Niin totta kuin osataan

Luonnontiede on jotain jota on nykyään oikein kritisoida. Ellei peräti velvollisuus. Joskus kritiikki on asiatonta tai ainakin liioiteltua. Näin on kenties ilmiselviten silloin kun moitteen keskiöön asetetaan teknologia joka väritetään eettisesti ; Luonnontiede ikään kuin latistaa ihmisyyden koneeksi ja mekaniikaksi ja oikeuttaa siksi saastutuksen. Tämä tietysti sekoittaa soveltamisetiikan ja asian tavalla johon yllättävän harva skientisti itse on valmis. Humen giljotiini on luonnontieteilijöiden suosima näkemys, joka tuo mukaan pohjavärin jossa tieteen tehtävänä on kaivaa totuutta, olipa se miten epämiellyttävää ja eitoivottavaa tahansa ; Tieteellisten tulosten soveltaminen taas on eettisten kannanottojen värittämää, ja erotettava "mekaanisen toiminnan olemassaolosta". Näin valta ja oikeutus ovat skientistille hieman eri asia - valta on tiedon tuoma manipulaatiokyky ja oikeutus voi sitten redusoitua ihmisbiologiaan tai olla kulttuurillinen oivallus tai mitä vaan.

Olisi helppoa leimata tämäntapaisen huolimattomuuden kautta kaikki kritiikit. Kuitenkin monesti kritiikkiin on syytäkin.

Luonnontieteen "lopullisen epävarmuuden" korostaminen on hyvin tavallista. Esimerkiksi pohjaksi voidaan ottaa Hegelin tapa ajatelle totuutta. Hänelle totuus oli itseidenttinen. Kun tämä otetaan pohjaksi ja halutaan rakentaa epistemologia jossa on totuus mitään pois jättämättä, on vastassa ylitsepääsemätön mutka ; Jotta tietämämme totuus voisi olla tämänlainen, se tarkoittaisi sitä että siitä ei voida vähentää mitään eikä lisätä mitään. Itseidenttisyyden varmistaminen kuitenkin vaatisi jonkinlaisen vertailukohdan, joka vaatisi kokonaisuuden ulkopuolelle astumista. Näin ollen varmistaminen ei tietysti olisi mahdollista, koska se vaatisi "enemmän kuin totuuden olemista".

Tämä muistuttaa sitä että esimerkiksi kun luonnontieteilijä katsoo totuutta, ei hän katso totuutta, vaan osatotuutta ; Esiin nousevat yksityiskohtia. "Ajallisuus" ja "etäisyys" tuovat esiin "liikkeen". Koska todellisuudessa katsotaan yksityiskohtia ja näkökulmia, ei koko totuutta.

Loogisen positivismin kumoutumisen jälkeen tilanne on tietysti ollut kaikille tunnettu. Esimerkiksi Popper näytti että induktion verifiointi on mahdotonta. Joten jokainen luonnonlaki on pohjimmiltaan aina hieman epävarma ja todistamaton. Tämä tarkoittaa sitä että meillä voi olla oikea induktio, mutta emme silti voi olla ihan varmoja siitä että se olisi tosi. Tämä johtaa varsin erikoiseen tilanteeseen jota ei välttämättä tule mieleen jos asiaa tarkastellaan klassisen jaon (ontologian ja epistemologian) kautta ; Ontologia on ajateltu joksikin mikä on, ja epistemologia joksikin mikä tiedetään. Tieteen on ajateltu kurovan kuilua umpeen. Tässä ongelmallista on se, että Popperin muistutuksen kautta meillä voi olla ihan oikea ja lopullinen nippu luonnonlakeja, jolloin epistemologinen kokonaisuus on täsmälleen sama kuin ontologinen tila. Emme vain tiedä että tietomme on se lopullinen. Syy on pohjimmiltaan sama kuin Hegelin perinteessä tehty tulkinta (joka tuppaa sortumaan vaikeatulkintaisuuteen, tekstilliseen epäselvyyteen tai pömpöösiyteen.)

Erikoista onkin miettiä sitä, miten tätä tietoa käytetään. Hyvin usein sillä hyökätään luonnontieteellistä maailmankuvaa vastaan. Tässä ajatellaan että skientismi ja luonnontieteellinen ajattelu olisi sisäisesti ristiriitaista. Se on kuitenkin sellaista jos ja vain jos luonnontieteellinen ajattelu/skientismi on samaa kuin looginen positivismi. Kun tajutaan että moni skientisti on ylileimallisesti fallibilisti, joka korostaa falsifiointiperiaatetta tympeyteen asti, tajutaan että skientismikin kulkee nykyään "Popperin hengessä".

Tällöin on helppoa huomata, että tosiasiassa skientismin kriitikot hyppäävät pidemmälle kuin heidän pitäisi. Siinä missä Popper ja muut epistemologian rajallisuuden tunnustavat näkökulmat selittävät että tietäminen ei ole koskaan lopullisen 100% varma ja lopullinen ikuinen ja muuttumaton totuus, ja että tietämisen rajat tulevat vastaan vaikka maailma olisi totaalisen mekanistinen luonnonlakien summa, liian moni hypähtää tästä mystiikan tai postmodernin relativismin puolelle ajattelemaan että tämä tarkoittaisi samaa kuin että mekanistiseen maailmaan uskominen olisi irrationaalista, mahdotonta ja perustelematonta - ja hyppäävät tästä siihen että he saavat olettaa "tietävänsä kaiken perimmäisen" ja voivansa "vain kertoa" sisäisiin kokemuksiinsa viitaten "miten asiat ovat", kun kerran luonnontieteilijöilläkin on mukana taustaoletuksia ja epävarmuutta. ~ Eli kun totaalista koko totuutta ei ole, hylätään osatotuudetkin ja hypähdetään mielivaltaisuuteen jota pitäisi arvostaa - ja kohdella samalla tavalla kuin "koko totuutta".

"Skientistien" ja relativistien kohdalla voidaankin nähdä hyvin suuri asenne -ero;
1: Skientistit yleensä ottaen kiistävät ihmisen erityisaseman. Ihmisen maailmankuvalla ei ole merkitystä ja olipa ihmisen uskomustausta mitä tahansa, hänen on ikään kuin koeteltava ja todistettava se erilaisillekin maailmankuville. Relativistit sen sijaan laittavat ihmisen ja hänen maailmankuvansa ytimeen keskelle ja sen jälkeen luovuttavat ihmisen mysteerin armoille, ja luottavat sen jälkeen että ihminen intuitiossaan heijastaa jonkinlaisen "absoluuttisen totuuden" tai varmuuden eteenpäin. - Tässä on taustalla ennen kaikkea "ahkeruusero". Skientismi reuhtoo rakenteita rikki ja tämä vaatii ahkeruutta ja koettelua. Relativisti taas on maailmankuvansa huomassa ja lähinnä "kokoaa tätä". Tässä voidaan nähdä Arendtin "Ihmisenä olemisen ehdot" -teoksen conditio humanan eri puolten korostumiset, eli kumpikin olisi osa kokonaisvaltaista "ihmisenä olemista".
___1.1: Skientismi on vita activa -elämää ; aktiiviselle ja itsensä kyseenalaistavalle ajattelulle uhrattua elämää, jossa olennaisessa osassa ovat (labor) biologiset prosessit ja niiden korostaminen, (work) todellisuutta muokkaava työstäminen ja valmistaminen sekä (action) toiminta jossa ihmiset tekevät yhteistyötä ja ovat kontaktissa keskenään - Arendtin mukaanhan jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, mutta yksilöllisyydessä ja ainutlaatuisuudessa ei ole mitään ainutlaatuista ja yksilöllistä, vaan tämä kuvaa kaikkia ihmisiä.
___1.2: Relativisti taas elää vita complentativa -elämässä korostuvat ihmisen eksistentiaaliset puolet. Tässä uskossa on toki aina mukana epäily, mutta tämä epäily on vain jotain joka koetaan vastustajana - jota pyritetään voittamaan ja näin saadaan aikaan se, että kriittisen ajattelun sijasta koherentisoidaan. Uskon hyppyä korostetaan.

Arendt on tässä jaossa halunnut korostaa sitä, että perinteinen filosofia ja teologia joka käpertyy itseensä on liian vita complentativa. Sen sijaan hän korostaa vita activan arvoa. Hänestä tiede ja filosofia edistyy parhaiten jos se on julkinen areena. Tiedosta tulee tätä kautta poliittisempaa ja aktiivisempaa. Kyyti on myös kovempaa ja joku taatusti järkyttyy matkan varrella. Arendt korostaa sitä, että vita activaa tarvitaan totalitaarisuutta vastaan.
1: Ajatus on tietysti vahvasti löydettävissä edellämainitusta Popperin ajattelustakin. Hänkin korostaa itsekriittisyyden henkeä ja hänen ideanaan on se, että jos rationaalisuus on kumottavissa olemista, ei itsekritiikitöntä tiedettä edes voisi olla - maailmankuvaan jämähtäminen olisi siksi ikään kuin mahdotonta

Kritiikit eivät kuitenkaan kumoa mekanistista maailmaa, vaan koskevat ihmisen tietämiskykyä ja sen rajoja. Mystikot kumoavat maailmankuvan mutta eivät tietämiskykyä. Tässä mielessä paatuneimmatkin "skientistit" ovat järkevämpiä. He sentään puhuvat niin totta kuin osaavat, sen sijaan että huolimattomasti jauhaisivat kaikkea mitä mieleen vaan sattuu juolahtamaan.

Tämän unohtaminen näyttää kuitenkin olevan jotain meidän ajallemme hyvin tyypillistä. Skientistejä syytetään usein nihilismistä ja heiltä vaaditaan todisteita. Samanaikaisesti sitä kuitenkin hymyillään aurinkoisesti vaihtoehtohoidoille, puoskareille ja pastoreille. Heiltä ei vaadita mitään vastaavaa kuin tieteen ystäviltä. Heitä ei saa kutsua huijareiksi, koska sellainen ei ole suvaitsevaa, kilttiä, humaania, toista huomioonottavaa tai vastaavaa. Tämänlainen ajattelu on laiskaa, ja se hakee mukavuutta ja leppeyttä ja välttää kaikkea vaivaa. - Tässä mielessä onkin mielenkiintoista että nimenomaan luonnontieteitä syytetään nihilistisyydestä. Sillä Nietzshen "viimeisen ajan ihmiset" ilmentävät nihilismiä nimenomaan tämänlaisen laiskanpulskeuden kautta. He hakevat halpoja huvituksia ja kevyttä viihteellistä ajattelua. Nykyään optimismin ja vaihtoehtohoitojen nimessä jaetaan nimenomaan tämäntapaista "helppoutta".
1: Toki vaihtoehtohoidot ja tietorelativismia korostavat tahot eivät ole "tyylipuhtaita nihilistejä" hekään sillä heillä on kovasti tunteita näitä teorioita kohtaan. Vihainen nihilisti taas on oksymoroni, sisäisesti ristiriitainen ajatus. Kuitenkin siinä mielessä missä nihilismi on mahdollista, niin nimenomaan laiska mystiikalle heittäytyminen kuvaa nihilismiä paremmin kuin aito skientismi. Pseudoskeptikot taas alistuvat samanlaiselle laiskuudelle kuin vaihtoehtohoitojen kannattajatkin. He ottavat asiat laiskasti ikään kuin totalitaarisen tiedemaailman antamina totuuksina.