Moitin pari päivää sitten Myllykangasta hänen varsin instrumentalististiseta (ja siksi asenteellisuuksissaan piilotetusta) esityksestään. Tästä keskustelusta löytyi minuta mainio sivujuonne "Snafman" -blogissa.
Toki tämä blogaus ei näyttänyt esittävän pätevää argumentaatiota itse otsikkonsa aihetta kohtaan - sehän kysyy yksiselitteisesti "Kuuluuko teologia yliopistoon?", mutta vastaa perinteisiin vetoamalla ja muistuttamalla historiallisista kristityistä tieteentekijöistä, joista ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä ikuiselle oikeutukselle kuten paradigmojenvaihdokset ovat meille karusti opettaneet. Ja valittaa että teologian vaatiminen pois yliopistosta oltiin tehty väärään retoriseen sävyyn kuvaten sitä "Teksti on äkäisempi kuin nenään tungettu wasabi eli melko kaukana akateemisen viileästä asiallisuudesta." joka on naurettava retoriikkaan vetoaminen, tieteessä kun ei pitäisi vaikuttaa sanoja tai sanojan habitus vaan metodinen sisältö ja logiikan rikkumattomuus - joka taas on "julkkisteologian" parissa suorastaan standardi. Se, mitä sanotaan voi olla häijyä mutta sitä ei nähdä pahana jos se kätketään sivistyssanalla ja hymyllä.
Sen sijaan se kuitenkin nostaa esiin hyvintärkeän seikan. Nimittäin kiitostekstit. Teologianpoistoteesissähän korostettiin että teologia oli inhottavaa ja tunkeutui tieteen piiriin asiattomasti koska "Teologit ovat tiedeyliopistoissa jo tunkeutuneet tieteen vastaisella uskonnollisella retoriikallaan opetukseen eri aloilla. Väitöskirjojen esipuheissa kiitellään jopa jumalia. Tiede taantuu, jos opetuksessa ja tutkimuksessa veivataan teologisia järjettömyyksiä kuin tiibetiläistä rukousmyllyä." Snafman näyttää että kaikenlaisia kiitoksia löytyy. Esimerkiksi Charles Darwin, jonka epäateistisuutta Snafman korostaa historiallisesti katsoen aivan oikein - ja oliko niitä muita sallittuja tapoja muka? - ja muistuttaa mitä hän oli laittanut "Origin of Species":iin - "There is grandeur in this view of life, with its several powers, having been originally breathed by the Creator into a few forms or into one; and that, whilst this planet has gone circling on according to the fixed law of gravity, from so simple a beginning endless forms most beautiful and most wonderful have been, and are being evolved." Kiitostekstit ovat usein olleet uskonnollisia. Eikä sen takia voida kiistää tutkimuksen arvoa.
Harva muistaa Darwinin kristillisyyttä, vielä harvemp välittää siitä. Mutta ei sen pohjalta olisi kukaan häntä - saati hänen aloittamaansa tutkimusmääriensä pohjalta selvästi hedelmällistä tutkimusohjelmaansa - yliopistosta ulos heittämään. Hänen lausumansa ei ole mikään "yliluonnollisen rukousmyllyn pyöritys" tai muu naurettavaksi tekemä kohta. Toki Darwin eli uskonnollisempana aikana. Nykyään tämä ei ehkä ole ihan yhtä sopivaa - eihän flogistonista tai eetteristäkään kirjoitella. (Joka tapauksessa, lainaus johtaa enemmän kulmakarvojen kohttamiseen, ihmettelyyn mallia "what? - who cares? - whatever...")
Tämä muistuttaa siitä, että tutkimuksen kiitostekstithän ovat itse asiassa metodologian kannalta aivan totaalisen irrelevantteja. Tieteenfilosofian kannalta tutkimuksen arvon määrittää kuvailun logiikka - kuten se minkälaisen hypoteettis-deduktiivisen rakenteen se sisältää ja miten tätä rakennetta testataan koejärjestelyllä, dokumentoinnin tarkkuus, toistettavuus jne. - Mutta ei se, onko tutkimuksen sävy inhottava tai mikä maailmankuva tekijällä on ollut.
Kiitos on sosiaalinen, tutkimuksen tieteellisyyden kannalta irrelevantti osio, jonka rooli on täsmälleen sama kuin "Oscar" -palkintojen juhlapuheiden. Niissä voidaan viitata vaikkapa "rakastavaan vaimoon", joka ei ole kuvannut pätkääkään em. elokuvaa, mutta joka on laittanut kotona ruokaa. Ja on varmasti niinkin että monessa tutkimuksessa kiitetään ystäviä ja aviopuolisoa joiden ansiosta tutkimus olisi tutkijan mukaan syntynyt. Nämä ovat kuitenkin enemmän narraatiota "MacIntyreläisiä tarinoita" jotka kuvaavat sitä missä tarinassa tutkija yksilönä haluaa olla osana.
Realistina minulla on jopa kyyninen näkemys siitä missä suhteessa kiitokset ovat oikeaan merkitykseen. Esimerkiksi professori voi delegoida tutkimuksen pilkkomalla sen osiksi, laittamalla samanlaisen metodin ja lähestymistavan kanssa ison kasan maisteriksi hinkuvia tekemään tutkimusta - kuten esimerkiksi rämpimään metsään etsimään peiponpesiä ja laittamaan niitä paikkatietoon ja arvioimaan tätä kautta populaatiotiheyttä. Ja sitten hän koostaa osatulokset yhteen - esimerkiksi peippojen spatiaaliset patternit eri puolilta suomea - ja tekee osatutkimuksista referenssejä. Ja lopuksi laittaa päälle kiitosviestin "vaimolle jota ilman tämä tutkimus ei olisi tapahtunut". Enimmän työn ovat tehneet ne wnb -maisterit ; ja ilman heitä - ja mikä merkittävintä, opintolautakunnan opintotukiseikkoja - kyseistä tutkimusta ei "ihan aikuisten oikeasti" olisi syntynyt. Sen sijaan ilman vaimoa tutkimus olisi voinut syntyä murjottavammin.
Harva tutkimus pitää sisällään "haluan kiittää loppumatonta vallantahtoani, teräviä kyynärspäitäni, yleisiä tutkimusambitioitani, sitä lössiä jonka olen delegoinut tekemään töitä, sekä eniten oikeaa kättäni joka on kunnioitettavasti kestänyt sen valtaisan runkkauspaineen joka on syntynyt kun olen iltaisin töiden jälkeen ihaillut omaa älykkyyttäni" -tyylisiä kiitoksia. Vaikka on selvää että tämänlaisillakin piirteillä voisi olla osa tutkimuksen synnyssä. Jopa olennainen osa. Näitä ei kuitenkaan pidetä sellaisina tarinoina jossa haluttaisiin olla, niitä ymmärretään hieman hävetä. Näin ollen kiitosteksteistä muodostuu eräänlaisia "eettisesti kestäviä valehteluja". Ja minulla - kenties hieman yllättävästi - on tämänlaisesta asiasta melkolailla vain hyvää sanottavaa.
1: Esimerkiksi sympatiani saa uskonsa menettänyt alkoholisoitunut pappi. Tai virallisesti selibaattilupauksessa elävä, kaksimielisyyksiä viljelevä, PR -kuvissa loistoautojen kanssa hymyilevä ja punaviinissä marinoitu MEP -julkkispastori jolla on leppoisan miehen maine.
Tämä esimerkki muistuttanee siitä että vaimon kiittäminen ei tarkoita että olisi perusteltua väittää että aviossaolevat olisivat parempia tutkijoita. (Sillä in facto esimerkiksi Carl Saganin mahtava tutkimusmäärä, populaaritiedeteosten määrä ja muu on mahdollista koska se mies oli sellainen joka osasi delegoida) Se kertoo siitä minkälaisessa MacIntyreläisessä tarinassa tutkija haluaa elää. Toki se mitä hän aidosti yksilönä arvostaa ja mikä häntä luultavasti inspiroi ja kannustaa yön synkeinä hetkinä jää salaisuudeksi. - Ja hyvä niin. Sillä muuten joku hoopompi voisi ajatella että tämänlaisia piirteitä olisi myös eettistä ja rationaalista seurata, kun tutkijatkin laittaa niitä niihin ihannetarinoihinsa.
Kirjoittajan oikea käsi on ... lihaksikas. Hän kiittää tästä vaimoaan, jota ilman se ei olisi mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti