i-haa-nat maistraattihäät

On mielenkiintoista, kuinka voimakkaasti avioliitot ja avioliittostatukseen siirtävä rituaali - tutummin häät - ovat uskontokeskustelun ytimessä. Kirkkohäiden ihanuus on jotain jota pidetään selvästi hyvin tärkeänä ja arvokkaana asiana. Valtionkirkkomme onnistuu siis olemaan kansankirkko likimain vain tämän rituaalin ajan.
1: Esimerkiksi kaste on tunnetusti uskontokriitikoiden suosikkiaiheistoa. Hautauksen uskonnollisuus nostaa jonkin verran kritiikkiä, ja ennen kaikkea puhetta siitä onko juhla vainajalle vai omaisille (seurataanko vainajan vakaumusta vai sitä mikä lohduttaa eniten hänen omaisiaan). - Ja rippijuhla, konfirmaatio, on likimain vain "irrelevantisoitunut", eli sitä ei enää pidetä kovin tärkeänä. Kenties siksi että konfirmaatio ei enää ole avain avioliittoon.

Tämä asia on sinällään hyvin kummallista. Sillä Luther ei pitänyt avioliittoa sakramenttina. Ja koska valtionkirkkomme on luterilainen, luulisi että hääseremonialla ei pitäisi olla oikeastaan mitään painoarvoa kirkossamme. Tämä seremoniahan maistuukin vahvasti katolilaisuudelta. Tosin tarkemmin historiaa tuntevat tietävätkin että häät olivat pitkään maallinen juhla. Sen ytimessä oli perinnöllisyys. - ja koska genetiikkaa ei tunnettu, käsiteltiin rahallisempia arvoja. Avioliitto ei ollut pyhä vaan käytännöllinen konsepti. Alkuseurakunnassa taas Paavali suositteli selibaattia ja salli avioliiton vaihtoehtona jos tässä paremmassa vaihtoehdossa ei onnistuta. (1. Kor 7:1-7) Näin ollen ajatus siitä että uskonto omistaisi ja määrittelisi avioliiton onkin yllättävän heikosti perinteinen - tai edes kristillinen.

Maistraattihäiden ihanuutta harvemmin kannatetaan. Sillä on kuitenkin takanaan käytännöllisyyden perinne. Avioliitto ei siinä ole pyhä vaan juridinen toimenpide. Se ei välttämättä muuta avoparin elämää yhtään mitenkään, seksielämäkin on voitu aloittaa paljon aikaisemmin. Juridiikka suojaa käytännössä esimerkiksi perintökysymyksissä.

Nykyaikainen maistraattihää onkin mielenkiintoinen ratkaisu niille jotka pelkäävät sitä "kirkkohäiden ihanuutta".
1: Sillä kirkkohäissä on luvassa maksimaalista ritualisointia johon on liitetty suuria odotuksia. "Prinsessahäät" ovat haave ja vaatimuskuva, joka uhkaa taatusti tehdä häistä Machiavelliset juhlat. Odotukset, valmistautumisen työ ja se, että jos valmistautuu riittävästi joutuu rituaalinsa vangiksi on tilanne joka on hieman kuin sitä "ydinodotussäteilyä" joka saa Bridezillan nousemaan merestä tallaamaan alleen kaiken ympärillään, jolloin luvassa on kirkumista, jalanpoljentaa, tuskaa ja asioiden särkymistä.
2: Häissä kokoontuu yhteen sukua. Ja monien sukujen sisällä on konflikteja. Toisissa perheissä niitä on niin paljon että mikään diplomatia ja kikkailu ei auta. Edes useiden juhlien pitäminen ei välttämättä tehoa, koska sitten joku kuitenkin hyppää niihin toisten juhliin koska määrittelee "oikeat juhlat" sinne ja itse saaneensa "kakkosluokan vieraan paikan".

Maistraattihäät tarjoavatkin mahdollisuuden tehdä ensimmäisen kerran jotain joka ei ole koskaan aikaisemmin ollut mahdollista. Se voi muuttaa avioliittoon astumisen julkisesta tilaisuudesta yksityisen. Silloin avioliitto voi olla henkilökohtainen, parin sisäinen. Ei jotain joka tehdään suvulle tai "koska pitää". Silloin häätilaisuus voi pitää sisällään asioita jotka kulttuuri voisi jopa ymmärtää väärin - esimerkiksi vinoiluna eikä lempeytenä. Pari voi käyttää omaa kehittämäänsä (mahdollisesti murina)kieltään keskenään. Byrokratia on kenties tylsää, mutta se samalla irrelevantisoi roolinsa ja minimoi tilaisuuden muodon tietynlaisuuden. Tämä tuo mukanaan maksimaalisesti vapautta.