Koulutusjärjestelmässä filosofian ja uskonnon opettajat ovat usein samoja tyyppejä. Filosofia on siis humanistien vallassa, mikä luultavasti näkyy eritoten tieteenfilosofian vähyydessä.1: Tai tarkemmin esimerkiksi Humen tieteenfilosofiset kannanotot näyttäytyivät minulle lukiossa tieteellisyyden kyseenalaistajana, tiedekritiikkinä. Vasta myöhemmin tajusin, että Hume ei suinkaan aja meitä kohti epävarmuutta ja paranoiaa, vaan hakee nimen omaan tiedon perusteita - ja yritti oikeuttaa etiikkaakin tätä kautta, hänestä induktion ongelma ei tuhonnut induktiota, vaan hänestä se muistutti sitä että oletuksenvaraisuus kulkee mukana ja että siitä huolimatta voidaan tehdä perusteltuja päätelmiä.
Kenties humanismin osuus näkyy myös siinä, että koulutusfilosofiat keskittyvät hyvän elämän näkemyksiin. Tämä ei tietysti ole välttämättä huono asia, vaan enemmän mieltymyksiin perustuva priorisointikysymys.
1: Mutta minulla priorisoinnit menevät koulutusjärjestelmän kanssa ihan väärinpäin. Filosofian saisi minulle innostavaksi kääntämällä tavat nurinpäin. Eli tekemällä suunnilleen kaiken toisin. Tosin minä en tietysti ole "mielen rakenteeltani" yhtään tavallinen oppilas, vaan päin vastoin luonteeltani jonkinlainen "freak of nature".
Hyvään elämään keskittyminen liittyy kuitenkin vahvasti teologian ja filosofian suhteeseen. Moni ajattelee että filosofian opetus olisi jotenkin uskonnon vaikutusvallala pois. Ja toiset taas näkevät teologian ja filosofian kulkevan hyvinkin voimakkaasti käsi kädessä. Filosofia nähdään siis a-teisminä, (ei ateismina vaan) uskon vastustajana että teisminä.Näin voidaan nostaa esiin esimerkiksi mietteitä siitä, että;
1: Onko filosofia itse asiassa yksinäistä teologiaa ; Eli että siinä pohditaan elämän tarkoitusta, miuelekkyyttä ja merkitystä ilman että perustalle oletetaan yksilön - mahdollisesti henkilökohtaista - suhdetta Jumalaan.
2: Vai onko asia pikemminkin niin että teologia on heikkojen filosofiaa ; Miellyttävä ratkaisu yksinkertaisille -ellei peräti typerille - ihmisille joiden mieli ei joko älyllisesti kykene pyörittämään tai psyykkisesti kykene hyväksymään filosofista epävarmuutta vaan hakevat sen tilalle "helpon ratkaisun" miettimättä onko se samalla myös hyvä ratkaisu.
Moni näkee tässä kysymyksessä jopa laajemman arvovaltakamppailun. Jossa toinen on parempi toista, olennaisempi ja laadukkaampi. Ja koska koulutusjärjestelmä on poliittinen päätös, on opettajilla ja heidän mieltymysvalinnoillaan itse asiassa melko suurtakin valtapelillistä merkitystä. Asia ei ole turha ja jokainen teko on joko implisiittinen (lausumatta jätetty mutta yhteydestä pääteltävissä oleva valinta) tai eksplisiittinen (ääneen lausuttu) kannanotto. Jossa on takana intentio tai sitten toiminta vain joko reflektoimatonta (opettaja ei tiedä omia mieltymyksiään eikä mieti kriittisesti niiden merkitystä) tai harkitsematonta (jossa toiminnan tasolla reflektoinnin tuloksesta ei välitetä).
Kuvat Suomenlinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti