Miltei kaikissa huumorisarjoissa on hassuja hahmoja. Sellaisia jotka tekevät hulluja asioita. Tämä näkyy esimerkiksi "Monty Pythonin" sketsissä silly walk, jossa vitsaillaan hulluille kävelijöille (ja byrokratialle, mutta se ei ole tämän blogauksen aihe.) Sitten nauramme näille "pöpeille ja hulluille". Vaikka huumori onkin hauskaa, on asia vakava. Vammaisvitsejä pidetään yleensä epäkohteliaina ja aihe on tabu. -"Pikku britanniassa" vammaisvitsit tosin hoidetaan vammaisen teeskentelijän kautta. Vammainen nousee tuolilta venyttelemään tai jotain vastaavaa aina kun kaikkien muut katsovat toisaalle. Mielenterveyspuolella vastaavaa ei ole.Sosiologit mietiskelevät esimerkiksi huumorisarjoista ponnahtavia hahmoja. Taustalla on ajatusta siitä, että hullunkurisuus liittyy usein jollakin valtaan. Näin esimerkiksi se, että minun nuoruudessani naureskeltiin hulluina alkoholisteina kuvatuille saamelaisille. (Tämä sarja on monille, toivon mukaan, historiaa.) Tämä tietysti kertoi jotain kulttuurisesta suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta ja stereotypioista.
Näin sosiologi voi oikeasti, kuullessaan televisiosta karanneen "Pulttibois" -hokeman "Nunnukanunnukalailailailai", saada näkemyksen meistä. Ja itse asiassa -vaikka sarja onkin antiikkinen - niin juuri sellaisessa yhteiskunnassa me elämme. ("Apuva, apuva aapuuva!")
Toinen vastaava on tietysti se, mitä pidetään sairautena. Etenkin mielenterveyden puolella. Kysymys ei ole pelkästään siitä onko ihmisillä poikkeavia tapoja, vaan siitä mitä pidetään harmittomalla tavalla outona ja mitä ei. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten homoseksuaalisuus tuomittiin sairaudeksi kun se haluttiin kieltää epäsopivana yhteiskuntaan. Nykyään sairaudeksi lasketaan vain "itseä häiritsevä homoseksuaalisuus". Uskon että on olemassa jotain tiloja jotka on medikalisoitu sairaudeksi kulttuurisesti.
1: Jonka parantamisessa toivottavasti korostetaan sitä "häiritsevä" -kohtaa. Sillä jotenkin ajatus että asia korjattaisiin muulla tavoin tuntuu väärältä. Joko seksuaalisuus estetään. Tai sitten syntyy "häiritsevä homoseksuaalisuus", jota siedän samoilla ehdoilla kuin uskontojakin. ~ "Don't try to put it in my throat and I don't bite."
Tämä kuitenkin on vain puoli totuutta. Sillä usein "hulluutta" lähestytään juuri epänormaaliuden kautta. Näin esimerkiksi skitsofreenikot voidaan nähdä luovina ja omalaatuisina veikkoina. Mutta on kuitenkin myös niin että skitsofreenikot ovat erittäin konventionaalisia. Uudessa tutkimuksessa nimittäin huomattiin, miten psykoosit heijastavat aikaa. Kommunismien pelko oli aikaisemmin muodissa, nykyisin salaliittoteoriat hakevat syntipukit muualta. Näin psykooseissa onkin mukana kulttuurillisia konventioita enemmän kuin "outousteorialla" asiaa katsoen kenties luulisi.
Tämä tietysti tuo ensin mieleen sen, että mielisairaus ei olekaan enää perusluonteeltaan täysin se "väärinymmärrettyjen erityisen luovien taiteilijoiden kerho", kuin miten se joskus tuntuu esiintyvän. - Ja samalla katoaa nostalgiaa menneisyydestä. Sillä siinä missä nykyään joku voi selittää todellisuuden virtuaalisuudesta ja harhoista joita avaruusolennot tai robotit heijastavat mieleemme, on historiassa tunnettu mystikoita. Tämä ohjaa, miltei kuin itsestään, ajatukset siihen että "Vanhan Maailmanjärjestyksen" ilmiöt kohtaavat enemmän kunnioitusta, perinteen voimasta. "Uusi Maailmanjärjestys" on sen sijaan se, jota pelätään.
Mutta siltikin sairaat tietysti silti näyttävät mitä olemme ; Ja tekevät mukaillen sen yhtä selvästi kuin irtiottaessaankin.
Kirjoittaja jätti puhumatta sen, miten sairaiksi luokiteltuja kohtelu kertoo olennaista mitä me olemme. Anteeksi tästä. Sen paikka lienee muualla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti