Internetissä on humoristiseksi kuvattava sarja valokuvia. Niissä on kuvattuna miehiä asentoihin jotka ovat tuttuja pin-up lehdistä naisten asentoina. Kuitenkin kuvissa miehet ovat selvästi miehisiä. Kuvat voidaan nähdä tietysti jonain, jossa "mies pysyy miehenä" vaikka tekisi naismaisia asioita. Tämä voidaan nähdä sukupuolistereotypioita rikkovana, mutta toisaalta myös vapauttavana ; Maskuliinisuus ei katoa jos tekee naismaisia asioita. Näin mukana on samanaikaisesti teema joka sanoo että mies ja nainen ovat eriasioita joka tarkoittaa myös sitä että mieskuva ei säry niin helposti vaan kestää naismaisiksi koettujen asioiden tekemisen.
Kuitenkin kohtasin myös kritiikkiä, jossa miehiä ei oltu kuvattu riittävän naismaisina. Tämä kun olisi rikkonut koko sukupuolistereotypiaa vastaan. Tällöin sukupuolen merkityksettömyys olisi korostunut. Tämä ratkaisutapa nähtiinkin siksi jopa epäeettisenä ja laaduttomana ; Siinä ei ollut "oikeaa sanomaa". En kokenut tämänlaista asennetta hyvänä. Päädyinkin kinaamaan siitä, että miksi vain queer -seksuaalimallin mukaiset näkemykset ovat sallittuja kun taas sukupuolten eroavaisuudetkin hyväksyvä "erilaisia mutta samanarvoisia" -malli on vääräoppisuutta jopa silloin kun se ilmenee tämän kuvasarjan tapaan neuvoen että "maskuliinisuus on usein keskiarvo ja variaatio on vain luontevaa eikä maskuliinisuus siitä katoa" -mallilla.
1: Tässä tietysti päädyttiin keskustelemaan geenien vaikutukseta sukupuoleen ja esim. käytökseen ja lopulta siihen että tieteellä ei ole väliä koska kyseessä on eettinen kannanotto. Mikä olisi turhauttavaa ellei olisi tajunnut että tämä oli niin lähelle tappiontunnustusta kuin queer -feminismin kannattajalta voi saada.
Oikeaoppisuutta ja hegemoniaa vastustavien vaatimus oikeaoppisuudesta ja tietynlaisuudesta voi yllättää. Mutta tämä asenne on tätä nykyaikaa. ; Itse asiassa "oikeaoppisuusvaatimus" voidaankin nähdä osaksi nykykulttuuria. Kuittinen ihmetteleekin sitä miten kirjallisuudesta ollaan etäännytty moniarvoisuudesta kohti yhtä mallia ; Ennen arvostettiin tekstin sisältöä, eli kyseenalaistamista, kantaaottavuutta, paljastavuutta, rajojarikkovuutta. Tämän on korvannut tunteisiin vetoaminen, joka taas pyrkii ainoastaan vastaamaan kuluttajien haluihin. Näin syntyy poliittisesti korrektia kirjallisuutta jossa korostuu oikeaoppisuus - vaikka oppia ei itse asiassa mietitä, se rakentuu tunteisiin vetoamisen ja poliittisen korrektiuden kautta. Ja lopputulos ei pakota ihmistä ulos rajoistaan vaan ajaa päinvastoin heitä itseriittoisemmin "itseään kohti".
___1.1: Näin kulttuuri onkin etääntynyt paljon siitä ajasta jolloin tunteisiin vetoamista pidettiin pinnallisuutena ja järkevän ja analyyttisen mielen ajateltiin kykenevän näkemään uudella tavalla ja "out of box". Nyt tunteisiin vetoamisesta on tullut tärkein argumentti, paitsi myynnille, myös laadulle.
Kirjallisuudessa ei siis enää ole mitään ääneenlausuttua mallia. Sen sijaan yhteisön tunteisiin vetoamalla voidaan käyttää sosiaalisia konventioita niitä ääneen lausumatta. Taide/kulttuuripiireissä hegemonisista diskursseista puhutaan paljon ja niiden ymmärtäminen on sivistyneistössä muotia. Hegemonisista diskursseista ollaan "yleisesti ottaen huolestuneita" ja muistutetaan että normien kyseenalaistaminen ja ääneenlausuminen on tärkeää koska muutoin ihmsiet vain seuraavat näitä ; Olemassaolonsa kiisto on "hegemonisen oikeaoppisuuden" suurin voimavara, koska silloin se jää "ääneenlausumattomaksi ilmiselvyydeksi" jota ei edes tajuta vaihtoehdoksi. Siksi onkin ihmeellistä että kirjallisuus on taipunut juuri tämänlaiseen "hiljennettyyn oikeaoppisuuteen", jossa opin olemassaoloa kiistetän mutta sen päämetodit rakentuvat tunteisiin vetoamiseen jota kautta hegemonisia diskursseja voidaan "kutitella" ja täten manipuloida esiin tiettyjä ja järjestelmänmukaisia ja konventionaalisia reaktioita. Samoin on tietysti käynyt queer feminisin soveltamiselle, kuten "pinup -miesten kina" minulle varsin konkreettisesti näytti.
Tämänlainen asettelu voi sitten laittaa miettimään muita asioita.
Jos joku on koskaan selaillut urheilualan lehtiä, tietää miten mieht niissä kuvataan. Miehet ovat puolialastomia. Ja yllättävän usein näkyy asentoja, jossa mies poseeraa, ja tämän takaa nainen käärii kätensä miehen ympärille niin että kädet tulevat ikään kuin takaapäin rinnoille. Jos nainen olisi vastaavasti ilman paitaa, ja mies olisi vastaavassa asennossa, olisi tämä varsin tuomittavaa. Sillä jostain syystä jos mies näytetään seksuaalisesti haluttavana, tämän nähdään tukevan maskuliinisuuskuvaa ja olevan jotenkin sovinistinen aktio. Mutta jos nainen näytetään vastaavalla asentokielellä seksuaalisesti haluttavana, hänet näytetään kohteena ja objektisoidaan.
Syynä on tietenkin se, että sukupuolia kohdellaan eri tavoilla. Maskuliinisuuden taustalla miehen täytyy olla "seksuaalinen valloittaja" ja seksuaalinen haluttavuus nähdäänkin tämän vallankäytön ja saalistamisen kielellä. Mies on aktio. Naisen kohdalla taas hänestä on tehty "se saalis", jolloin sukupuolenkäsittelyssä todellakin naista kohdellaan uhrina. Toki tässäkin on huomattavissa, että maskuliinisuus voidaan nähdä "miesvankilana", jossa mies pakotetaan aktiivisuuteen. Näin miehestä voidaan tehdä esineellistetty ja välineellistetty tietyn kohde.
Tätä "objektisoimista" ei tietysti helposti nähdä yhtä helposti. Ja siksi ihmiset eivät voikaan korjata näitä näkemyksiä, vaan yhä toistuvasti ajaudutaan sellaiseen tilanteeseen jossa räsypokassa "naisella on enemmän hävittävää" koska jo paidan pois ottaminen on heille isompi tappio kuin miehille. Sillä sitä muuten vaan helposti seuraa kulttuurin normeja kyseenalaistamatta, ja päätyy seuraamaan opetettuja tunteita kyseenalaistamatta. Ja silloin sitä päätyy "liioittelemaan naisten tappiota" ja/tai "vähättelemään miesten tappiota" esimerkiksi tässä räsypokkakysymyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti