"I don't understand people who say they're spiritual but not religious, isn't that just being superstitious without the benefits of community and ritual?"
Uskonnollisuuden kohtaamisessa kannustetaan usein ystävällisyyteen. Ajatuksena on se, että jos ei olekaan itse uskonnollinen tai pidä Jumalakonseptia merkittävänä, niin sanojalle se on kuitenkin tärkeä asia. Ja kun joku esimerkiksi rukoilee puolestasi, on se ystävällisyyttä, asennetta jossa sinulle toivotaan hyvää.
Kykenen ymmärtämään tämän kohtuullisen hyvin. Mieleeni muistuu esimerkiksi armeijassa ollut ystäväni joka erityisesti halusi esirukoilla puolestani. Olin armeijassa alipainoinen jo tullessa. - Tässä ei tietysti ole mitään uutta kenellekään, olen niitä ihmisiä joille sanotaan että "syö". Ja joihin suhtaudutaan ääneenlausutulla kateuspuheella jossa selitetään että miten ihminen kadehtii sitä että en liho. He kun itse joutuvat taistelemaan ylipainoa vastaan. - Ja paino oli koko armeijan ajan laskusuunnassa. En tietysti uskonut että rukous muuttaa asiaa, mutta annoin hänen rukoilla. Sillä hän ajatteli kuitenkin hyvää, eikä rukoilussa oikein menetä muuta kuin aikaa. - Jota armeijassa hukkaanhaaskattiin muutoinkin ylenmääräisesti. Erilainen mitään opettamaton odottelu on siellä arkipäiväistä.
1: Samoin kuin esimerkiksi absurdit rituaalit. Esimerkiksi meillä oli "aamutoimitukset" jotka kestivät puoli minuuttia. Ideana oli se, että sotilaan tuli tajuta jonokusemisen absurdius ja olla aloittamatta tämän 30 sekunnin aikana aamuvirtsaamista, koska sitä ei luonnollisesti kukaan ehdi suorittaa annetussa ajassa mitenkään. Ideana oli hoitaa aamutoimet aamupalan jälkeen, jolloin aikaa oli varattu puolisen tuntia. Tai yöllä ennen aamuherätystä. Tämä ei siis ollut simputusta vaan alkeellinen "pällitesti". Näin tämäkin 30 sekuntia muuttui lähinnä tuhlatuksi ajaksi.
Kuitenkin tässä rukoilutuksessa on muutakin kuin hyväntahtoinen asenne. Kyseessä on vastavuoroisuusvaatimus ja ajansitoutustoimenpide. Eli ei riitä että toinen rukoilee, vaan toisen täytyy ottaa rukous vastaan antamalla aikaa ja suvaitsemalla se rukoilu. Tämä taas pitää sisällään pienen taustaoletuksen että ihminen nielee oman vakaumuksensa eikä keskeytä toisen rukousta esittämällä että "Mitään jumalaa ei ole olemassa ja sinun toimenpiteesi ei muuta mitään". Se olisi uskonnottoman maailmankuva, joka olisi positiivinen koska siinä toiselle toivotaan realismia ja tämä oletetaan älylliseksi olennoksi jolle tämä kannattaa ääneensanoa. Tämä joustamisoletus kertoo siitä että toiset maailmankuvat nähdään jollain tavalla parempina kuin toiset. Rukoilijan kritisoinnin kohdalla sanotaan retorinen kysymys "whats the harm?" ja rukoitavan ei.
Tämä on tällä hetkellä poliittisesti ajankohtaista. Tästä muistuttaa "Napoleonin kompleksit" joissa keskustellaan presidenttiehdokkaiden siunausasenteista. Se, sanotaanko puheiden jälkeen "Jumalan siunausta" vai ei. Osa näkee että "ei siitä haittaakaan ole" tai että kyseessä on "kaunis tapa" ja "hyvän tahdon ele niitäkin kohtaan jotka eivät mihinkään kirkkoon tai uskontokuntaan kuulu." tai "toivottajan oma maailmankuva jota vastaanottajan ei tarvitse jakaa." Vain harva näkee tässä asenteellisuutta tai problematiikkaa. Tai että tämänlaisen sanominen ei kuulu presidentille joka (ilmeisesti valtionkirkon virallisen kannan mukaan erityisen olennaista) "ei edusta" kirkkoa tai vastaavaa. "Napoleonin komplekseissa" tässä kuitenkin nähtiin asenteellisuuttakin. Sillä presidentti edustaa puheissaan aina valtaa ja arvottamista. Ja siunaus kuvaa tietynlaista viestiä vähintään implisiittisesti "Eräitä viestejä, joita presidentin herransiunaus välittää:
*Jumala on olemassa. Olisi aika turhaa sanoa siunausta, jos ei olisi.
*Jumala vaikuttaa valtion ja kansan menestykseen. Muuten on turhaa tuoda häntä poliittisiin funktioihin. On siis poliittisesti ja valtiollisesti merkityksellistä olla Jumalan suosiossa.
*Näin ollen henkilö, joka ei palvele Jumalaa, on huono tai vähintäänkin vajaa kansalainen. Johtopäätös, joka tapaa kummallisesti tulla tällaisen päättelyketjun perään, vaikka vaiheita olisi kuinka." Tässä siis kuvataan sitä että uskonnoton voi saada joko (1) "pakolla osallistuttamisen fiiliksen" jossa vakaumus ohitetaan irrelevanttina ja pakotetaan osallistumaan uskonnollisen viitekehyksen tavalla ja ehdoilla tai (2) ulosjättämisen ja toiseuttamisen olon jossa oma vakaumus ja sen edustajat nähdään niin irrelevantteina että heidät jätetään ulos koko kansan käsitteestä.
Lopuksi ehdotetaankin että uskonnoton voisi vastata "siunausta" -tyyppisiin lausuntoihin "haista itte!" Sekin tietysti kuvaisi lausujansa maailmankuvaa joka ei vastaanottajalle kuulu. Ja tässä lausumassa tuodaan ilmi viesti että siunauspyyntö oli alunperin koettu tungettelevana ja epäkunnioittavana, tämä paha fiilis oli vain vastavuoroisesti palauttettu. Näin lausunto ei olisi aggressiivis-aloitteellinen vaan itsepuolustuksellis-reaktiivinen.
Kysymys on itse asiassa hyvin vaikea. Minun on hankalaa nähdä uskontoa kovin negatiivisena, ja siksi suhtaudun esirukouksiin ja niistä tiedottamiseen kohtuullisen positiivisesti. Olen toki ärtynyt taikauskosta, mutta tätä lieventää se että ihmiset eivät sentää vihaa. Selvästi kyseisessä aiheessa on sen verran paljon problematiikkaa, että ainakin hienovaraisuuden periaate voisi kannustaa vaikenemaan siunaamisasioista. Mutta toisaalta minä en ole hirveästi sen hienovaraisuuden ja silittelyn perään. Mielestäni valtion - edes sen presidentin - ei tarvitse tarjota ihmisille mitään automaattista suojaa vittuuntuneisuudelta. Erimielisyydestä saa kuulua ääntä. Kenties jopa pitää.
Siksi paras tapa voikin olla se, että presidentti halutessaan toivottaa sydämestään "Jumalan siunausta" johon minä palautan asian omasta sydämestäni mallilla "Haista itte". Kenties näin toimisi ihanneyhteiskuntani ; Ainakin kaikki tuntisivat olonsa turvallisiksi kun uskaltaisivat sanoa asiat ääneen, jolloin heillä ei selvästi ole pelkoa tuhotuksitulemisesta tai vastaavasta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti