onnellisia - eivätkä ymmärrä edes hävetä! Tämä kaunaisuus on tunteitaherättävää ja voi johtaa aktiivisuuteen ja toimintaan. Sen voimalla kuvatuiksi Nietzsche näkee esimerkiksi julman Helvettikuvaston.
Kuitenkin Nietzsche näki että uskonnossa on myös nihilistinen piirre. Jumalausko oli menettänyt arvokkuutensa ja oli latistunut sellaiseen muotoon, että ihmiset eivät enää oikein jaksaneet ja viitsineet uskoa siihen. Jumala joka oli aikaisemmin ollut aristokraattinen, oli nyt latistunut jonkinlaiseksi hyvin tylsäksi. Tässä tärkeimmäksi osaksi Nietzsche liitti Jumalallisen armon korostumisen. Tässä ei ole julmuuden siementä, kuten voisi luulla. Sillä Nietzshe huomasi että tässä on portti arvorelativismille. Näin ovi avautui Dionyysiselle.
1: Tälläisenään nihilistinen uskonto voi jäädä vaikeaksi tajuta. Mutta asiaa voi valaista varsin näppärästi vertauksella. Ennen julkisuus oli aristokraattista. Se tarkoitti sitä, että oli suihkuseurapiirit, joissa oli aatelisia, kuuluisia taiteilijoita ja tieteilijöitä. Tekijöitä, näkijöitä, kokijoita. Nyt ne on korvanneet ns. "turhat julkkikset", joilla ei ole takana "mitään erityistä" perustetta jolla he oikeuttavat julkisuuden. He ovat julkkiksia koska heitä näytetään paljon, and thats all, folks. - Ei ole edes niin kauaa siitä, kun televisioon otettiin terävimpiä aivoja. Nyttemmin talenttilaaria ei kauhota yhtä innokkaasti, ja televisiossa onkin melko paljon ohjelmaformaatteja jotka tukevat sitä, että tavallinen ihminen saa mahdollisuuden sanoa että "Kattokaa mua, nyt on mun vuoro!".
Nietzshe toisin sanoen näytti että entinen Jumala oli kenties karu ja julma, mutta tosiasiassa juuri nihilistinen uskonto oli "tappanut Jumalan". Onkin hyvä huomata, että kuuluisassa Jumalasurmassa Jumalan kuolema on ikään kuin vallitseva tila, joka vain huomataan. Tämän voi helposti tulkita joko siten että Nietzsheläiselle "ateismi on a priorinen uskomus, ei johtopäätös". Mutta sen voi nähdä varsin helposti myös siten, että "me olemme tappaneet Hänet". Yhteiskunta oli sellainen että Jumalaa ei tarvinnut murhata. Nihilistinen relativismijumala oli yksinkertaisesti lakannut kiinnostamasta.
1: Toki Nietzshen mukaan Jumalasta oli vielä "mätäneviä kappaleita jotka haisevat nenäämme". Nämä näyttäytyvät siten, että passiivisilla ihmisillä esiintyy joskus tilanteeseen liittyvä nausea, inhotuksen ja häpeän tunteita. Mutta sitten palataan takaisin passiiviseen laiskuuteen.
Nietzsche näkeekin juuri passiivisuudessa suuren ansan. Nihilismiuskossa ja muussa nihilismissä ytimessä ovat rahvaanomaiset halvat ilot. Ne kulminoituvat kulttuuriin, jossa ollaan tuijottamassa passiivisesti televisiota ja viihdettä. He vain elävät, eivätkä tee mitään aktiivista. Kärsimyksen pelosta he jäävät myös nauttimatta. (Sillä Nietzschen mukaan ne ovat toisiinsa sidottuja.) Toisin sanoen nämä vaivan minimoijat ajautuvat passivisuuteen. Heistä tulee nihilistejä.
1: Tätä kautta saadaankin olennainen nihilismin piirre ; Moni voisi ihmetellä, että miten nihilisti ei tapa itseään. Nietzschen kautta ratkaisu on "mitä itsemurha ratkaisisi?" Pettymyspohjainen näkemys, joka yhdistyy esimerkiksi "arvotyhjiöteoriaan" ei ole "kunnon nihilismiä" Nietzsheläisissä mitoissa. Sillä arvotyhjiön pettymys ja murhetta tuova luonne vaatii taakseen ideaalin ; Pettymys on toteutumnaton halu. Halu täyttää arvotyhjiö on tavoite. Itsemurhakin olisi kaikessa destruktiivisuudessaan aktio, jonka tekeminen vaatii sohvalta nousemista, aktivoitumista. Siinä tehtäisiin itse, se olisi jollain tavalla luovaa ja omaperäistä. (Siinä tavallaan luodaan siisti tai sottainen ruumis.) Nihilisti ei tunne mitään tarvetta itsemurhaan, eikä nihilisti viitsi tehdä sitä.
2: Yli -ihmisyysaspektissa on hyvä huomata, että yli -ihminen ei ole väkivaltainen, koska hänellä ei ole kaunaa. Näin esimerkiksi koulusurmaajat, vaikka heitä nähdään usein nihilisteinä, ovat itse asiassa dionyysisiä tuhokoneita ideaaleineen. Muiden ressentiment ja sen seurauksena rakenutnut kiusaaminen on aikaansaanut heissä ressentimenttiä, jota he purkavat vastakiusaamisella, murhillaan. Kyseessä on selvästi aktio joka ei ole likimain yhtään yli-ihmismäistä. Henkilö joka julistaa "Me olemme nihilistejä emmekä välitä mistään" on paradoksi, koska siinä esillenousuun, vastarintaan ja statementin muotoiluun, esittämiseen ja siihen sitoutumiseen pitäisi vaivautua.
Nihilismissä onkin monia piirteitä jotka ovat nimen omaan postmodernismille tyypillisiä.
Nietzschen nihilismin ytimeen voidaan saada se, että nihilismi pilkistää esiin siellä, missä relativismi joka menee niin pitkälle että väärässä olemisesta tulee koskematon oikeus. Tällöin kenelläkään ei ole oikeutta häiritä passiivisuutta esimerkiksi väittämällä että jokin taho on väärässä. Tällöin syntyy järjestelmä, jossa on tabuja, ei siksi että ne olisivat Pyhiä, vaan siksi että niistä ei vain ole soveliasta puhua että jonkun passiivisuus ei häiriintyisi.
Näin syntyy poliittisen korrektiuden ilmapiiriin kiedottu vaikeneminen. Kokonaisuus, jossa keskustelu ja erimielisyys nähdään ongelmana -sen sijaan että moniarvoisuus olisi juuri sitä, että erimielisyyttä on ja näkyy! Tästä seuraa tila jossa mielipiteenvapaus muuttuu argumentiksi - ja asia hyvin perustelluksi ja hyväksyttäväksi vain siksi että niin saa sanoa, siinä on nihilismi saavutettu. Tämä vaikeneminen ei ole kunnioitusta, koska ei ole mitään joka ilmenisi jota tarvitsisi kunnioittaa. Moniarvoisuuden sijasta on hiljaisuus, jonka rikkoontumista pidetään häiritsevänä.
Postmodernismi pitää sisällään tämänlaisen ajattelun siemenen. Se on tosin siitä kätevä, että tosiasiassa se mahdollistaa varsin epänihilistisenkin elämän ; Sehän löytää merkitystä ja auktoriteettia yllättävistäkin paikoista. Sen relativismissa on siksi valtava einihilistinen potentiaali. Mutta käytännössä kulttuurimme käyttää postmodernismia ja sen argumentteja ylläpitääkseen elämäntapaa, jota voi oikeastaan kuvata parhaiten juuri nihilismin kautta. ; Jos elämässä on vaikka uskonnollinen rituaali, siitäkin ollaan vieraannuttu. Asioita tehdään tavan vuoksi. Ja perinnettäkään ei nähdä arvokkaana, vaan jotain joka on vaan helpoin tehdä. Ritualiin osallistutaan jotta vältetään ääntä ja moniäänisyyttä ; Syntyy vähiten mekkalaa kun de facto ateisti laulaa virsiä de facto ateistin hautajaisissa.
1: Anteeksi ne ihmiset, jotka muistavat minun ihan oikeasti kannustaneet tämänlaiseen!!! Siis ihan oikeasti, mikä perkele minua oikein vaivasi?
Huomio on hyvin mielenkiintoinen - ja tämän blogin aihepiirin kannalta olennaisen tärkeä - sillä tavallisesti nihilismi -sanalla lyödään "skeptikoita ja skientistejä". Perusteluna on usein likimain se, että luonnontiede latistaa ihmisen koneeksi. Tätä kuvataan nimillä "kylmä", "kova" ja "julma".
1: Toisin kuin Intelligent Design, joka sanoo että olemme design, koneita, ilman että etiikkaa voidaan selvittää - Suunnittelijan tarkoitus ja motiivithan jäävät sen päädogmien mukaan tuntemattomiksi, eikä niihin saada vastausta.
Kuitenkin lähempänä nihilismin sisältöä ovatkin nimen omaan pseudotieteet. Hehän ovat "kaikki käy" -hengessä liikenteessä. He korostavat keveyttä ja optimistista maailmankuvaa. Heillä ei ole skeptikoiden selvästi Apollonista tiedon ankaruutta. He eivät samaan tapaan mieti tieteenfilosofiaa, empiriaa tai argumentteja.
Tämä ristiriita näkyy itse asiassa siinä, että usein skeptikoilta kysytään syitä, miksi heitä kiinnostaa keskustella. Tässä on taustalla selvästi vahva näkemys ja ajatus siitä, että skeptismiä ja eihengellisyyttä kuvaa nimen omaan termi nihilismi. Ja kun ihmiset eivät noudata tätä olkiukomaista näkemystä, ei tehdä sitä mitä pitäisi - eli korjata sitä olkiukkomaista näkemystä - esitetään asia ikään kuin haasteena. Kun uskovainen esimerkiksi ihmettelee millä ihmeellä evolutionisti oikeuttaa sananvapautensa - kun uskova oikeuttaa sentään Jumalalla ja tämän komennolla - niin hän itse asiassa sanoo "Sinähän olet nihilisti, ei sinun pitäisi välittää." Kuitenkin on selvää että skeptismi ja skientismi eivät pidä sisällään nihilismiä.
Sen sijaan se on löydettävissä muualta. Valtionkirkossa on passivisesti uskovaisia, joiden elämässä uskonto ei näyttele roolia. Moni huolestuu ja näkee nihilistejä kirkosta eroamisessa. Joka on kuitenkin aktio, ja tehdään jotain ideaalia seuraten - vaikka ideaali olisikin "epärelevantti", "marginaalinen" tai "mediahypetetty", se kuitenkin on luonteeltaan Apollonista.
Samoin nihilistejä voidaan etsiä "viihteellä runkkaavista", jotka seuraavat esimerkiksi juorulehdistöä. Joka, kuten "unkuri" huomauttaakin, ovat itse asiassa huononnettuja juoruja. Juoru on Nietzsheläisittäin "aristokraattinen", koska siinä on sisällä tarinankerronnan elementti. Keltainen lehdistö taas vanhenee samaa tahtia kuin se painetaan paperille. Siksi ne tarjoavatkin tarinoita nihilisteille. ~ Toki niiden kauhistelulle ja kauheilla tarinoilla repostelulle saadaan apollonisia sävyjä, jos niitä lukee moralisti joka haluaa vian nähdä mitä kauheaa ja epäeettistä maailma tänään sallii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti