Douglas Coupland kirjoitti kirjan "Micro-orjat". Se kuvaa "geek -elämää" ja kirjoittaja tutustuikin kirjaansa varten nörttikulttuuriin piilaaksossa. Nörtit kuvataan yhteen asiaan keskittyneinä olentoina, joiden elämän sisältö koostuu "datailusta". Tämän ympärille on kehittynyt kulttuuri, jossa merkittävässä roolissa ovat esimerkiksi erilaiset teknologiset tuotemerkit. Ne tarjovat toimintakentän ja niiden omistus ja hallintataidot tuovat statusta.Kirjassa kuvataan sitä, miten internet tavallaan nappaa koko ihmisen mukaansa. Syynä on se, että internet tarjoaa mahdollisuuden kopioida ihmisyyttä laajemmin. Näin ollen siinä missä kopiokoneet johtivat siihen että ihmiset ottivat valokopiokuvia ahteristaan, internettiin kopioitiin laajempi minuus, identiteetti. Kirjassa kuvataan nörttejä, joiden elämä keskittyy ohjelmointiin. Työhän sulkeudutaan ja elektroniselle olemistavalle on vaihtoehtona lähinnä tavaroiden hankkiminen. Sosiaaliset suhteet eivät toimi, ihmisillä on "käyttöliittymävaikeuksia" toistensa kanssa.
Kirjassa tästä oravanpyörästä irtautuu joukko, joka sitten muovautuu sosiaaliseksi ja välittäväksi piiriksi. He lähtevät miettimään sitä, että onko tietokone portti ihmisyyteen ; Onhan tietokone ihmisen halujen ja tarpeiden heijastuma. Tietotekniikka ei ole pompahtanut ulkoavaruudesta, vaan ihmiset ovat tehneet sen. Samalla he miettivät sitä, miten he ovat muuttaneet elämäänsä koneiden mukaisiksi. Selitykseksi ehdotetaan esimerkiksi sitä, että kone ei tunne eikä siksi kärsikään. Tämänlainen on ymmärrettävää, jos elämää kuvaa angst.
Kirja kuvaa melko hyvin monia asenteita joita nörttiyteen liittyy - ja liitetään. Keinotodellisuus on nyt lähempänä kuin kirjan kirjoittamisaikana '95. Silti internettiin näyttää vetävän nimen omaan elämyksellisyys ja sosiaalisuus. Tosiasiassa verkkoelämässäkin mukana on tunteita ja sosiaalisuutta - ja etenkin niitä. Teknologia -ihmiset pitävät luonnossa kävelyä tylsänä, koska siellä ei tapahdu mitään eikä siellä näe ihmisiäkään. Jos oikea jalkapallo olisi kivempaa kuin uusin jalispeli pelikonsolille, niin ei kai lapsia tarvitsisi patistaa pelin äärestä ulos aurinkoon! Siksi he eivät mene ulos juttelemaan vaan tekevät kotonaan facebookin avulla sitä mitä Harri Holkeri sanoi aikanaan suullisesti lehdistölle. Eli ilmoittaa tekemisistään mallilla "Minä juon nyt kahvia!"
Monet ihmiset, kuten esimerkiksi luontoihmiset - ja minäkin - pitävät taas tätä facebook -sosiaalisuutta tylsänä. Se on ikään kuin helppo ja näppärä keino jakaa ihmisille tylsiä asioita arjestaan. Keinon levittää asioita jotka eivät kiinnosta ketään. Mutta toisaalta juuri tämä paskanjauhanta -aspektin kautta se itse asiassa muistuttaakin hyvin paljon juuri sitä, mitä esimerkiksi teinit meilläpäin tekevät ; Kun ei ole mitään tekemistä, mennään ostarin kulmille notkumaan, syljeskelemään ja puhumaan paskaa. Nyt vaan aikuisetkin voivat kasvonsa menettämättä tehdä vastaavaa koskaan poistumatta kotoaan.
Monin paikoin "aidon" ja "virtuaalisen" erot ovatkin sitä, että samantapaisia elämyksiä saadaan hieman eri tavoin. Moni pitää internettiä ja virtuaalisuutta "keinotekoisena" ja siksi epätotta, silmänlumetata eikä arvokasta. Mutta niin ovat talotkin teknologiaa ja ennenkin ihmiset ovat hankkineet virtuaalisia elämyksiä keksimällä animistisia henkiä tai suurenmoisia pelastuszombieita, ja tätä ns. hengellisyyttä kyllä pidetään arvokkaana.
Lisäksi internet tietysti antaa mahdollisuuden minunkaltaisille ihmisille, joiden sosiaalinen toiminta elämässä on "pakotetusti vaikeaa". Kun esimerkiksi aspergerin syndroomaisilla on "käyttöliittymävaikeuksia", on se normaalisti johtanut eristymiseen. Nyt internet tiivistää viestejä kätevästi - internet kun itse asiassa ainakin toistaiseksi rajoittaa viestintäkeinojen välittymistä, karsii etenkin sitä "erityisen vaikeaa" sanattoman viestinnän osuutta. Näin internet ei välttämättä nörttiytä, vaan "syntymänörtit" myös hakeutuvat internettiin.
Nörttien omistautumiseen suhtaudutaan usein huvittuneesti. Heidät nähdään vähän kuin "enemmänkuin-vähemmänkuin" -ihmisiä. Heidän taitojaan ja kekseliäisyyttään voidaan arvostaa, ne ovat useilta saavuttamattomissa. Samanaikaisesti heitä pidetään eskapistisina todellisuuspakoisina ja tunnepakoisina olentoina jotka välttelevät ns. "oikeaa elämää", ja siihen liittyviä tunteita ja sosiaalisuutta. Kenties tähän on syynä se, että innostuksessa ja yhteen maailmaan uppoamisessa on aina pakkomielteen siemen. Ja kenties siinä on jotain muutakin ; Erilaisen elämistavan ymmärtämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta.
Otsikkoteksti tulee eräästä tilanteesta Järvenpään prisman moottoriohjatuissa pyöröovissa. Ne jäivät hetkeksi jumiin. Jaakko Honkakoski ilmaisi välittömän ensivaikutelmansa juuri noilla sanoin. Kuvassa taas on kortti jolla Laurea ammattikorkea muisti minua valmistumisvuonnani. Näyttää "eivirtuaalinen elämäkin" tarjovan kaavamaisuutta byrokratian, opintoruljanssejen ja työelämän muodossa. Internet, facebook ja muut teknologiset hirviöt välineellistävät ja koneistavat, mutta niissä on mukana sekin aspekti että ihmiset saavat laittaa esiin verran miten ihmiset haluavat. Tosimaailma taas välineellistää ihmisen vähän niinkuin ohjatusti ja käskee laittamaan vaikka sosiaaliturvatunnuksen ja aviosäädyn lomakkeeseen 7B tai muuten et elä ja syö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti