"I'm saying that, but I'm also saying something different!"
(Alex Tsakiris)
Ylläolevalla lauseella1 Tsakiris yritti kuvastaa epäkoherenssia joka tulee toistuvasti vastaan uskontokeskustelussa. Monesti esiin nousee tiettyä epämääräisyyttä. - Etenkin "leppoisampien uskonnon ilmenemisien" puolella suositussa uskomiseen uskomisessa selitetään miten uskon kohde ei ehkä ole totta tai rationaalista, mutta siitä tulee hyvä mieli. Varhaisin tämänlainen versio on Pascalin vaaka -argumentaatiossa, jossa Jumalaa ei todistettu, eli häntä ei osoitettu todennäköiseksi, vaan sen sijaan ajateltiin että vaikka Jumala olisi kuinka epätodennäköinen, epäuskottava ja taikauskoinen kaukaa haettu spekulaatio, Häneen kannattaisi silti uskoa, koska siitä saisi minimaalisesta voittotodennäköisyydestä huolimatta osuessaan äärettömästi hyötyä ja iloa.
Tämän asenteen voi nähdä tätäkin korostetummin ainakin New Age -henkisessä maailmassa. Siellähän skeptikkoihin voidana suhtautua äärirelativistisella "perhaps that is true for you" -asenteella. - Tästä on suora linkki monen horoskoopinlukijan asennoitumismaailmaa jossa henki on se, että "en usko horoskooppeihin mutta luen niitä silti ja kyllä ne joskus osuvatkin." Moniin asioihin yksinkertaisesti suhtaudutaan kuten kummituksiin "en usko kummituksiin mutta pelkään niitä." Horoskooppien kohdalla niiden tiedetään ja tunnustetaan järjen tasolla olevan epätieteellistä taikauskoa, mutta tunnetasolla niihin viittaaminen on hyväksyttävää.
En siis näe tässä "epäkoherenssia" vaan jotain hyvin inhimillistä toimintaa. Asia ikään kuin tunnustetaan järjettömäksi asiaksi ja jatketaan siitä että on ihminen joka on järjetön ja johon järjettömyydet jollain tasolla vetoavat ja että juttu sopii siksi heille elämänohjeeksi. - Ja näen että että tämänlaiseen ajatteluun johtaa ennen kaikkea2 utilitaristinen ja instrumentalistinen ajattelu3. Niissähän katsotaan panos-tuotossuhdetta4 ja sitä kautta voidaan päätyä ajatteluun että harmiton valehtelu joka synnyttää utiliteettia5 voi hyvinkin olla tuettavaa toimintaa, jotain jonka tukeminen on paitsi oikein, peräti velvollisuus.
Vastaava ajattelu löytyy itse asiassa parisuhdemarkkinoilla. Taustan kannalta on olennaista tietää, että minulla on melkoisen runsas määrä naispuolisia ystäviä. Lisäksi minulla on kunnioitettava liuta pieniä entisiä seurusteluyritelmiä jotka ovat kariutuneet. Tätä kautta minulla on "taustajoukoissani" suurehko määrä naisia. Sellaisia jotka - monien kohdalla heidän eksplisiittisiin lausuntoihinsa viitaten - "eivät kykene näkemään minua sillä lailla" ja jotka "ovat vain ystäviä" tai joille olen "liikaa kuin veli". Suomeksi sanoen olen jonkinlainen jossain määrin sopivia ominaisuuksia ilmentävä "ihan kiva kaveri", jota on vaikeaa nähdä seksuaalisesti erinäköisten ulkonäköön ja etenkin sisäiseen rumuuteen liittyvien seikkojen vuoksi. Minulla on siis vilkkuva leima "Ihan mainio mutta silti ei käy". Tässä voidaan nähdä tiettyä epäkoherenssin makua, joka on hyvin yleisinhimillistä.
Tähän taas liittyy kuitenkin omituinen seikka. Tämä roolitus on johtanut siihen että saan joskus kuulla että minusta on tehty jonkinlainen vertailukohta. Naiset, etenkin riidoissa, voivat nostaa jopa nimen esiin ja vaatia puolisoltaan jotain minun ominaisuuksiani. Tämän voisi luulla tarkoittavan sitä että he haikailisivat perääni tai olisivat pettyneitä omaan kumppaniinsa. Mikä lietsoo esiin kysymyksiä "miksi et sitten ole sen kanssa!"6 Näin ei kuitenkaan ole. Sillä nämä naiset eivät voisi kuvitellakaan sitä vaihtoehtoa että eläisivät kanssani, ja siksi tämänlaiset eivät tule edes heidän mieleensä.
Tämänlaisen tilanteen voi avata "Naisen kanssa" -sarjakuvan kielellä. Siinä on strippi jossa käsitellään seurustelua. Miehelle seurusteluun liittyvä romantiikka on "työ". He tekevät temppuja, suorituksia ja sirkusta. Naiselle seurustelu on kuitenkin vasta "työhaastattelu". Eli siinä vaiheessa kun varsinainen parisuhde alkaa, mies ajattelee että nyt voi lopettaa keinotekoisen mellastamisen ja olla autenttisia ja elää. Nainen taas näkee että "kaikki työt ovat vielä tekemättä". - Tässä hengessä voidaan ajatella että nainen on seurustellessaan ikään kuin kutsunut minut työhaastatteluun ja nähnyt CV:n. Hän on nähnyt että CV on ihan kiva. He eivät kuitenkaan anna töitä kun joku pärjää työhaastattelussa paremmin. Kuitenkin joskus työpaikat oikestikin hyllyttävät jonkun joka olisi parempi työntekijä, koska työhaastattelu ei ole täydellinen syväanalyysi. Jos he siis palkkaavatkin puolihullun juopon, he kuitenkin muistavat sen "eipalkatun kaverin" jolla oli ihan kiva CV:kin. He voivat kannustaa nykyistä työntekijää sillä että "tähän työpaikkaan on halunnut moni ansiokaskin tyyppi". Joka ei enää tarkoita että juuri tämä tietty hyväCV:inen palkattaisiin, vaan että maailmassa on muita tyyppejä joilla on hyvä CV, jotka haluavat töihin ja jotka mahdollisesti ollaan valmiita palkkaamaan. Mutta että nykyisen työntekijän kanssa ollaan kuitenkin valmiita neuvottelemaan että jos työteho ja muut asiat saataisiin silti kuntoon.
1 Kiitos, Esa Turkulainen
2 Nykyajan maailmassa yllättävän suurta osaa näyttelevat.
3 Jotka usein nähdään teknis-objektiivisina, mutta niissä on usein tavoitteena enemmänkin hedonismi jota tavoitellaan eikä se että elettäisiin totuudenmukaisessa maailmassa. Siksi unelmanikkarit saavat enemmän palkkaa kuin siltoja tekevät insinöörit.
4 Sen Pascalin vaa -an tapaan.
5 raha, hyöty, rikostilastojen pieneneminen, yleinen onnellisuus... Olipa mittari mikä hyvänsä, niin utilitarismissa pohjimmiltaan "tarkoitus pyhittää keinot" jollakin tavalla.
6 Huomaa huutomerkki, ei kysymysmerkki, sillä näihin kysymyksiin ei toivota vastausta. Ne eivät ole edes retorisia kysymyksiä vaan jotain omaa kieroutunutta omaa luokkaansa jolle kyllä pitäisi olla nimitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti