Teologiassa on hyvin yleistä törmätä argumentteihin joissa pelkästä vakaumuksesta ja tunteesta tehdään argumentti. Yleensä oman vakaumuksen laittamista peliin tällä tavalla pidetään epäsopivana. Se, että jollakulla on vahva mielipide ei tee asiasta totta. ; Yleensä tämä on "tiukan linjan" uskovaisten tapa toimia. He suosivat Swinburnen ja Plantingan argumenteista niitä jotka ovat korostetummin näitä argumentteja.1: Näin esimerkiksi esiin nostetaan se, että jos vakaumus on luja ja siihen sitoudutaan, se on vahvempi kuin jos sen voisi vain vaihtaa lennosta. Tässä logiikassa fanaattisuus muuttuu todisteeksi ja harkinnaksi. Obsessio muuttuu samaksi kuin asian voimakas harkitseminen. Sitoutuminen muuttuu vahvistavaksi argumentiksi. Tämä toki on sovellettavissa myös ateistejen intoon. Tässä yhteydessä ei usein mainita että "ateistit ovat militantteja/dogmaattisia", koska siitä seuraisi se, että heidänkin näkemyksensä olisi rationaalisempi ja vakaampi kuin jos he vain vaihtaisivat avomielisesti mieltään lennosta. Samoin 9/11 -terrorismi muuttuu tässä kulmassa Allahin todisteeksi. Olihan näkemys selvästi voimakkaasti harkittu ja tätä kautta paremmin valittu kuin jos terroristit olisivat jänistäneet eivätkä olisi heittäytyneet omaan kuolemaansa. Uhrautumisen voimahan on tässä varsin älytön, ateisti ei voi tämänlaista Jumalan edestä kuolemista pitää ollenkaan järkevänä.
2: Jumala -aistinkin kohdalla vakaumuksen selitetään olevan seuraus mystisen aistin toiminnasta. Näin vakaumus onkin määritelty aistin lopputulemiseksi. Plantingakin esittää suuresti että aistin perustelu vain "näyttää kehäiseltä" ja että tämä koskee kaikkia aisteja. Tämän kohdalla ateisti ei tietysti saa samalaista vastaiskun mahdollisuutta, koska tyhjyyttä ja olemattomuutta ei aistita sellaisenaan. Poissaolon havaitseminen vaatii tietoa siitä että jotain on jossain. Näin uskovaisen vakaumuksesta määritellään havainto ja ateisti ei voisi tätä samaa argumentaatiota käyttää. Ongelmana tässä vain on se, että aistin perustelua ei tehdä kuten normaalien aistien kohdalla ; Plantingan perustelut ovat pikemminkin sen peittämistä mikä antaa normaaliaisteille niiden voiman. Hän antaa syitä siihen miksi kaikki tai edes enemmistö ei näe Jumalakokemuksia (aisti on rappeutunut syntiinlankeemuksen vuoksi) ja miksi siinä on isosti eroja (suuri osa on "likinäköisiä" ja vain harva on Plantingan itsensä kaltainen "connoisseur" jolla on tarkka ja hienovivahteinen aisti). Se jää kehäiseksi, jolloin ateisti voi hylätä sen argumenttivirheenä.
Kuitenkin myös muissa teologian suuntauksissa ja uskonelämässä vakaumuksen muuttaminen todisteeksi on yleistä. Etenkin NoMa:n piirissä toimivat uskovaiset puhuvat valtavasti siitä että onko uskonto yhteensopiva "compatible" tieteen kanssa. Tämän keskustelun eräs yleisimpiä argumentteja on se, että moni tiedemies on uskovainen ja kristitty. Heidän perustelunsa on se, että "jos uskonto on typerää, niin miksi se ei mene pois". Tässä tiedemiesten vakaumuksen voimakkuudesta tehdään argumentti. Perustelu on hyvin omituinen, sillä se nojaa arkijärjenmukaiseen naiviin tiedemieskäsitykseen. Tieteensosiologiassa kun on huomattu että hyvät tiedemiehet ovatkin oikeasti hyvin jääräpäisiä. Paradigmanmuutokseenkin vierähtää aikaa siksi että tiedemiehet eivät käytännössä muuta mielipidettään ja noudata idealistista CUDOS -normia, ja tiedeyhteisöä kuvaakin kilpaileminen, paine ja jääräpäisyys PLACE -normi. Paradigma vaihtuu kun uuden sukupolven tiedemiehet tulevat töihin. Tämänlainen idealisaatio on samanlainen stereotypistävä argumentti mikä on esimerkiksi Lewisin trilemmassa. Näin "miksi tiedemiehet eivät käänny" on itse asiassa varsin huono todiste yhtään mistään. Auktoriteettiin vetoaminen ei muutu todisteeksi edes vakaumuksen argumentiksi muuttamisella.
Monesti tämä tiedemiesten vakaumus muutetaankin "rationaalinen ihminen voi uskoa" ja "uskonto ei ole ristiriidassa tieteen kanssa" -näkemykseen. Tiedemiehen vakaumuksesta tehdään siis ristiriidattomuus ja tieteenmukaisuus -argumentti. Tämä näkemys on itse asiassa varsin omituinen. Sillä leppeämmän mallin NoMa -uskovaiset korostavat varsin innoissaan siitä että uskontoa ei voi typistää yhteen tyyppiin. Tämä tyypittely on kuitenkin vahvasti tässä "usko on ristiriidatonta" -näkemyksen kanssa. Sillä aivan selvästi hyvin moni uskonto on suoraan ristiriidassa tieteen kanssa. Jos esimerkiksi olet kreationisti, sinulla on kanta evoluutioteoriaan. Tämä johtaa potentiaaliseen ristiriiitaan teorian kanssa. Itse asiassa jokainen uskonnollinen tosiasiaväite, kuten "Jumala parantaa sairaita joiden puolesta rukoillaan" on mahdollisesti jonkinlainen tutkimusohjelma. Larry Laudan onkin korostanut sitä että kreationismi on tutkimusohjelma joka on epäonnistunut. Se siis paitsi tekee tieteellisiä kannanottoja, myös epäonnistuu niissä.
Toki monet uskonnolliset näkemykset ovat saivartelevia ja falsifioimattomissa ja ne eivät ota kantaa tieteeseen. Nämä eivät ole "uskontoa" vaan "tiettyjä uskonnon osa-alueita". Näin "compatibility" -keskustelevat NoMa -uskovaiset joutuisivat ihan oikeasti luokittelemaan uskontoja sen mukaan mitkä ovat yhteensopivia tieteen kanssa ja mitkä eivät. Heidän kantansa on kuitenkin hyvin usein nimenomaan liberaaliteologisia ; He katsovat että mikä tahansa tulkinta teologiasta on mahdollinen ja siksi esimerkiksi kreationismi ei ole mitään kiellettyä, vaan "yksi mutta pelkästään yksi" tapa tulkita uskoa. Ei siis väärä, mutta ei ainut. Tämä tekee kokonaisnäkemyksestä varsin oudon.
Mutta jos kuviteltaisiin että "yhteensopivuus" -näkemyksestä otettaisiin mukaan luokitellusti ja hienosti vain ne jotka eivät ole ristiriidassa tieteen kanssa. Ei ole vaikeaa huomata että tällöinkin kysymys on keskustelun siirtämisestä irrelevantteihin piirteisiin."the Guardianin" artikkeli valottaa tätä asiaa hieman lisää. Sekin toki muistuttaa, että NoMa -periaatteen jako empiirisiin ja eettisiin kysymyksiin on itse asiassa keinotekoinen naamiointi ; NoMa:laiset kun kertovat että uskonto kuvaa etiikkaa kysymällä "miksi" (why) ja tiede taas tutkii prosesseja ja sanoo että miten (how) ; "Many "why" questions are really "how" questions in disguise. For instance, if you ask: "Why does water boil at 100C?" what you are really asking is: "What are the processes that explain it has this boiling point?" - which is a question of how. Critically, however, scientific "why" questions do not imply any agency - deliberate action - and hence no intention. We can ask why the dinosaurs died out, why smoking causes cancer and so on without implying any intentions. In the theistic context, however, "why" is usually what I call "agency-why": it's an explanation involving causation with intention." Kuitenkaan se ei jää tähän. Esiin nousee toinenkin asia.
NoMa -tyyppinen näkemys joka korostaa uskon ja tieteen eri maailmoja johtaa kuvaamaan muistuttaa hyvin voimakkaasti erilaisia salaliittoteorioita. Niissäkin ytimessä on saivartelu, joka ei yleisesti ottaen ole ristiriidassa tieteen kanssa. Esimerkiksi näkemys jonka mukaan kuulennot ovat USA:n kylmän sodan aikana lavastama propagandatemppu ja että kuussa ei ole oikeasti käyty, ei ole ristiriidassa tieteen kanssa. Mutta tätä ei silti voida laskea salaliittoreorialle ansioksi. Sillä kysymys on kuitenkin vain saivartelusta ja muutsa venkoilusta.
Siksi uskontokeskustleu pitäisikin siirtää ihan toisille urille. Ei puhuta siitä kuinka taitavasti teologit rakentavat testamattomissa olevia saivarteluja joita tukevat erilaisin ad hoc -oletuksin. Tätä ei saa pitää ansiokkaana tai rationaalisena tai ainakaan järkevänä toimintana. Emme voi antaa teologialle arvoa, koska emme voi vaan tehdä salaliittoteorioiden rakentamisesta jotain kunnioitettavaa yliopistoainetta. Sen sijaan esiin on nostettava sen kilpailukykyisyys tieteen muiden teorioiden kanssa. Tällöin on noustava saivarteluista toiminnan yläpuolelle. Otettava rehellinen epäonnistumisen riski ja menestyttävä ja onnistuttava tästä huolimatta. Teologian tulisi onnistua esimerkiksi ihmeparannusmaailmassa selkeästi. (Tavalla joka näkyy kaksoissokkokokeessa.) Ollakseen kunnioitettavaa teologian olisi yritettävä jotain samaa kuin kreationismi - mutta vain onnistuttava pyrinnöissään.
Tyhjä saivarteleva tutkimusohjelma ei ole mikään tutkimsohjelma, vaan kertoo lähinnä siitä miten pakkomielteinen "Tortuca" salaliittoteoreetikko / teologian tekijä on. Tässäkin ihmisten olisi hyvä tajuta että järkevä "skeptinen kulma" ei ole olettaa että pseudotieteilijä, salaliittoteoreetikko tai teologi olisi tyhmä. Sen sijaan he ovat todennäköisesti järkeviä ja ovelia ihmsiä, ja juuri tämä järkevyys johtaa heidät kikkailemaan ja saivartelemaan ja rakentamaan abstrakteja koettelemattomia rakennelmia joiden totuusarvoa ei ole missään vaiheessa jaksettu koetella tai kyseenalaistaa. Ja jos keskitytään "compatibleen emmekä combatibleen" annamme tähän luvan ja mahdollisuuden. Totuuden tai viisauden rakastaja ei voi tälläiseen kikkailemiseen sortumista suostua, koska tällä "skitsofreenikon logiikalla" voi selittää ristiriidattomaksi aivan mitä tahansa.
Valokuva, Erkki Hämäläinen, 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti