Aktuaalinen potentalistaja

Coyne on kritisoinut alkusyy -argumenttia hyvin samaan tapaan kuin minäkin sitä olen tehnyt. Tässä versiossahan "kaikella on oltava syy" -ketjua mennään taaksepäin ja päädytään lopulta siihen, että Jumalaankin laitetaan reductio ad absurdum. Ei selitetä miksi on jotain eikä mitään, kun Jumalakin on jotain. Tämä on usein esiintyvä väännös argumentaatiosta, ja sen kumoaminen on sosiologisen yleisyytensä vuoksi relevanttia. - Kuitenkin teologiassa esimerkiksi Tuomas Akvinolainen esittää argumentin hieman toisella tavalla. Coynen argumentti ei selvästi pure tähän versioon sen koko voimallaan ja jäljelle jää jotain joka ohittaa Coynen kritiikin. Valitettavasti koska hän ei ole teologi, hän tekee helposti sen että hän sekoittaa jo tutun argumentin johonkin samantapaiseen. Sama sekaantuneisuus varmaan selittää senkin, miksi maallikkouskovaiset levittävät alkusyyargumenttia juuri siinä muodossa missä Coynekin sen esittää. Ja sen, miksi olen käyttänyt - monista varmasti tarpeettomastikin - aikaa juuri tämän version käsittelyyn.

Akvinolainen jakaa maaiman Aristoteleen tapaan attribuuteiltaan aktuaaliseen ja potentiaaliseen. Muutos, kuten liike, taas on sitä että jokin potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi. Akvinolaisen mukaan liike tarvitsee syyn, eli universumi vaatii selitystä koska siinä on liikettä. Jumala taas on puhdasta aktuaalisuutta ; Jumala on ikuinen ja kaikkien attribuuttien kokoelma. Se esiintyy siis liikkumattomuutena. Aktuaalinen ei siis ole liikettä kun siinä on koko ajan kaikki mahdollinen. Tämänlainen Jumala ei tietysti tarvitse mitään liikuttajaa, joka muuttaisi jonkin potentiaalisen aktuaaliseksi. (Koska on vain aktuaalisuutta eikä mitään potentiaalisuutta.) - Eksistentialisti sanoisi että Akvinolaisen Jumalan eksistenssi ja essenssi ovat samat, toisin kuin tieteellistä selitystä vaativat kappaleet, kuten ihmiset, joilla eksistenssi on ennen essenssiä.

Akvinolaisen argumentaatiossa on kuitenkin silti se sama toinen puute mikä siinä normaalissakin alkusyyargumentissa on ; Ensin määritellään minkälainen olio on oltava olemassa ja tämä olio määritellään Jumalaksi "ikään kuin jälkikäteen". Kuitenkin tosiasiassa jokin muukin asia voisi olla samanlainen. Olen usein viitannut arkikäytössä levinneen causa suin version yhteydessä siitä miten alkusyy voi olla vaikka Big Bang, joten tässä itse asiassa naturalisti määritellään teistiksi - ja kun tätä ei huomaa ei naturalisti eikä teisti - niin itse asiassa ainoastaan määritellään Big Bang Jumalaksi ja teisti liittää tähän päänsä sisällä mielikuvia ja assosiaation rakkaudesta. - Ja tässä siis itse asiassa tehdään niin typerästi että yritetään ratkaista tilanne siten että otetaan jotain johon molempi uskoo ja "määritellään mielivaltaisesti nimilapulla" että sen on oltava teologin Jumalakonsepti eikä se naturalistin rakkaudeton big bang.

Toki sitä voisi myös kyseenalaistaa koko näkemyksen.
1: Uudelleenpremissoimalla voisi esimerkiksi olettaa että kaikki aktuaalinen vaatisi jotain potentiaalista. Tällöin universumin aktuaalisuus vaatisi jotain potentiaalista. Tällöin Akvinolaisen liikkumaton liikuttaja jossa on pelkkää aktuaalisuutta olisi itse asiassa huono selitys. Se itse vaatisi "aivan helvetisti selittämistä". Mutta tässä tilanteessa Akvinolainen olisi tietysti määritellyt että Jumala on kaikkivoipa eli hän voi mahdollisesti tehdä mitä vain (mutta valikoi tekemisiään eli on hyvä ja rakastava). Tämä ei ole kovin kiinnostavaa, sen kautta voi vain näyttää (a) miten epämääräistä ja (b) helppoa teologisten saivartelujen tekeminen on tältä lähtökohdin.
2: Toisaalta Akvinolaisen maailma näyttää omituiselta ; Usein ajatellaan että potentiaalinen aiheuttaa aktuaalisuuden, hänellä on kuitenkin aktuaalinen potentialistaja. Ja koska Jumalassa ei ole mitään potentiaalista, universumi ei selvästi ole osa Jumalaa. Universumin potentiaalinen on selvästi Jumalan ulkopuolella koska alkusyy Jumalassa oli pelkkää aktuaalisuutta. Tätä näkemystä taas voidaan kritisoida, ja onkin kritisoitu. Se, onko maailma osa Jumalaa vai Jumala sen ulkopuolella ovat jakaneet mielipiteitä. Yritys pelastaa Jumala monenlaisilta tämäntyyppisiltä ratkaisuilta on ollut monimaailmatulkinnat. Aktualisoituva onkin vain yksi "monen maailman muoto" ja kun nämä ovat kaikki osa Jumalaa, on kaikki potentiaalinen taas aktuaalista. Tämä taas johtaa varsin omituisiin tuloksiin, jossa Jumalatodistuksessa Jumala ja sen negaatio ovat jälleen yhtä loogisia eli jumalakysymys jää ratkeamatta.

Mielestäni mielenkiintoisempi ja olennaisempi Akvinolaisen argumentin outous tuleekin selvästi esiin kun mietitään että universumin synnylle on kaksi vaihtoehtotilaa;
1: Olematon. Olemattomassa aktuaalisen ja potentiaalisen välillä ei ole mitään eroa. Se, että väittää että tämänlainen "liikkumaton liikuttaja" ei voi tuottaa mitään, on vain asian kielto. Väite että "tarvitaan jotain potentiaalista jotta olisi jotain aktuaalista" on premissi. Ehkä näin ei ole, vaan kyseessä onkin vain ihmisen ennakkoluulo?
2: Vielä mielenkiintoisempi ja luultavasti edellistä kohtaa noin tuhat kertaa olennaisempi on kuitenkin se tilanne, jossa huomataan että kvanttifysiikassa maailmaan syntyy virtuaalihiukkasia tyhjästä. Kvanttifluktuaatio onkin itse asiassa relevantti selitys siitä miten asioita syntyy. Kvanttitiloja kuvatessa on tavallista törmätä esimerkiksi superpositio -tilaan ; Lineaarialgebran superpositioperiaatteen mukaan lineaarisen systeemin ratkaisujen lineaarinen yhdistelmä on myös kyseessä olevan systeemin ratkaisu. Tätä kuvataan yleensä Schrödingerin kissa -ajatuskokeella. Siinä laatikossa oleva kissa ilmenee todennäköisyysaaltonaan, ja on siksi samanaikaisesti elävä että kuollut. Kissojen tasolla tulee into kurkistaa laatikkoon, mutta olennaisempaa on huomata, että superpositio on kvanttimekaniikan formalismista juontuva ominaisuus, jonka mukaan systeemi voi olla ihan oikeasti useassa eri tilassa yhdellä kertaa.

Tämä tarkoittaa sitä että Akvinolainen Jumalatodistuksena on varsin omituinen. Sen argumentaatiovirhe on ekvivokaatio koska siinä väitetään Jumalaksi jotain joka ei Jumala väistämättä ole. Siinä esimerkiksi nimetään ominaisuuksiltaan alkusyyksi paljastuva kvanttifluktuaatio Jumalaksi. Toisin sanoen kysymys ei jumalatodistuksena ratkaise nimen omaan sitä kysymystä jota ratkaisemaan se on keksitty. Se antaa jotain johon sekä "naturalistisen ei-teistisen vastauksen" ja "teistisen" vastaus osuvat. Tämä peitetään nimilapulla joka liimataan päälle keinotekoisesti. Filosofisesti tämä ei ole perustelu vaan vetoaminen. Akvinolainen, joka tietysti eli ennen kvanttifysiikka -aikaa, tämä ei ole iso ongelma. Mutta nykyaikaina jokainen joka käyttää Akvinolaisen ratkaisutapaa on ongelmissa koska tietomme maailmasta ovat olennaiseti erilaiset. Akvinolaisen argumentaatio on muokkautunut huonoksi tietojemme kautta. Olemme oppineet maailmasta kaikenlaista jännittävää. Siksi jokainen joka pitää alkusyytä nykyään relevanttina jumalatodistuksena just fails. Premissistä ei saa tehdä johtopäätöstä, kyseessä on kehäpäätelmä olipa sitten kyseessä suora kehäpäätelmä vai onko kehäpäätelmä peitetty ekvivokaation kautta nimeämisellä ja etiketoinnilla.

Toki fyysikko voisi selittää että Akvinolainen oli varsin ovela kaveri, koska hän mietti tieteenfilosofialle tärkeän ratkaisun siitä, minkälainen selitys voidaan hyväksyä "Kaiken Teorian" alkuun ja minkälaiset ovat siihen riittämättömiä. He tosin varmasti heittävätkin sitten tämän huomion jälkeen sen etiketin eli "Jumalaksi" kutsumisen silleen ja tutkisivat vain sitä purkin sisältöä. Sillä tässä argumentissa sisältö on hyvää, mutta etiketöinti on virheellistä.