"Uskovaisuus on kuin sairaus, joko synnynnäinen tai hankittu. Itse asiassa emme syytä sairaita ihmisiä, mutta toivotamme heille paranemista ja autamme heitä elpymään. Meidän on ymmärrettävä, että uskovaisuus on järjellistä sokeutta, joka kuitenkin on parannettavissa. Tiede on parantaja, mutta me olemme tässä järjen avustajia."
Hyvin usein homoseksuaaleja kritisoidaan siitä, että he ovat sitä näkyvästi. Tämä näkemys korostaa argumenteissaan sinänsä kunnioitettavaa näkemystä jossa seksuaalisuus on ihmisen henkilökohtainen asia. Sitä ei tarvitse leveillä. Samalla tavalla esimerkiksi heteroseksuaali joka junassa lesoilee kaverilleen sänkypuuhistaan voidaan kokea ärsyttäväksi. Näin voidaan sanoa että on ärsyttävää homoseksuaalisuutta ja ärsyttävää heteroseksuaalisuutta.
On kuitenkin huomattava, että monin kohden häiritsevänä homoseksuaalisuutena pidetty on hieman eri asia kuin häiritsevänä heteroseksuaalisuutena pidetty. Ärsyttävyyden raja nimittäin näyttää kulkevan kovasti eri paikassa. Esimerkiksi minä voin kertoilla siitä mitä olen tehnyt puolisoni kanssa lomalla. Jos homoseksuaali mainitsee puolisonsa nimeltä, tämä koetaan häiritseväksi homoseksuaalisuudeksi ; Koetaan että erilainen elämäntapa tuodaan liian korostetusti esiin jos kerrotaan miten samaa sukupuolta olevan puolison kanssa käydään mökkilomalla. Seurustelun, kihlautumisten ja häiden kohdalla tilanne on vielä vahvempi. Esimerkiksi omalla kohdallani seurustelustani oltiin kiinnostuneita. Ja kihlauksestani onniteltiin. Ja jos menisin nyt naimisiin, olisi varmaa että saisin häälahjoja. Tässä mielessä avoin heteroseksuaalisuus on kannustettua ja siitä saa kiitosta ja lahjoja. Sen sijaan jos homoseksuaali kertoo seurustelevansa tai rekisteröivänsä parisuhteen, on kyseessä jotain joka koetaan häiritsevänä.
Tässä mielessä tilanne vertautuu mukavasti ateisteihin. Sillä uusateismia kuvataan jostain syystä häiritsevänä, aggressiivisena ja ärsyttävänä. Kuitenkin kun katsoo, niin nimen omaan julkikristillisyys täyttää katukuvan. Ateisteilla on ollut muutama katutempaus, bussimainoksia ja vastaavia. Ne koetaan hyvin häiritsevänä. Sen sijaan uskovaisten asematunnelissa harjoittama aktiivinen ja toistuva käännytystoiminta koetaan uskonnonvapautena. Tätä pidetään kenties hieman yliampuvana, mutta missään ei silti sanota että uskovaiset olisivat häijyjä ja ilkeitä ja ylpeitä siksi että he tekevät näin. Eikä kukaan tuomitse valtionkirkkoa tuputuksesta vaikka kirkkoja symboleineen on helpompi nähdä ja löytää kuin ateistisia merkkejä. Kirkonkellotkin kuuluvat sunnuntaiaamuisin paremmin kuin ateistejen bussien tööttäykset. Ateistit eivät myöskään pakota kristittyjä laulamaan lauluja joissa erikseen kielletään Jumalan olemassaolo, mutta "Suvivirren" kohdalla uskovaiset katsovat kulttuurilliseksi perusoikeudekseen pakottaa ateistit kiittämään Jumalaa tämä ääneen mainiten.
Jos listataan jokainen juamalanpalvelus, ruokarukous ja muu vastaava johon ateisteja osallistutetaan, ja pistetään viereen se kulttuurinen tutustuminen ateismiin ja ateistien tilaisuuksiin joihin uskovaiset laitetaan, on selvää kumpi vie enemmän aikaa. Jos pistetään jokainen kenen tahansa saama julkinen uskonnollinen mainospamfletti ja laitetaan tähän henkilön taskuuntunkemien ateistilappusten määrä, on selvää kumpi on isompi. Jos laitetaan vastakkain ne kerrat kun ihminen kohtaa Jumalatodistusta inttävän uskovaisen ja viereen laitetaan ateistien spontaanisti kaduilla aloittamat debatit on selvää kumpaa tapahtuu enemmän. Jos laitetaan rinnakkain ne tekstit joissa ateistejen kerrotaan olevan moraalittomia, pahoja, arvotyhjiössä, tyhmiä, sairaita tai kaikkia näitä ja verrataan siihen kun ateistit väittävät että uskovaiset ovat tyhmiä, on selvää kumpaa tapahtuu säännönmukaisemmin (ja on aivan sama otetaanko mukaan kaikki vai vain instituutioden sisältä sanotut jutut.) Jos laitetaan sukukokousten uskonnolliten maallikkojulistajien innokkaat puheet jonoon ja viereen laitetaan ... niin. Ymmärsitte varmaan pointin.
Olemme oikeasti yhteiskunnassa jossa kaikki ovat kirjaimen tasolla tasa-arvoisia, mutta jossa toiset ovat tasa -arvoisempia kuin toiset.
Jos olet asiasta epävarma, niin huomaa että aloitusjuttu voi tuntua häiritsevältä. Mutta sellaista sanotaan leppoisamaineisessa uskovaisten parissa julkisessa jumalanpalveluksessa Metropoliitan lausumat ovat sanasta sanaan seuraavat ; "Uskon puute on kuin sairaus, joko synnynnäinen tai hankittu. Itse asiassa emme syytä sairaita ihmisiä, mutta toivotamme heille paranemista ja autamme heitä elpymään. Meidän on ymmärrettävä, että uskon puute on hengellistä sokeutta, joka kuitenkin on parannettavissa. Jumala on parantaja, mutta me olemme hänen avustajiaan." Uskovaisen sanomana tämä tulkitaan ystävällisyytenä ja ateistin suusta sama sisältö nähdään röyhkeänä ylpeytenä. Näin on ja se tarkoittaa sitä että tasa-arvo ei toteudu ; Käytössä on kaksoisstandardi joka johtaa siihen että sama paska on uskovan suusta suvaitsevaa ja solidaarisuuteen kannustavaa mutta uskonnottoman suusta kauheaa asenteellista ylenkatsetta ja röyhkeyttä.
En tiedä, miksi mies hiplailee jotain jalkovälissään olevaa. Mutta arvelen että kyseinen symboli ei ole sitä joka paikkaan tunkevaa julkihomoutta. Tosin tässä kohden on hieman vaikeaa olla ihan varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti