Mission Impossiblet

"Kylähullun päiväkirjassa" oli lausunto joka kommentoi demokraattista yhteiskuntaa. "Lika ei poistu työntämällä roskat maton alle. Demokraatisessa yhteiskunnassa koostui aina eri puolueista, jotka taas koostuvat erilaisista ryhmistä (konservatiivit, ateistit, yrittäjiä jne.). Ateisteille se on mission impossible poista KD eduskunnasta. Toisaalta Kirkoon kuuluvat monet paimenista, joilla on erinäkemyksiä (kuten sinä Risto ja Jaakko), eri suuntauksia (kuten evlut ja katoli jne.), eri seksuaalin suuntauneista (toki osa seks.vähemmistöt on "eheytetty" tai piilossa muilta). Tätä se on papeille mission impossible, jopa raamatullekin." Näen tässä lausunnossa paljon hyvää ja hieman pahaa.

On nimittäin totta että yhteiskunta koostuu erilaisista näkemyksistä, eikä niitä pidä sellaisenaan välttämättä kieltää. Mielipiteenvapaus ja sananvapaus tarkoittavat samaa kuin se, että ihmisillä ei ole "vittuuntuneisuudensuojaa" ; Ihmisillä on lupa sanoa ärsyttäviä ja jopa typeriä asioita ja kerätä asiattomia, epäloogisia, tyhmiä ja jopa epäloogisia mielipiteitä. Tässä mielessä vaikka moni ateisti kannattaakin sekularismia, he eivät oikein voi ajaa uskontoa politiikasta.

Huono puoli onkin sitten siinä että usein kritiikki yhdistetään samaksi kuin sensuuri. Kuitenkin tämä kritiikki ja kritiikin kritiikkikin ovat niitä puolia jotka kuuluvat siihen asiaan. Ateisteja ei voi sensuroida yhteiskunnallisesta puheesta yhtään sen enempää kuin kristillisdemokraattejakaan. Itse asiassa lausunnossa olikin olemassa heikkous siinä miten se kuvaa ateismin yleisen agendan. Tosiasiassa esimerkiksi Dawkinsin "Jumalharha" ei aja sitä että uskonto ajettaisiin yhteiskunnasta. Sen sijaan hän kannustaa ateisteja nousemaan ääneen. Dawkinsin päälausunto on se, että ateistitkin saavat puolustaa itseään ja nousta ääneen.

Dawkinsin vertaus "kissojen paimentamisesta" on hyvin olennainen kun yritetään ymmärtää mikä on "uusateistisen liikehdinnän" yhteiskuntakäsitys. Dawkinsin mukaan ateistejen äänenpito auttaa huomaamaan että uskonto ei ole määräävässä voimassa kaikille. Se ei automaattisesti relevantisoi asiaa tai kantaa esimerkiksi yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Ateistit eivät suinkaan sensuroi yhteiskunnasta uskontoja, vaan päinvastoin korostavat kohtaamista ja asiasta debatointia.

Tämä sitten koetaan aggressiiviseksi - mikä kertoo vain ja ainoastaan siitä että tosiasiassa vastapuoli haluaa todellakin vain ja ainoastaan sensuroida ateismin näkymättömäksi.

Tämä esilletulo on vain sittemmin määritelty "militantiksi", "loukkaavaksi" ja muuksi, mikä itse asiassa todistaa että Dawkinsin puheissa ateistien latistamisessa, sensuurissa ja mielipiteenvapauden rajoittamisesta ovat tosia! Jos uskovaiset olisivat olleet vain tylsistyneitä ateisteista, tai metelöiminen olisi jäänyt radikaaliuskovaisten yleiseksi kuolaamiseksi, ei näkemys olisi vaikuttanut ollenkaan järkevältä! Nyt tilanne on kuitenkin aivan toinen. Keskustelukenttä ei ole "tasapuolinen" ; Uskovaisten puoli voi vaikkapa jumalanpalveluksessa lasten läsnäollessa lausua asioita jotka ovat ateistilta hirveää militantismia ja röyhkeää pilkkaamista. Mutta uskovaisten jumalanpalveluksessa tämä on vain "leppeää ja kasvattavaa viisautta joka sanotaan rakastavassa sekä rakentavassa hengessä".

Tilannetta voi verrata hyvin "Napoleonin kompleksejen" kautta. Siellä muistutetaan että yhteiskunnassamme monelaiset asiat sallitaan. Ei ole syrjivää esimerkiksi piirtää profeetta Muhammadin kuvaa, koska yleisesti ottaen asioista voidaan keskutella ja vitsailla. On päinvastoin epäreilua laittaa jokin tilanteeseen jossa kritiikki olisi mahdotonta tai kiellettyä. Tasapuolisuus kun on sitä että "ei ole erityisiä velvoitteita eikä erityisiä oikeuksia. Kun julkisesti voidaan satirisoida, pilkata ja rikkoa kaikkia uskontoja, filosofioita ja poliittisia aatteita vastaan, olisi syvällisen epäreilua ja tietyssä katsannossa jopa alentuvaa nostaa yksi pyhä muun yläpuolelle."

Ja tätä kautta päästäänkin siihen että itse asiassa vaikka ateistit eivät itse asiassa kiellä mitään kristillisdemokraatteja - heidän lausuntonsa ovat erimielisyyden ilmaisuja. Ja esimerkiksi kirkosta eroaminen on vapaan tahdon aktio jota ollaan kuitenkin kaamena temppuna moittimassa. Sillä tämänlainen moittiminen on sallittua silloinkin kun ateisti sen tekee. Tämä muistuttaa siitä miten asiat itse asiassa demokraattisessa maailmassa on ; Ihannedemokratiassa millään puolueella ei itse asiassa ole "automaattitilaa". Äänimäärät ratkaisevat saadaanko edustajanpaikkaa. Muistelenpa tässä eräitäkin puolueita joissa "Rötösherroja haluttiin kuriin". SMP sai ääniä ja oli eduskunnassa, kunnes se hajosi suosion romahdettua. Mikään ei periaatteessa estä sitä että Kokoomus, Keskustapuolue tai KristillisDemokraatit eivät kohtaisi vastaavaa. (Tosin KD on marginaalisuutensa vuoksi todennäköisempi kuin aiemmin mainitut isommat puolueet.)

Tämä tarkoittaa sitä että kristillisdemokraateilla ei ole mitään automaattipaikkaa. Tämä ymmärrettäisiin varmasti jos politiikassa olisi "skeptikkoateistienpuolue" (kuten toivoisin) joka voisi vaikkapa esittää että koulun pakollisia uskontokursseja asetetaan vähemmäksi - määrällisesti tasapuolisuuden nimissä samaksi vaikkapa fysiikan pakollisten kurssien kanssa. (Tai jossa biologian pakollisest kurssimäärät nostettaisiin samaan uskonnon pakollisten kurssien tasolle.) Tässä vaiheessa keskustelu siirtyisi tietysti heti siihen että kaikki mielipiteet eivät olekaan vain "osa moninaisuutta". Seksuaalivalistuksen kouluttamisessa tämä onkin tullut esiin. ; Ei suinkaan ajatella että seksuaalivalistus olisi "kuten kristillisdemokraatit ateisteille" eli jotain joka on kestettävä ja siedettävä. On selvää että tässä normina on tuoda esiin ääntä jolla saadaan estettyä asioita tapahtumasta. Tämä vertautuu siihen että ateisti vastustaa KD;n esiintymistä politiikassa.

Tämä kieltotapa koskee tietysti vain "tiukan linjan uskovaisia". Heillä on kuitenkin jotain olennaisesti yhteistä normaalin leppoisamman uskontolinjan kanssa. Se on ateismin sensuuri. "Leppoisto" tekee sensuurin vain konfrontaation välttämisen kautta. Eli konflikti on paha, joten ongelmakohtien esiintuoja on heidän silmissään suurin paha. Pahantekijä latistuu tällöin "suvaitsemattomaksi jota tulee suvaita" ettei ole se kauheista kauhein eli uskonnollisuuteen liittyvien epäkohtien ja tiettyjen mielipiteiden esiintuoja. Tässä mielessä "leppoisto" hoitaa asiat itse asiassa huonommin kuin kiihkouskovaiset, jotka ovat tiukkuudestaan huolimatta mielellään debatoimassa. He edustavat ensi sijassa vastustamista, jossa sensuuri on vasta viimeinen keino sitten kun argumentointi, huutaminen, vinoilu ja arvotyhjiössä eläväksi moraalittomaksi siaksi haukkuminen on käytetty.

"Leppoisalle valtaosalle" se sensuristinen maton alle lakaiseminen taas on juurikin se ensimmäinen keino. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä että toisille asioille todellakin annetaan suuremmat oikeudet kuin toisille. "Kaikki ovat tasa-arvoisia mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." sillä leppoisto toteuttaa "laissez faire -asennetta" jossa asioiden annetaan edetä ja kirkko ottaa virallista kantaa enimmäkseen ehtoollisviinin merkkiin ja muihin vastaaviin asioihin. Ja näin lopputila on se, että koko järjestelmä pelaa aggressiivisen vähemmistön piiriin, kun he ovat ainoita jotka tekevät ja muut antavat asioiden vain olla, jolloin he jäävät statisteiksi. Leppoiston ydin onkin siksi "kunnioitus joka ei välitä mistään" koska kannanotto olisi aina jonkinlainen sitoumus hyvään ja pahaan, jossa "jotain suvaitsematonta ei suvaittaisi".