Misantroopit, ihmisvihaajat, synkistelijät, tuhoavat anarkistit, masentuneenoloiset pessimistit. Tässä on nippu ihmistyyppejä, jotka liitetään Sartren maailmaan heitettynä olemiseen, että Nietzschen nihlistiin. Että Nietzshen yli-ihmiseen. Arvotyhjiössä oleva huono elämä on ikään kuin vallitsevan "homo religiosus" -asenteen värittämän maailman oletus jostain johon ateistit ja uskonnottomat asetetaan.
On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että itse asiassa Sartren maailma on täynnä itserakennettua merkitystä. Näin ollen tämänlainen hahmo muistuttaakin enemmän "muoti -ilmiö eksistentialismia" kuin Sartren kirjaamaa filosofista eksistentialismia.
Kuitenkin vielä huolestuttavammasa määrin asiat ovat Nietzschen kohdalla. Sillä nihilisttinä olo on suoranaisessa ristiriidassa Nietzschen yli-ihmisyyden toteuttamisen kanssa. Silti etenkin ihmisvihamielisyys liitetään molempiin, sekä nihilisteihin että yli-ihmisyyteen.
Yli-ihminen voidaan toki nähdä varsin aggressiivisesti jos tuijotetaan Nietzschen käyttämiä sanoja. Hänen maailamassaanhan yli-ihminen menee "hyvän ja pahan tuolle puolen" ja on suorastaan destruktiivista "dynamiittia" vallitseville arvoille. On kuitenkin hyvä huomata, että hyvän ja pahan tuolla puolen olemista ei voida nähdä samana kuin pahan puolella olemista, joka sekin arvottaa "hyvä-paha" -linjamalla. Ja että destruktiivisuuskin näyttäytyy lähinnä siten että kun tekee ja luo uutta, sitä ottaa helposti uudenlaisen kulman ; Aidosti uutta luova näyttäytyy Nietzschelle hieman kuten taitava graffittitaiteilija - ei mikään taginsutijasotkija vaan joku joka on esteettisesti sitoutunut aiheeseen ja ponnistelee voimakkaasti tullakseen siinä mahdollisimman hyväksi ja kestää tässä prosessissa valtavia vaikeuksia - joka maalaa seinälle. Seinän maalauspinta "kohtaa kritiikkiä" samalla kun sille luodaan hieno taideteos. - Myös esimerkiksi kaunaisuus ja siihen perustuva kostonhalu tai tuhoamisvimma on yli-ihmiselle määritelmällisesti mahdotonta ; Sehän olisi sitä ressentimentiä josta hän moittii esimerkiksi kristillisyyttä.
Myös "viimeisten aikojen ihmisiin" sopii enemmänkin laiskanpulskeus. Nietzschen suhtautuminen nihilismiin on nähtävissä Schopenhauerilaisena asenteena jossa pitää välttää kaikkea tuskaa - ja tätä kautta tekemistä ja kaikkea mihin liittyy esimerkiksi epäonnistumisen pettymys. Näin nihilisti ei olekaan mikään masentunut tai ihmisiin kyllästynyt, vaan laiska joka hakee helppoja huvituksia jotka eivät rasita - esimerkiksi televisiontuijottaja joka ei edes jaksa muistaa katsomaansa ohjelmaa samalla kun hän tyydyttää nälkänsä halvalla oluella on täydellinen esimerkki nautinnontyydyttämisestä minimivaivalla.
Kauna on merkityksen menettämisen tunnetta jossa ei luovuta merkityksestä, ja jossa kärsimyksen kohtaamista, epäonnistumista ja pettymystä ei ohjata luovuuteen ja harjoitteluun. Misogyyni masennusveikko on epäonnistunut sekä Sartrelaisessa että Nietzscheläisessä ihanteessa - eikä hänellä ole oikein maksimiluuseriksikaan tilaa nihilistinäkään. Heille on kuitenkin sija. Ihmisvihaajat ovat sen sijaan pettyneitä romantikkoja, jotka eivät ole luopuneet romantiikasta ja sen tarjoamista ihanteista, toiveista, odotuksista, utopioista. Vain ihmiset jotka pettymyksen kohdatessa eivät korjaa utopioitaan tai ongelmia, kokevat elävänsä dystopiassa ja kaunaantuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti