Vihreä menninkäinen

Vihreiden sisällä on järjestäytynyt "Armon vihreät", jotka korostavat kristillisyyttä. Se on priorisoinut uskontokeskustelun tärkeäksi osaksi toimintaansa. "Armon vihreät pyrkivät tuomaan vihreiden katsomuspolitiikkaan ja uskontokeskusteluun ennakkoluulojen sijasta faktoja, uutta näkökulmaa ja asiantuntijuutta."

Esimerkiksi Esa Turkulainen vastustaa sitä että tässä kirkko yrittää vaikuttaa valtioon eikä kirkkoa haluta muuttaa. "tarvitsemme Vihreitä kirkon sisällä, emme kirkkoa Vihreiden sisällä. Armon Vihreät eivät voi tehdä yhtään mitään kirkon toiminnan muuttamiseksi." Kysymys on siitä että uskontoa tuodaan lisää näkyviin yhteiskunnassa. Tämä toki haittaa monia uskonnottomia, joiden päätavoiteena on vapautua uskonnonopetuksesta ja muuhun uskonnolliseen toimintaan osallistumisesta. Kun noudattaa sellaista kantaa että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että valtio ei pakota harjoittamaan tiettyä uskontoa eikä toisaalta kiellä jonkun asian noudattamista omassa yksinäisyydessään, ei reaktio ole yllättävä tai edes asiaton.

Kuitenkin armon vihreät selvästi uskovat että heillä on valtaa vaikuttaa kirkkoon. Heillä on jopa periaatteessa relevantti teoria puolustamaan tätä näkemystä. Ryhmän johtohahmo, Relander, on jo "homoillan" jälkimainigeissa kirjoittanut seuraavaa "Nykykirkko suhtautuu laumaansa aika lempeästi, ja jos kirkon jäsenten maltillinen valtavirta todella myös äänestäisi seurakuntavaaleissa, kirkon hallintoelinten ei tarvitsisi enää myötäillä aktiivista konservatiivista vähemmistöä. Nyt tarvitsee, koska pohjoisen lahkolaisilla on lukumääräänsä nähden suhteettoman paljon valtaa kirkkohallituksessa."

Pelikentän rajaaminen - Kirkko vai Yhteiskunta:

Näkemykseni mukaan tämä periaatteessa relevantti asia ei vain ole käytännössä toteutuva. Kirkon "maltillisten ongelmaa" olen korostanut pitkin matkaa ja useaan kertaan muun muassa sitä miten kirkon sisällä fundamentalistit ovat aktiivisia ja ottavat kantaa ja penäävät normeja ja käytänteitä samalla kun "leppoisto" nyhää siitä suvaitsevaisuudesta eikä tee mitään. Ja että "leppoisto -enemmistön" tapa "suvaita suvaitsemattomia fundamentalisteja" on käytännössä toteutettu tavalla, jossa on kysymys pelkästä muutosvastarinnasta jossa pelataan nimenomaan fundamentalistien pussiin. Ja että Relanderin tapa miettiä "enemmistöä" eikä "käytäntöä" on huonoa ajattelua ja suorastaan vaarallista kun se yhdistetään Relanderin ajatukseen siitä että kirkko kantaisi ideaa, jolloin paskastikin toimiva pahuuden laitos olisi jotain josta ei saisi esimerkiksi erota ja jota ei saisi ja pitäisi kritisoida. Vaikka etiikka komentaisi että sellainen pesä olisi yksinkertaisesti tuhottava.

Onkin erikoista, omituista ja hyvin liikehdinnän asenneilmapiiriä kuvaavaa huomata, miten Relander ensin kertoo että jos kirkosta erotaan vaikka kritiikkinä fundamentalistien homovastaisuudelle, niin kirkko muuttuu sellaiseksi, miksi ateistit sitä luulevat. Jatkaa tästä miten kirkon idea on erilainen, suvaitseva ja että tämä on kirkon enemmistön kanta. Ja muistuttaa lopulta siitä että tosiasiassa fundamentalisteilla on kirkossa määräänsä enemmän valtaa. Tämähän tarkoittaa sitä että ateistit eivät suinkaan "luule" kirkkoa joksikin, vaan Relanderin kaltaiset liikaa "keskiarvoa ja ideaalia käytännön sijasta tuijottavat" elävät harhaluulossa kirkon rakenteesta ja siitä mitä se on. Tämän huomaamisen jälkeen valtaosa "armon vihreiden" nimissä tulevista teksteistä alkavat näyttämään kummalliselta sillä samalla tavalla.

Fakta on ; Kirkko on jo saanut aikaa yrittää, joten on turhaa nysvätä siitä että ei annettaisi yrittää ja että ei oltaisi annettu yrittää. Räsäsen linjamakin on Relanderin tekstissä tulevan taustoituksen mukaan noussut jo 1960 -luvulla. Marginaalinen ja eimerkittävä fundamentalismi vaikuttaa siltikin jopa kirkon ulkopuolella - kuten näyttää se, miten teologiaa opiskelleita naisia voidaan nykyäänkin kohdella korkealta auktoriteettitasolta. Tämänlaiset "onnistumiskokemukset" näyttävät karvaasti ja konkreettisesti että 50 vuotta Relanderhenkistä yritystä ja suvaitsemista ja sisältäpäin asioista äänestämällä ei in facto onnistuta, joten tästä sisältäpäin tekemisestä ei selvästi ole kovin paljoa hyötyä. Evidently armon vihreät ovat kirkon suhteen aivan väärillä linjoilla. Tämä kuvaa sitä vihjeettömyys joka "leppoiston" parissa yleisestikin vallitsee.

En siis näe että "armon vihreillä" on mitään annettavaa itse valtionkirkolle, ja että tämä laitos tulee vastaisuudessakin olemaan fundamentalistinen leppoistoenemistöstä huolimatta. Kirkon kannalta Relander ja hänen takanaan/mukanaan olevat ihmiset eivät ole ratkaisu, vaan olennainen osa ongelmaa. Ryhmä ei siis ole suinkaan mikään pelastaja-ratkaisija, vaan pikemminkin ongelman ydintä.

Kuitenkin mukana on se yhteiskuntapuoli. Ja tältä kannalta näen järjestäytymisen hyvänä, sillä tosiasiassa valtava määrä kristillisyydestä on sellaista, että sitä on vaikeaa hyväksyä. Kristillisdemokraattinen linjaus ei yksinkertaisesti vastaa hyvin monen kristityn näkemystä siitä mitä uskominen tarkoittaa. Silti moni on voinut äänestää tätä sen takia että se sentään on kristillinen. Heille armon vihreät tarjoaa taatusti vaihtoehdon joka heijastaa heidän arvojaan paremmin. - Tilanne on jopa sellainen, että tuntuu kuin joku olisi tehnyt markkinatutkimuksen ja katsonut mitä moni uskovainen haluaa mutta ei saa.

Armon vihreiden esiinmarssi tarkoittaa myös sitä että linjamalle saadaan lisää erilaisia ääniä. En toki ole itse hyppäämässä tähän messiin, mutta tämänlainen on mielestäni juuri sitä demokratian toimivuuden ydintä. Ääntä saa päästä. - Yhteiskunnallisen keskustelun ei tarvitse suojella ketään vitutukselta, vaan provosoiminen on nähtävänä sinä että näkee asiassa olevan jollekulle arvoa ja provosoitumisessa sitä että tunnistaa tämän arvonäkemyksen itsessään.

Potentiaalisesti armon vihreissä on siis hyvää. Jopa sellaista joka ehkä kenties saisi minut liittymään joskus kirkkoon tai suhtautumaan tähän instituutioon positiivisesti. Valitettavasti tämä jää potentiaalin asteelle. Käytännön ideat ja toteutus kun toimivat harvinaisen huonosti.

Leimakirves heiluu silti.

Yhteiskunnan tasolla liikkeellä on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma : Sen johtohahmoksi näyttää nousseen Jukka Relander, jonka pääteesien mukaan kirkkoa voi lähestyä vain sisältä käsin. Siksi ateistit ja fundamentalistit nähdään "ulkokristittyinä" huutamassa vaatimuksia valtionkirkolle.(Ateisti) Jussi Niemelä onkin esittänyt tähän rinnastukseen muistutuksen "Vihreisiin on perustettu Jukka Relanderin ja parin muun toimesta armollinen ryhmittymä, joka rinnastaa ateistit uskonnollisiin fundamentalisteihin. Tämä saattoi olla harkittu teko, mutta jos se oli vahinko, sen ehtinee vielä korjata ennen vaaleja." Rinnastus onkin epäanalogisuutensa vuoksi omituinen. Fundamentalismia kun leimallistaa uskontokeskustelun pakottaminen, jossa oman näkemyksen mukaan kielletyt asiat halutaan kieltää kaikilta. Näin esimerkiksi se, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä tarkoittaa että sitä ei saisi kukaan tehdä, ei edes eikristitty joka ei samaa Pyhää Kirjaa käytä. Uskonnottomien toimintaa taas on leimannut nimen omaan se, että ketään ei saa pakottaa. - Ja tämän vuoksi esimerkiksi uskonnontunnit ja "suvivirsi" ovat nousseet jopa ylikorostetusti esille.

"Vihreä armo" näyttääkin käyttävän runsaasti retoriikkaa jossa fundamentalismi esitetään ääriuskonnollisuutena, ja ateismi fundamentalistien kaltaisena toisena ääripäänä, jossa vihreä armo on ainut maltillinen, asiantunteva ja faktapohjalta toimiva taho. Rinnastus on sinänsäkin outo, että "vihreä armo" hakee voimansa siitä että yliluokittelua ei saisi tehdä. Sen voimanlähde on niputtamiskiellossa, jossa kaikkea uskonnollisuutta ei saa yhdistää fundamentalismiin. He haluaisivat näyttää laajemman ja suvaitsevaisemman linjan, jossa leimaamista ei saisi tehdä koska se olisi epämaltillista. Kuitenkin samanaikaisesti armon vihreiden pääretoriikka leimaa kaikki uskovaiset fundamentalisteiksi, joka on täsmälleen sama temppu joka on uskonnon kohdalla kauheaa ja väärin.

Esimerkiksi Jarla onkin ihmetellyt että mitä ennakkoluulottomuutta edustaa taho joka esittää että kaikki sen kanssa erimieliset "huutavat" kun vain he keskustelevat. Huomiota herättää se, että moni "eifundamentalistina" esitetty piispa on homoavioliittoa vastaan ja miten leppoisat uskonnottomat kirjoittajat ovat näkyneet julkisuudessa. Relander kiistää heidän olemassaolon leimaamalla heidät fundamentalisteiksi. Sama huomaamattomuus Relanderilla näyttää vaikuttavan myös moniin "leppoiston" nimekkäisiin ja näkyviin nimiin, joilta ei todellakaan ole mediajulkisuutta puuttunut. Liberaalius ja fundamentalismi ovat aihekohtaisia eivätkä kovin yksinkertaisia. Eivätkä ainakaan yhtä leimallisia ja yksinkertaisia kuin Relander esittää. Tämä on olennaista koska koko "armon vihreiden" perustelupolitiikka perustuu mediateoriaan jossa vain fundamentalistit ovat huutamassa ja se "oikea kirkko" on siksi vaikeuksissa.

Ja tätä pidän hyvin huolestuttavana suuntauksena ; "Armon Vihreät" toimii tämän linjaman kautta äärimmäisen omituisena tahona, joka pyrkii samalla lisäämään uskonnollista kristillisyyttä politiikassa samalla kun se leimaa kaikki sen kanssa erimieliset tiukkapipoiseksi. Näin esimerkiksi uskonnottomien oikeuksille ei taatusti käy mukavasti. Uskonnollisuudesta halutaan tehdä julkista ja sen kanssa erimielinen (tavalla tai toisella) nähdään tiukkapipoisena koska vain vihreän linjan toiminta voi olla asiallista ja leppoisaa koska vain se on "kristillisyyttä systeemin sisällä".

Näin voidaan hypähtää "ryhmäajatteluun" ja "dehumanisointiin" josta "Tämä Päivä" kirjoitti. (Teksti on ateistin kirjoittamaa, mutta siitä on mahdotonta sanoa "fundamentalistiseksi ääriajatteluksi".) Teksti korostaa sitä, miten ihminen helposti niputetaan yhden asian tai piirteen alle ja tätä kautta häntä kohdellaan huonosti. Esimerkiksi on ilmiselvää että "Armon vihreät" vastustaa idean tasolla kovastikin ryhmäaajttelua ja dehumanisointia. Mutta on kuitenkin innokkaasti harjoittamassa sitä itse. ~ "Armon vihreät" vastustaa varmasti lujastikin seuraavaa ajattelutapaa "Et ole ihminen, olet somali. Et ole ihminen, olet roskakuski. Et ole ihminen, olet ateisti." mutta samalla koko "vain kirkon sisältä voidaan puhua asiallisesti" -tematiikka noudattaa silti voimakasta "ingroup-outgroup" -ajattelua mallilla "Jos kykenen määrittämään ihmisen ryhmään jonka jäsen en ole ja sitten korostan tätä eroavaisuutta, kykenen erottamaan toisen ihmisen ja kaikki hänen kaltaisensa itseni kaltaisista. Näin saan aikaan tilanteen jossa ingroup-joukko - ne jotka kuuluvat joukkooni - kokee yhteenkuuluvuutta vieraan ja erilaisen edessä JA lisäksi outgroup-joukko - ne jotka eivät kuulu joukkooni - muuttuu entistä vieraammaksi ja ulkopuolisemmaksi." Kirkon sisällä olevat nähdään asiallisiksi, leppoisiksi ja suvaitsevaisiksi ja muut ovat "fundamentalisteja" ja suvaitsemattomia. Kirkosta eroaminen kritiikkisyistä (vaikka siksi että siellä todella on niitä fundamentalisteja) on sekin vain kirkkoideaalin hylkäämistä. Fundamentalistien vastustamisestakin tehdään fundamentalismia, jos se ei ole "armon vihreiden" tavalla tehtyä. Ja tässä tavassa ateismi on olennaisempi ;

On priorisointikysymys kirjoittaa ensin positiivisesta uskosta kirkon sisältä ja moittia ateismia. Fundamentalisteja vastaan ei ole noustu vastaavalla tasolla. Ateistit leimataankin "fundamentalisteiksi" ja kun vastassa on "kristillinen fundamentalismi" ja "uskonnoton fundamentalismi" on kristillinen fundamentalismi hoidettava passiivisella äänettömällä äänestyskäyttäytymisellä ja uskonnoton fundamentalismi taas on aktiivisen vastustamisen tiellä hoideltava. ~ Pelikenttä on väritetty implisiittisesti, teot ja strategiaesitykset kun nekin tuppaavat puhumaan omaa kieltään.

En kuitenkaan kutsuisi tätä fundamentalismiksi.

Sillä vaikka pidänkin toiseuttavaa keskustelua hyvin ikävänä, se ei kuitenkaan ole pahinta mahdollista. Itse asiassa yksi pääsyyni vastustaa fundamentalismia ei ole se, että se harjoittaa ilkeilyä ulkopuolisillee. Sillä siihen voi suhtautua huvittuneesti. Tämä nousee helposti vitsiksi. Esimerkiksi "VENOM" -bändin mainoksessa fundamentalistien musiikkityylin hirvistely oli otettu ihan mainossloganiksi jossa myyntilukuja kasvatettiin sanoilla "Jeesus itkee". Syynä on tietynlainen turtumus siihen että leirin ulkopuolelta tulee pilkkaa. Se voi toki loukata, mutta kun se tulee ulkopuolelta, on pilkan tulo jotain joka muuttuu helposti siksi että kun adjektiiveja ei yhdistetä itseen, ne kertovatkin vain adjektiivin lausujan typeryydestä. Tällöin pilkka osuu tietysti omaan nilkkaan.

Omat kokemukseni tukevat tätä. Moni roolipelaaja nimittäin lähinnä naureskelee saatanapaniikin aikana esitetyille lausumille siitä että ilmiö on saatananpalvontaa. Minulle ne ovat kuitenkin kova paikka, koska siihen aikaan kun tämä keskustelu velloi, olin identiteetiltäni sekä kristitty että roolipelaaja. Kun toimintaani syytettiin saatananpalvonnaksi, oli pilkka hyvin kovaa. Sen esittäjä kun on "minun sisäpiiriä" ja se sotii sinua vastaan niin että identiteettisi kyseenalaistetaan joka tapauksessa. Tämä muistuttaakin siitä että fundamentalistien kovuus on etupäässä rangaistusta sisäpiirille. Kun ollaan ilkeitä roolipelaajille, on tarkoitus saada heidät takaisin ruotuun ja olemaan "kunnon kristittyjä". Tämä ei toki väheksy sitä että ulkopuolisille esitetty sävy ei olisi ikävää. Rinnastus muistuttaa kuitenkin enimmäkseen siitä että ikään kuin "ulkopuolisia lyödään nyrkillä, sisäpuolisia puukolla" ; Teot ovat vakavia, mutta niissä on vahva väkevyysero.

Fundamentalistit suhtautuvatkin usein tiukiten kristittyihin. Tästä hyvä esimerkki tuli Intelligent Design -aiheen piirissä "Doverin oikeudenkäynnissä". Oikeudenkäynnin aikana kun selvisi että Doverissa oli ollut voimakas fundamentalistinen henki, jossa oltiin aluksi haettu kreationismia. ID -lakimiesten kuuntelu lepytti toimintaa - mikä voitaisiin nähdä ID:n positiivisena voimana ja lepytysvaikutuksena. Kunnes havaittiin että paikalliset lehdet ja muu vastaava oli tungettu oikein urakalla täyteen materiaalia, jossa oikeudenkäynnin ydintä pidettiin uskonnollisena tavalla jossa vastakkain ovat "pro" ja "con". Sekulaarit uskovaiset olivat kokeneet ikäviä asioita ; Heiltä oli esimekriksi kysytty ovatko he uudelleensyntyneitä ("born again") ja tätä pidettiin tärkeänä. Erimielisyys ja sekulaarius johti automaattiseen leimaan ateisti ("atheist"). Tämän seurauksena alueen henki oli muuttunut sellaiseksi, että uskovaiset eivät olleet uskaltaneet oikein keskustella keskenään. Välit olivat kovasti tulehtuneet. (Näkemystä todistettiin esimerkiksi sadoilla lehtiartikkeleilla ja ihmisten lausunnoilla.) Oikeudessa taas esitettiin että asia oli hyvinkin sekulaari ja että ID ei ole uskontoa vaan tiedettä ja että uskontokysymykset oli rajattu ulkopuolelle. Oikeudenkäyntiä tuomaroinut Jones kuvasikin tilannetta sillä, että "To assert a secular purpose against this backdrop is ludicrous." Lausunnon sanoja on pakko kontekstoida jotta sanoma olisi mahdollisimman selvä ; Jones on konservatiivi ja fundamentalistis-konservatiivisista näkemyksistään tunnetun George Bushin valitsema tuomari, jonka valinnasta tiedottaminen johti siihen että Suomenkin kreationistit intoilivat että kun saatiin noin heidän puolellaan oleva rehellinen tuomari, niin tulee hyvä tuomio ja "mites sitten pikku evosuut pannaan?"

Toki tämä Doverin pikkukaupungin tila kertonee enemmän ID;n taustavoimista ja siitä minkälaiset ihmiset sitä kannattavat, kuin itse teorian sisällöstä. Mutta ne näyttävät kuitenkin sen, että fundamentalistiset tahot harjoittavat kovaa sisäistä ryhmäpainetta, joka on vielä paljon tulehduttavampaa kuin se ulkoinen. Siksi "Vihreät menninkäiset" saavat minulta kaiken kaikkiaan suhteellisen positiivisen suhtautumisen. En toki ole heihin liittymässä, koska en luota heidän taustaideaansa ja metodejen toimivuuteensa. Vaikka heidän tavoitteensa ja arvonsa ovatkin minusta monin kohdin aivan paikallaan.