Russellin teekannu on ajatuskoe, joka koskee ensisijassa todistuksen taakkaa. Se valaisee sitä ajatusta, jonka mukaan todistustaakka on toisilla näkemyksillä tiukempi kuin toisilla. Russell on kuvannut tätä kertomalla että jos hän esittää, että jos väittää että "avaruudessa on teekannu, joka on niin kaukana että sitä ei näe millään teleskoopeilla", niin tämänlaiseen teekannuun uskominen ei ole rationaalista. Sen kuvaus sisältää lähinnä perusteluja miksi sitä ei nähdä, mutta sen olemassaoloa ei ole silti todistettu. Russell näyttää että "teepannun mahdollisuus" - se, että tämänlaisen teekannun olemassaoloa ei ole kumottu - ei ole riittävä syy tekemään teepannuun uskomisesta rationaalista.
Tämä on näyte sitä näkemystä vastaan, joka on ollut teologian puolella yleistä. Heidän kantansa on ollut että skeptikoiden ja ateistejen tarkoituksena on kumota vallitsevat dogmat sen sijaan että dogmaatikot todistaisivat ne. Russellin näkemys muistuttaa siitä, että yleensä olemassaoloväitteet on osoitettava, ei niiden olemassaolemattomuus. Todistustaakka on siksi sillä, joka esittäisi väitteen esimerkiksi teekannun olemassaolosta, ei sillä joka esittää että teekannua ei ole. Teekannu muuttuu siis rationaaliseksi uskomukseksi vasta kun sen olemassaoloon on perusteita, ja sitä ennen nollahypoteesina on se, että tätä ei ole olemassa.
1: Tämä ajatuskoe muistuttaa siitä, että uskomus tälläisetä teekannusta ei muutu järkeväksi, vaikka siitä tehtäisiin kulttuurillinen ilmiö, joka veisi ihmisiä viikonloppuaamuisin yhteen, ja jota opetettaisiin lapsille pyhäkoulussa. Indoktrinointi ja kulttuurillinen yleisyys ja se, että asiaa kannatetaan paljon ja että moni kokee siihen emotionaalista sitoumusta ei muuta sitä, että teekannuun ei ole järkevää uskoa.
Tämä näkemys on periaatteessa ihan hyvä. Se kuitenkin tekee jotain, josta minun pitäisi kenties olla hyvin huolissani. Se on nimittäin, paitsi todistuksen taakan asettamisen argumentti, myös argumentti agnostismia vastaan. Agnostikko, tila jossa "epäillään teekannun olemassaoloa", ei ole Russellin näkemyksessä mahdollinen. Hänen kantansa on, että joko kannu on tai ei ole ja jos olemassaoloa ei ole kunnolla todistettu, on kannu oletettava olemassaolemattomaksi.
Ratkaisuni tähän onkin se, että oma näkemykseni ei tietysti olen näin selvä ja tiukka. Yleisesti ottaen negaation ja olemassaolemattomuuden ja sen osoittaminen ovat hyvinkin mahdollisia.
Quinelaisen tieteenfilosofian kannattajana näen, että kaikkien asioiden todistustaakka ja uskottavuus nojaa siihen miten niiden uskottavuutta voidaan painottaa muilla tiedoilla. Mikään tieto ei siis ole tyhjiössä, vaan asioita arvioidaan toisillaan. Todistuksen taakka on itse asiassa sidottava kaikkeen muuhun evidenssiin. Esimerkiksi Russellin teekannuun uskominen ei ole järkevää monista syistä; Syynä on se, että meillä on empiiristä tietoa siitä, miten teekannut syntyvät tietojemme mukaan lähinnä maassa ihmisten toimesta. Tavat joilla nämä päätyvät kiertoradoille ovat hyvin rajoitetut, eikä NASA ole raportoinut ettäastronautit olisivat käyneet avaruuskävelyjen lisäksi avaruuspicnikeillä. Tiedämme myös että aivan tavallinen ihminen ei helposti pysty linkoamaan teekannua ehjänä avaruuteen ; Resurssointi tähän saavutukseen on niin suuri että tätä vaihtoehtoa on syytä pitää vähintään epätodennäköisenä.
Kuitenkin samalla mieleen tulee se, että kuussa väitetään olevan jalanjälkiä avaruusmatkoista. Niistä tehdään valokuvia, mutta niiden autenttisuutta on vaikeaa tarkistaa. Sitä voitaisiin teoriassa ottaa valokuvan teekannusta ja väittää että siinä meillä todellakin olisi Russellin teekannu. Jalanjäljet ovat niin kaukana ja niin pieniä, että niitä ei sellaisenaan nähdä teleskoopeilla. Kuitenkin näiden jalanjälkien olemassaoloon uskominen voidaan sitoa kaikkeen muuhun kuulentoaineistoon. Itse asiassa tiedämme, että jos ihmiset ovat käyneet kuussa, niin siellä on näitä "Russellin teekannun kaltaisia jalanjälkiä". Niihin jalanjälkiin on syytä uskoa, ja olemassaolemattomuuden todistaminen vaatii sen, että kuulentosalaliittoteoreetikoiden näkemykset osoitetaan oikeiksi ; Jos kuulentoja ei ole tehty - kuten he väittävät - ei tietenkään ole mitään jalanjälkiäkään. On hyvä huomata, miten tässä ei kukaan käy kuussa katsomassa niitä jalanjälkiä suoraan. Sen sijaan todisteet saadaan sen muun aineiston kautta.
Ja oikeasti, tämän havaintoihin sitomistason puute, on se mikä on kenties pahiten pielessä koko uskonto vs. ateismi -keskustelukentässä. Minä tieteenfilosofian ystävänä, (maailmankuvien hierarkisoinnin sijasta tutkimusohjelmien tärkeyttä korostavana sellaisena) odottaisin nimen omaan jotain lähtökohtaa, jossa on jotain konkreettinen josta keskustellaan ja jota tutkitaan ja punnitaan sitä onko tilanne tietojemme mukaan "russellin teekannu" vai "astronauttien kuujalanjäljet". Kuitenkin uskontokeskustelussa ydin on siinä että sekä ateistit että teistit lähinnä yrittäneet siirtää todistamisen taakkaa toiselle osapuolelle. Karkein esimerkki on tietysti:
1: Hitchens, jonka näkemyksen mukaan ateismi ei ole oikeastaan edes uskomus. Hänestä ilman pätevää Jumalatodistusta on ateismi perustila. Ilman kunnon perusteita Jumalalle, on ateismi ikään kuin voittanut ilman debattiakaan.
2: Teisteistä on pakko nostaa esiin erilaiset kompleksisuusargumentit, joissa joko eliökunta (Paleyn kelloseppäargumentti) tai koko universumi on epätodennäköinen (antrooppinen periaate) eikä tälle ole luonnollista selitystä, joten ratkaisun täytyy olla Jumala. Näissä ongelmana on nimen omaan se, että luonteeltaan mysteerisen ilmiön taakse oletetaan jokin tietty selitys. [Joka on tietysti ristiriita, koska tuntematonta väitetään tunnetuksi.] Aukkojen Jumalaa heiluttaen todistustaakka esitetään vastapuolelle. "Kumoappa tuo, ateisti/naturalisti/satanisti". Kun omaa näkemystä ei suinkaan todisteta ja osoiteta, vaan oletetaan että sitä vaan jotenkin voittaa jo lähtökohtaisesti, jos vastapuoli ei todista kaikkea ja tee kaikkea työtä.
Lopputuloksena onkin se, että ateismi ja teismi redusoituu pseudofilosofiseksi kikkailuksi jossa todistuksen taakka on vain jotain joka siirretään toiselle, jotta itse vältyttäisiin todistamis ja perustelutyöltä. En näe tätä ollenkaan rationaalisena, vaan irrationaalisena, toimintana. Se on järkevää jos ja vain ollaan presuppositionalisteja, joilla ratkaisu ja lopputulos on valmiiksi tiedossa ja muu prosessointi on vain sitä varten että saadaan muille rationalisoitua se, miksi ollaan oltu alusta lähtien oikeassa. ~ Todistuksen taakka on menettänyt hienon tieteenfilosofisen konseptin arvonsa ja se on vääristelty ja latistettu joksikin retoris-ideologiseksi laitteeksi jolla ignoroidaan mitä vastapuoli sanoo ja argumentoi.
1: Uskontokeskustelussa tämä ei tosin yleensä haittaa, koska todennäköisesti toinen puoli tekee samoin eikä kumpikaan puoli oikeasti ja aidosti argumentoi yhtikäs mitään.
Agnostikkona voin esittää että esimerkiksi universumin alun voidaan nähdä olevan ainakin toistaiseksi tutkimuskykyjemme ulkopuolella. Tässä mielessä se on jotain, jonka tiedämme olevan olemassa, mutta jonka luonnetta emme kykene todistamaan. Joku voisi intoutua että tämä on todiste siitä että tiedämme jotain yliluonnollista olevan olemassa. Ja karkeassa mielessä - juuri tästä onkin kysymys. Tiedämme että alussa ollut "singulariteetti on "jotain"", eikä tämä ole irrationaalinen uskomus.
1: Toki tästä on monen arkijärkeä seuraavan helppoa lähteä ajattelemaan että on luontevaa kutsua yliluonnollista mysteeriä Jumalaksi. Tässä alun luonteeksi kuitenkin oletetaan jotain, ja siinä on itse asiassa implisiittinen väite mysteerin luonteesta. Tätä kautta mukaan tulisi irrationaalinen elementti, väite sen tutkimattomissa olevan alun luonteesta. Tämä on huono, koska siinä mysteerin luonnetta väitetään tunnetuksi, joka on lähtökohdaltaan ristiriitainen väite.
___1.1: Vastapuoli voisi sanoa että alku voi olla muunkinlainen kuin älyllinen toimija. Singulariteetin selitykseksi voidaan kertoa vaikka multiversumeita tai kvanttifluktuaation kaltaisia, tyhjästä poksahtavia kvantteja jotka sopivat nykytieteeseenkin. Niihin Jumalan määritelmä ei osu kovinkaan hyvin, joten on selvää että alun kutsuminen Jumalaksi on itse asiassa hieman samaa kuin selittäisi että "kun puhutaan luvuista, on luontevaa puhua vain kokonaisluvuista" jossa unohdetaan murtoluvut ja irrationaaliluvut, jotka nekin ovat lukuja.
_____1.1.1: Kuitenkin on aivan yhtä väärin väittää että multiversumit ja muut vastaavat meidän universumimme synnyn syyt olisivat Jumalaa todistetumpia. Ne ovat mietteitä jotka kyllä kenties näyttävät että Jumala ei ole ainut vaihtoehto, mutta ne eivät kuitenkaan myöskään todista että Jumala ei olisi mahdollinen vaihtoehto.
Kokonaisuus onkin se, että on olemassa piirteitä joista tiedämme että emme tiedä. Universumin synnyn salaisuus on tällä hetkellä olennaisesti samanlainen kuin "Millennium Prize" -ongelmat matematiikassa. Ne ovat mojovalla rahapalkinnolla varustettuja listoja ongelmista, joissa meillä on esillä tarkasti määrtelty ongelma, jonka matemaattista ratkaisua meillä ei vielä ole. Monilla on toki intuitiivisia kannanottoja moniinkin pulmiin, mutta heidän intuitionsa ei ole todistettua intuitiota. Ongelma on esillä, mutta ratkaisua ei tiedetä. Toisin sanoen tiedämme että emme tiedä. Tämän ei tarvitse tietysti olla pysyvä tai ikuinen ja muuttumaton tila. Ratkaisun rustaaminen tuo mukanaan hienon palkinnon. Mutta ei sitä kannata ilman sitä todistusrustaamista mennä kuittaamaan. Ennen kuin ne ratkaistaan - suuntaan tai toiseen - niin tiedämme elävämme epävarmuudessa. Jos joku tässä väittää että "tiedon puute asiasta X on tietoa asiasta X", niin hän voi olla oikeassa. Epätieto voi nimittäin nähdäkseni olla varsin hyvin perusteltua.
Jos agnostismista haluaa päästä pois, niin suosittelen tutkimusohjelman kehittämistä. Nähdäkseni se on tieteellisempi ja rationaalisempi ratkaisu, kuin se, että aletaan pallottelemaan mitä erikoisimmin keinoin todistustaakalla ja sillä miten se vaivalloinen perustelu ja todistaminen ja osoittaminen muka "kuuluu niille toisille".
Tätä kautta olen siis sitä mieltä, että jos väitettä voidaan perutella, se ei perustu siihen että selitetään miksi sitä ei tarvitse todistaa. Keskityn empiiriseen käsitykseen, joka luokittelee asiat kolmeen luokkaan:
1: Asiat, joiden olemassaolo on perusteltua. Näihin olen "teistinen". (Olen teistinen esimerkiksi kuujalanjälkiin.)
2: Asiat joiden olemassaolemattomuus on perusteltua. Näihin olen "ateistinen" (Olen tälläinen esimerkiksi teepannuille.)
3: Asiat joista ei ole tietoa, jotka ovat turhia käsitteitä siihen asti kunnes ne muotoillaan selkeiksi kysymyksiksi joihin voidaan saada luokitus 1 tai 2. Näihin olen agnostinen. (Olen tälläinen esimerkiksi Jumalaan.)
___3.1: Kun kohtaan tämänlaisen väitteen, siirryn mielenkiintoiseen ja tärkeään tietämisasiaan. Tieteellisesti tämä luokka on vielä valitettavasti sitä, josta voidaan sanoa vain se kuuluisa heitto : "ei edes väärin." Ja jos joku persistentisti esittää tämän luokan väitteen olevan kohtaa 1 tai 2, on kysymys mielenkiintoinen ja on arvioitava onko uusi argumentti jonkinlainen arvokas tietoa lisäävä tutkimusohjelma. Siksi pyrin arvioimaan väitteen parhaan kykyni mukaan. Ja jos se on perusteeton väite, eli perustelua ei synny ja kohde jää argumenttivirheen tai muun vastaavan todistusvirheen vuoksi luokkaan 3, syytän tätä "todistavaa" henkilöä aikani haaskaamisesta. Ajan, joka tietojeni mukaan on ainoan elämäni hetki, jota en saa enää takaisin mitenkään. Tämän arvo on suuri, joten tyyppi on itse asiassa kusettanut minulta jotain hemmetin arvokasta, jotain joka on paitsi kertakäyttöistä ja jonka valmistus on myös loppunut. (Rikoksenuusinta, etenkin samoilla jo käytetyillä argumenteilla tehty paluu, onkin sitten kovennettua syyllisyyttä. Luottamus ja kunnioitus siis ansaitaan, mutta sama koskee halveksuntaanikin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti