Nevanlinnan "Hyväkuntoisena taivaaseen" kuvaa urheilua eräänlaisena uususkontona, joka ei ole vain objektiivinen asia elinvuosineen ja suorituskykyineen. Urheilu ei ole vain mekaanista suorittamista vaan myös ideologia ; Nevanlinnan mukaan pääteemoja urheilupuheessa on esimerkiksi se, että urheilua ei perustella suoraan terveydellä ja hyvällä ololla, vaan sillä että ihmiset kokisivat syyllisyyttä ja saataisiin sitten ponnistelemaan kohti tietynlaista ihmiskuvaa. Terveyspuheessa on aina halun tuottaminen ja synnyttäminen. Näin terveyspuhe ei tuota iloista mieltä vaan puutteentunnetta nykytilassa. Nevanlinnan mukaan esimerkiksi ylipaino on siksi eräänlainen viholliskuva ; Jos lihava on onnellinen tämä on ikään kuin uhkakuva. Jos lihava ei olisi syntipukki, se olisi jokin joka osoittaisi oman näkemyksen illuusioksi.
Tässä Nevanlinnalla on takanaa ajatuksia jotka voi esittää kolmen filosofin kautta
1: Michel de Montaigne korostaa sitä miten "normaalista" tehdään usein normi. Näin jokin tila saadaan määriteltyä tavalliseksi, soveliaaksi ja "luonnolliseksi". Moni tekee tästä "vallitsevien tapakäytänteiden mukainen" saman kuin "objektiivisesti oikea".
2: Adornon "heikot ja onnelliset" ovat eräänlaisia "iloisia syntisiä". Adornon mukaan heihin kohdistetaan aggressiota, koska se että joki ei ole "oikeaoppinen" mutta nauttii silti elämästä on uhka, koska se ikään kuin kyseenalaistaa oman uhrauksen merkityksen.
3: Michel Foucaultin näkemys siitä että ihmiset saadaan ikään kuin ilman "vanginvartioitakin" olemaan "vangittuja" kun heidät laitetaan vahtimaan itseään. Näin esimerkiksi antiikin kreikan urheilu näyttäytyi jonain jolla ihmiset saatiin tottelemaan moraalista kuria ilman ulkonaista kurittamista. Kun tottelemisesta luvattiin terveyttä ja hyvä elämä, saatiin ihmiset sitten esimerkiksi harjoittelemaan nykykamppailulajien - jopa sotilaiden taistelulajien - harjoittelun silmiin destruktiiviselta vaikuttavaa pankrationia, jossa säännöt oli rakennettu sillä tavalla että vastapuolta ei saanut tappaa, mutta luovuttaa ei kannattanut kuin juuri ennen kuolemaa.
Koska Tuomas Nevanlinna vaikuttaa myös "Armon vihreiden" puolella, urheilunäkemyksen "vähemmän tulenarasta materiaalista" saadut asiat voidaan heijastaa kätevästi siihen heidän "tulenarkaan materiaaliinsa". Kuten heidän fundamentalistisuhteeseensa. "Armon vihreät" muistuttavat että kristillisyys on normatiivisuutta vaatien jopa "epäeettinen", koska siinä pahanteosta - jopa murhasta - on palkkiona pelastus. Kostoa ei siis seuraa. Fundamentalistien objektiivinen moraali kohtaa "de Montaignen" -tyyppiset asiat, heidän tuomitsevat tahonsa taas kohtaavat tilanteesta riippuen joko "Foucaultin" tai "Adornon". Nämä osuvatkin varsin mukavasti koska esimerkiksi homoseksuaalikeskustelu näyttää miten "heteroseksuaalisuuden vallitsevuus" ja luonnollisuus on jotain josta on tehty normi. Miten "Mahdollisuus Muutokseen" elää sillä että onnellinen ateisti on mahdottomuus ja "syvimmiltään onneton" ja miten synnintunnon korostus ajaa kohti tottelemista. Näin ollen "Armon vihreiden" fundamentalismikuva on hyvin jäsennetty ja jopa mallikelpoisesti reflektoitu.Sen uskonnottomuuskuva sen sijaan näyttäytyy hieman eri tavalla. Sillä tosiasiassa "Armon vihreät" näyttävät hyvinkin vaativan "normia ja normaaliutta". Sillä aivan kuten Arhi Kuittinen muistuttaa, sen pääteemana on valtionkirkon tärkeys.
1: Liikkeen antama kirkkokuva ja se, että "kirkko on kaikille tärkeä koska se kantaa ideaalia" ja toisaalta että "vain kirkon sisältä kirkosta voi puhua" -teemat ovatkin juuri sitä että kirkon ulkopuolella olevien onnellisuus kielletään ; Jotta kirkko olisi tärkeä, sen ulkopuolella oleminen pitää nähdä vastaavasti vaikeana. Tätä korostaa se, miten uskonnottomat ja ateistit liitetään suoraan "fundamentalisteiksi" eli uskonnon puuttuminen nähdään automaattisen huonona (~Liike kohtaa "Adornon").
2: Samalla se esittää kirkkoon kuulumisen idean jonain normaalina johon ikään kuin pitää kuulua koska kirkko on niin vallitseva osa kulttuuria. Päähenkenä on se, että kun kirkko on suuri, se kertoo siitä että se on tärkeä. Tämä on talosumaailman kaltaista ajattelua jossa myyvä tuote ajatellaan samaksi kuin hyvä - ja juuri tämä mainosmiehen logiikkahan tekee urheilustakin kilvoittelua. (~Liike kohtaa "Montaignen.")
3: Liikkeen tapa korostaa kirkon merkitystä on myös jäsenyysehto, kuulumisehto ja kirkollisveronmaksamisehto. "Armon vihreät" eivät korosta tätä puolta, joten ideologiatasolla he eivät tässä syyllisty mihinkään. Mutta tosiasiassa käytännössä tekoa ja sen vaikutuksia ei voida erottaa toisistaan, joten käytännössä tässä ollaan ajamassa ihmisiä kohti "vapaaehtoista sakkomaksua" jossa ei ole ulkoista "sakonvaatijaa". Toisin sanoen ihmisten halutaan tehdä jotain, ja tämän vastuu delegoidaan syyllisyydentunnon kautta ihmisiin. Palkkioksi luvataan kaikki se hyvä mitä valtionkirkko sitten tarjoaakaan, jonka se tietysti liikkeen mukaan tekee koska se pitää valtionkirkkoa niin tärkeänä (~Liike kohtaa "Foucaultin")
Toisin sanoen liikkeen ateismikuva on hyvin pinnallisella tasolla. Näin käy kun alkaa kritisoimaan jotain kohdetta jonka ydintä ei ole ns. ymmärtänyt.
Toki "Armon vihreille" voidaan rakentaa jonkinlainen pelastustie. Sen aihepiirien ympärillä kun "ateismi" tuntuu määrittyvän karkeasti muotoon "uskonnottomien oikeuksia seuraavia tahoja jotka haluavat tuhota kristinuskon ilmenemisen yhteiskunnassa ja julkisessa elämässä". Ja toisaalta "kristillisyys" tuntuu olevan jotain hyvin abstraktia koska esimerkiksi "homoillan" kilttiä homoseksuaalia on kehuttu "käytökseltään kristityksi riippumatta siitä mikä hänen vakaumuksensa on". Tämä kertoo siitä että sanojen sisällöt on uusiomääritelty.
Tämän ongelmana onkin oikeastaan vain se, että jos uskonnoton saisi vapaasti tehdä mitä haluaa, eikä häntä pakotettaisi noudattamaan kristinuskon tapakäytänteitä, esimerkiksi siksi että hänet on - häneltä itseltään lupaa kysymättä - kastettu kirkon jäseneksi, koko kansankirkon ja valtionkirkon arvo ja näkyvyys vähenisi. Tämä tuomittaisiin helposti "ilmenevän kristinuskon tuhoamisena". Tämä vihjaakin siitä että liikkeen uusiomäärittelyt pitävät sisällään omituisen "tuomitsemiskoneen", joka ei ole itse asiassa "määritelmällisesti epämäääräinen" vaan "tyhjä". Se on tulkinnanvarainen sillä mielenkiintoisella tavalla joka on "poliisivaltiadystopiassa" olennainen ; Se, että kuka tahansa voidaan päästää vapaalle jalalle tai tuomita sen mukaan miten se sattuu istumaan omiin intresseihin. Näissä dystopioissa kuka tahansa saatetaan tuomita "ateistiksi" (esimerkiksi agnostikkoparka monesti varmasti määritettäisiin koska en pidä valtionkirkkokonseptista). Kuitenkin kuka tahansa voidaan vain "päästää kävelemään".
Selvästi "Armon vihreät" eivät ole vain jakamassa armoa kaikille. Sen verran kovasti he vastustavat fundamentalisteja ja ateisteja. Näin ollen väitänkin että liikkeessä on sisäänrakennettu määritelmäkikkailu joka on mielivaltamoottori. Tai sitten tämä tarjoamani "pelastustie" ei pidä paikkaansa ja liike harjoittaa yksinkertaisesti kaksoisstandardeja joissa muita tuomitaan ja itse päästään samoista rikoksista pälkähästä. Itseen kohdistettua armeliaisuutta on pidetty itsekkäänä ja "helppona". Käsittääkseni armon pitäisi, ollakseen erityisen arvokasta, kohdistua myös muihin. Toki minun on myönnettävä, että aina kun päästän itseni pälkähästä, jätän vastuuni kantamatta ja muuta vastaavaa, niin se tuntuu hyvältä. Yhtä hyvältä tuntuu myös se ylemmyydentunto jota koen kun huomaan olevani parempi kuin toiset. Näin ollen "armon vihreiden" metodologia on minulle hyvin tuttua ja sen yhteydet onnellisuuteen ovat tietyllä tavalla koettuja ; En siis ihmettele jos "kombo" myy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti