Kun lääketiede ja vaihtoehtolääketiede nostetaan esille, on likimain standardia että placebovaikutus nostetaan esiin. Tämä käsite tuntuu olevan helposti tajuttava ja opittava. Ja se esiintyy keskusteluissa yleensä kahdella vaihtoehtoisella tavalla:
1: Placebo nähdään jonain joka on vain vaihtoehtohoidoilla. Koululääketiede nähdään pelkkänä kemiana ja siksi kovana kun vaihtoehtohoidot taas eivät paranna kemialla vaan vaihtoehtoisella hengellisellä voimalla joka on placeboteho - joka on "tieteenkin tuntema". Kuitenkin tosiasiassa placebovaikutus on kaksoissokkokokeessa verrokkiryhmän pääfunktiona. Syy on se, että jo se että arvovaltaisen ja auktoriteettisen näköinen lääkäri tarjoaa hoidon sisältää placebovaikutuksen. Näin ollen koululääketiede on placebo + kemiallinen teho. Vastakkain ei siis ole "pehmeä luonnonmukainen hengellinen placebo" jolle "kylmä ja julma kemia" olisi vaihtoehto.
___1.1: Tässä mielenkiintoista on se, että koululääketieteen kritiikki voidaan itse asiassa nähdä yrityksenä iskeä placebovaikutukseen. Kritiikki voidaan siis nähdä koululääketieteen tehon estämisenä, eli itse asiassa negatiivisempana asiana kuin voitaisiin luulla. (Tai näin ainakin ensivilkaisulla. Sillä...)
2: Placebo sijoitetaan parantajan intentioihin. Eli paraneminen olisi helposti käsitettävissä oleva konsepti joka seuraisi perinteisen siunaamisen ja kirouksen kaavaa. Näin ollen placebo olisi optimistista hyvää intentiota ja nosebo kiroamista. Tämän kumoamiseksi ei tarvitse muistaa muuta kuin paljon huomiota saanut tutkimus rukousparantamisesta ; Tämä, esimerkiksi NewYork Timesin uutisoima, tutkimus kertoo että jos ihmiset tietävät että heidän puolestaan on esirukoiltu, he paranevat huonommin. Toisin sanoen rukous on noseborituaali vaikka me mielessämme tietysti liitämme siihen positiivisia fiiliksiä, jopa lempeyttä. Ja taatusti rukoilijan hyvän intention. Tämä rikkoo mielessämme olevan placebonarraation.
___2.1: Rukoilu saa sairaan joko delegoimaan työn eli ponnistelemaan vähemmän. Tai saa hänet epäilemään että sairaudentila on huolestuttava "kun sen eteen tarvitsee ikään kuin rukoilla" joka vihjaa että "pelkkä kemia ei toimi tai riitä". (Rukoilu siis voi muistuttaa ihmeen tarvitsemisesta ja tätä kautta lisätä huolta omasta tilasta ja tätä kautta mukaan tulee epäluottamusta ja pelkoa tulevaisuudesta..) Nämä ovat tietysti vain "selityksiä ajatusprosesseista" joilla jäsennetään sitä tosiasiaa että rukoilu on noseboa, ne yrittävät hahmottaa minkä takia näin on.
Koska placebo on "helppo muitaa ja oppia", on selvä että se sopii johonkin mielessämme olevaan skeemaan. Tämä skeema on tarinankerronnallinen, narraatio. Placebo ja nosebo selvästi laitetaan hengellisen parantamisen tarinaan jossa on kysymys siunaamis- ja kiroamiskertomuston uudelleenjärjestelystä. Valitettavasti todellisuus on mutkikkaampi, joten placebo jää helposti mieleen nimeomaan sellaisessa muodossa mitä se ei todellisessa maailmassa ole. Ihmiset muistavat tarinan, ja todellisuus rikkoo tämän tarinan tuoman intuitiivisen oletuksen siitä miten maailma toimii. Valitettavasti harva ihminen toimii asioiden parissa niin paljoa että tarinan virheellisyys heille oikein koskaan aukeaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti