Teuvo Hakkarainen nosti kohua "neekeriukko" -sanan käyttämisestä. Teksti on provokatiivinen, joten poliisi tutkii sitä, missä se raja menee jossa maahamuuttokriittisyys muuttuu laittomaksi herjaukseksi tai rasismiksi. Omasta mielestäni Hakkarainen harjoittaa "rajua työläishuumoria", jota tapaa monenlaisissa ammateissa. - Esimerkiksi tuntemani ammattihaudankaivaja on huumorintajultaan todella makaaberi, hän on makaaberi jopa minun mittapuillani. Hakkarainen ei ole ymmärtänyt että tämänlainen puolikoominen ja puolitosissaan oleva (parodiahorisontissa oleva) kielenkäyttö ei sovellu poliittiseen julkiseen kieleen. Kuitenkin tämänlaiset tottumukset ovat lujassa - tietää tätä blogia kirjoittava Korsolainen ja Itä-Helsingissä vartijana toiminut. Teuvo Hakkarainen tuskin ehtii oppia uutta puhetapaa ajoissa, jatkoa hänelle ei luultavasti suoda.
Hakkarainen on kuitenkin mainio lähtökohta, sillä hän on itse asiassa hyvin stereotyyppinen Perussuomalainen kielenkäyttäjä. Soinikin käyttää ovelia puolikomediallisia termejä, kuten sitä kuuluisaa "jytky" -sanaa. Hän on toki osannut välttää pahimmat sammakot, toisin kuin Hakkarainen jonka rooli mediajulkisuudessa onkin lähinnä se, että hän tuottaa sammakoita joita uutistoimistot sitten levittävät ja myyvät ja käärivät niillä rahat. Näin lehdet myyvät sillä että jotkut kokevat moraalista ylemmyyttä saadessaan katsoa mitä erheitä Hakkarainen on laukonut.
Teuvo Hakkarainen, kuten muutkin perussuomalaiset, kuten Timo Soini, ovat retoriikaltaan kovin eläväisiä. He eivät harjoita varovaista "kylhän se toisaalta sillai on että mahdollisesti ehkä jotain" -saivartelua. He liioittelevat. Tässä mielessä he ovat hieman myös absurdeja ja surrealistisia hahmoja. Ja kuten tunnettua koomisena pellenä oleminen tulee tässä strategiassa ikään kuin kaupan päälle.
Tämän päivän "Metro" -kolumnissa muistettiin perussuomalaisia. Siinä oli itse asiassa erikoinen huomio ; Liberaalit haluavat oikeuksia vähemmistöille, ja tätä kautta heillä on elitistinen suhtautuminen ; He puolustavat oikeuksia ja poikkeaminen on vain väärin, on vääriä mielipiteitä. Esimerkkinä liberaalien elitismistä nostettiin Valtaojan näkemys demokratiasta. Hänellehän mielipiteenvapaus ei tarkoittanut niiden käytännöllisen sovellusarvon samanarvoisuutta. Siksi mielipiteitä pitäisi painottaa tietämyksellä. Tästä on seurauksena tietäväisten harvainvallan korostaminen. Kolumnin mukaan Soini on sen sijaan tasaisemmalla linjalla, hän sanoo että "Kansa tietää" ja että ihmisillä ei ole vääriä mielipiteitä, vaikka johtaja ja tiedemies muuta sanoisi. Näin perusuomalaiset ajavat tasa-arvoisuuta, toisin kuin liberaalit.
Ajatus on tietysti tuttu postmodernismissa, jossa jokainen filosofia on ikään kuin naamio. Ja jokaisen naamion takana on toinen naamio. Ja filosofia joka paljastaa toisen naamion on sekin naamio. Näin kaikilla on mielipiteitä, ja kaikki - myös logiikka ja tiede - on auktoriteetin ja valtapelin värittämää. Tosin postmodernismi on yleensä hyvin epäprovokatiivista, jopa nihilististä. Yksi syy sen vaikeaselkoisuuteen on se, että siinä katsotaan asioita hyvinkin tarkasti ; Pilkkua viilataan ja jokainen premissi kaivetaan esiin. Yksikään kivi ei jää kääntämättä eikä yksikään käänne kivittämättä. Joten lopputuloksena on "toisaalta näillä ehdoilla on näin mutta toisilla ehdoilla näin" -tilanne, joka näyttää yleisesti ottaen vaikeasti käsitettävältä saivartelulta jonka lopputulemakin on epämääräisyytensä ja moniselkoisuutensa vuoksi helposti sovellukseltaan likimain käyttökelvoton.
Tätä voidaan pitää länsimaisen logiikan tien eräänlaisena huipentumana. Asiaa voidaan katsoa kuitenkin myös laajemmin seemiläistä kulttuuriperinnettä katsoen. Seemiläiset kulttuurithan ovat keskittyneet monoteismiin ja kieleen, toisin kuin indoeurooppalaiset kulttuurit, joissa kuvat ja monijumalaisuus ovat näkyvämpiä.
Kristinusko ja islam ovat molemmat seemiläisiä. Islamissa seemiläisyys näkyy esimerkiksi kuvakieltojen muodossa. "Koraanin" vetovoiman ytimessä on sen elävä kieli. Se käyttää alkusointuja, rytmiä ja muita asioita erityisen hyvin - Ja siksi moni pitääkin että ainoastaan arabiankielinen "Koraani" toimii. Käännös siirtää vain ajatuksen, mutta ei retoriikkaa. Tehovoima menee ja siksi oikea kieli on olennainen osa. Sillä se takaa kielestä haltioitumisen. Tämä lähentää islamia runouteen että musiikkiin.
Kristityt edustavat perinteisesti seemiläistä perinnettä, jossa kieli on logiikan kantamista varten. Retoriikka nähdään osana puhetaitoa, jossa ajatuksen esittämistapa on ikään kuin esillepanoa varten. Sisältöä on arvostettu hyvin paljon. Islamilaisessa kulttuurissa tapa on ollut hieman toinen. Esimerkiksi Ibn Khaldun esitti, että jokaisella ihmisellä on ajatuksia ja mielipiteitä. Ja että niiden hankkiminen ei ole vaikeaa tai tärkeää. Hänelle retoriikka oli taidetta ; Hän vertasi ajatuksia ja mielipiteitä veteen ja retorista esittämistä vesimaljan laaduksi. Hänestä retoriikka oli olennaista, koska vesi oli kuitenkin juojalle samaa vettä.
Tämä näkyy arabialaisessa kulttuurissa ; Esimerkiksi Prothero teki tutkimuksia jossa vertailtiin Indianalaisten ja Beirutilaisten opiskelijoiden suhtautumista erilaisiin väitteisiin. Havaittiin, että se mitä USA:lainen piti provokatiivisena oli arabialaisille selvästi esitettyjä tosiasioita, heistä väärinkäsityksiä ei syntynyt kun väitteen sisältö oli alleviivatusti esillä. Ja se, mitä USA:laiset pitivät liioitteluna oli islamilaisista tukevaa. Ja varovainen teksti, joka vetosi USA:laisiin harkitsevana oli islamilaisista epävarmaa ja epäuskottavaa, jotain johon sanoja ei varmaan uskonut oikein itsekään. Tämä korostaa sitä, miten ilmaisu vaikuttaa molemmissa maissa olennaisesti eri tavoin. Islamilaista voidaan pitää mielipiteen selkeyttä ja innostusta korostavana. Kristillinen kulttuuri taas on varovaisen harkitsevaa, jolloin objektiivisuusihanne näyttäytyy jopa tunnekylmyys-imagona (joka heijastetaan esimerkiksi skeptikoihin).
Arabialainen retoriikka korostaakin siksi tunteisiin vetoavaa tekstiä, metaforia, vertauksia, rytmiä ja harvinaisia sanoja. Perussuomalaiset käyttävät samoja strategioita ; Heidän retorinen perinteensä tuntuu pohjoiseurooppalaisen silmiin provokatiivisena, mutta että etelänmaissa vastaavanlainen esitystapa nähtäisiin positiivisemmin. Maahanmuuttokriitikot käyttävät tietyllä tavalla maahanmuuttajille tuttua ja meidän kulttuurissa vierasta retorista kulttuuria. Minua tämä yhteys huvittaa, sellaisella juuri tietynlaisella parodiahorisontissa olevalla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti