Kuolema ja sairaus on yhteiskunnassa kätkettyä, se esiintyy kaikesta hankalasta riisuttuna ideaalina. Ja sitten on tietysti goottikulttuuri, jossa "kuolema kiehtoo", mutta sellaisella jännittävällä ideaalitasolla, jossa tärkeää on esteettinen ulottuvuus ; Se, minkänäköinen tumman vaatteiston ympärille saadaan suunniteltua. Näin kuolema on kaikenkattavana, mutta se esiintyy silti lähinnä mielikuvana. Näin esimerkiksi omaa kuolemista ei oikeastaan käsitellä.Tämä ei tietysti koske kaikkia. Sillä itse asiassa voidaan sanoa että kuoleman tuottamat jäljet siivotaan silmistä siten että kuoleman kohtaaminen tiivistyy. Tietyt ihmiset, kuten vaikkapa kuolemansairaiden kanssa työskentelevät, kohtaavat asian päivittäisessä elämässään, rutiininomaisesti. Sellaista välitasoa ei oikein tunnu olevan.
Eipä ihme, että esimerkiksi Lääkäriliiton mukaan että kuolemaan liittyvässä viestinnässä on vaikeuksia. ; Lääkärien ja omaisten maailmat eivät kohtaa. "Luonnollinen kuolema kotona alkaa olla harvinainen. Kuolema on institutionalisoitu, viety pois kotoa." ... "Ihmisten on vaikea ymmärtää, että elämällä on määrä, se ei ole loputon." Pintatasolla kuolevaisuus on luonnontieteellinen fakta, mutta lääketieteeseen luotetaan niin että jollain tasolla ikuisen maanpäällisen elämän toteutumiseen luotetaan niin paljon että jokainen kuolema on ikään kuin yllätys ja lääketieteen harjoittajien epäonnistuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti