Maailmallisesti järkevä.

Tämä juttu kuvaa yhden tietyn tyyppisen ryhmän ratkaisua siitä mitä "keskustelu" on. Valtaosa ihmisistä ei noudata tätä kaavaa. Mutta toisaalta - he eivät käytännössä uskontokeskustele. Näin ollen tämä kuvaa olennaista osaa toteutuvasta uskontokeskustelusta, vaikka itse näkemys onkin varmasti uskovaisten parissa marginaalinen. ; Tämä paradoksi onkin käytännössä kaiken uskontokeskustelun ytimessä. Valtaosa argumentaatiosta pyörii sellaisella alueella että uskontokritiikki näyttää keskivertouskovaisen silmiin joltakin johon voi olla vaikeaa samastua.

Hyvin usein uskontokeskustelun lähtökohtana on se, että Jumalaan uskominen on rationaalista ja järkevää. Tämä on uskovaisten kanta ja tätä he puolustavat. Usein heillä on jopa jonkinlainen argumentti jonka pohjalta he lähtevät liikenteeseen. Tämän he suuntaavat ensisijaisesti ateismia vastaan ; Henkenä on se, että uskovaisen ei tarvitse osata ja hallita ainuttakaan Jumalatodistusta jos hän vain uskoo. Ateistin täytyy sen sijaan osata vastata joka ikiseen Jumalatodistukseen joka on keksitty. Olipa kyseessä klassinen ja kliseinen argumentti, tai jotain jota joku kreationisti keksi viime viikolla soveltaessaan väärin jotain tiedetä. Olipa aihe logiikka, kvanttimekaniikka, biologia, informaatioteknologia tai jonkun Raamatunkohdan sisältö alkulatinalla, siihen on annettava vastaus. Sillä muutoin Uskova "voittaa" ja ateisti on tuomittu järjettömyyteen.

Kun tälle näkemykselle esittää kritiikkiä, käy helposti niin että perustelu, rationaalisuuden ydin, johtaa siihen että uskonnoton on snobi. Syynä on se, että uskonnottoman järkevyys on "maailmallista järkeä" ; Uskovainen kertoo sen sijaan että hänen rationaalisuutensa on viisautta. Sillä uskovainen ei usko että Jumala taipuu inhimillisen järjen mukaiseksi. Tämän yrittäminen kuvataan röyhkeäksi ja tiukaksi. Viisautta on se, että uskoo ja ottaa vakavasti yksinkertaisten ihmisten nöyrät anekdootit.

Tässä kuvastetaan siten, miten näillä ajatustavoilla on selvä arvoasteikko. Uskovaisen viisautta kannattava on laadultaan oikeampaa ja parempaa kuin maailmallinen järki.Voisin tietysti moittia, että
1: Tmänlainen nöyryys ei ole oikeasti nöyryyttä, koska siinä tämän tarinankertojan anekdootti otetaan totuutena, jolloin luottamus laitetaan maallisen ihmisen ymmärryksen -peräti itseään yksinkertaiseksi ja vaatimattomaksi kutsuvan- varaan. Tässähän ei ole kysymys luottamuksesta Jumalaan vaan luottamuksesta tarinankertojaan. Henkilö joka esittää olevansa nöyrä, väittää sen jälkeen tietävänsä jotain olennaista universumin suurimmasta mysteeristä, ja sen jälkeen vaatii kritiikittömän suhtautumisen tarinaan vedoten vaatimattomuuteensa harjoittaa pyhäin ylpeyttä.
2: Tosiasiassa ainut järki joka ihmisillä on, on inhimillistä ymmärrystä. Jopa Jumalan kohdatessaan hän tulkitsee kohtaamisen oman ymmärryksensä kautta. Jos vedotaan Raamattuun, on ensin inhimillisellä järjellä jollain tavalla perusteltava Raamatun status tässä asiassa. Näin itse asiassa voidaankin sanoa että "maallinen viisaus" on vain toinen nimitys sille, että logiikka, tiede ja järki tekevät Jumalasta eirationaalista. Jos se antaa ennakkokäsityksiin suhteessa väärän vastauksen, se on maallista. "Jumalallinen viisaus" päätetään sitä kautta että se on se järki, joka tukee ennakkokäsitystämme. Tämä ei ole rationaalista asioiden punnitsemista vaan presuppositionismia.

Valitettavasti tämä kaikki ylläoleva on sellaista että se tietysti tuomitaan juuri siksi maalliseksi viisaudeksi. Näin uskovaiset rakentavat pelikentästä sellaisen, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla uskovainen tai joutua tuomituksi jollain tavalla väärässäolevaksi. Esimerkiksi seuraavalla tavalla:
1: Uskonto on järkevää, koska on jokin Jumalatodistus. Ateisti joka ei siis usko, on typerä. Jumalausko on sen sijaan rationaalista ja järkevää. Ateisti on typerys, jolla ei ole perusteita näkemykseensä.
2: Jos ateistilta ilmestyy logiikkaperusteista kritiikkiä, se on tässä mainittua "maallista logiikkaa". Eikä siinä tietysti vielä kaikki. Jos olet ateisti, sinun ei pidä miettiä Jumalaa. Sillä miksi ateisti miettisi Jumalaa, eihän siinä ole mitään järkeä? Jos siis kommentoit, olet väärässä. Ateismi nähdään nihilisminä, ateistilla on arvotyhjiö eikä heitä kiinnosta mikään hengellinen, syvät kysymykset - kuten elämän ja kuoleman kysymykset - kuuluvat aiheena vain uskovaisille. Ateistia sellaiset ei saa kiinnostaa. Etkä itse asiassa mikään oikea ateisti, vaan kommentointi -into johtuu siitä että ei usko Jumaan olemattomuuteen. Ateistin nähdään vain tuntevan sisäistä vetoa Jumalaan. Ateisti joka aukaisee suunsa, kohtaakin ihmettelyn miksi ateisti välittää. Ihmettely alkaa vaikka tosiasiassa juuri aikaisemmin uskovainen olisi itse yrittänyt vaikuttaa yhteiskunnassa (ateisti uskoo uskontojen olemassaoloon) ja/tai on moittinut ateisteja typeryksiksi (ateisteilla on ego jota voi loukata. Jopa uskovaiset korostavat miten ateistit ovat ylpeitä. Tämä vain jotenkin unohtuu aina kun se nihilismikysyms nousee esille.)

Tämän jälkeen ihmetellään, miksi keskustelu ei suju, ja miksi ateistit eivät noudata uskovaisten määräämän pelikentän ehtoja ja käyttävät omiaan. Tämä normeista poikkeaminen nähdään tietysti (a) irrationaalisuutena tai (b) maallisena järkenä. Vaikka tosiasiassa se on juuri sitä rationaalisuutta ja järkevyyttä juuri niillä ehdoilla joilla jokin asia voidaan sanoa rationaaliseksi ja järkeväksi. Eli todistettu, perusteltu, kirjoissa ja kansissa.