"It is a strange fate we should suffer so much fear and doubt ... over so small a thing. Such a little thing"
(Boromir, "Lord of the Rings : Fellowship of the Ring")
Luterilaisessa kristillisyydessä korostuu armon teologia. Luther rakensi eroa katolisen maailman tekoihin keskittyviin piirteisiin ~ Katolisessa maailmassa ansaitseminen liittyy vahvemmin tekoihin. Rikokset kuitattiin ja tätä varten tarvittiin esimerkiksi anekauppaa. Äärimuotona tässä teoilla suoritetusta syntisyyden poistosta on luultavasti flagellantit, jotka olivat teologipiirejen ulkopuolella syntynyt itsensäpiiskaukseen keskittynyt järjestö ; Ihminen ruoski itseään jotta saisi syntejään anteeksi ja voisi pelastua.
Luterilaisuus korostaa sitä, miten armo on hyvin pehmeää ja kilttiä ; Armo esiintyy luterilaisessa näkemyksessä ikään kuin eräänlaisena mielivaltana, jossa ihmisiä jätetään rankaisematta vaikka he ansaitsisivat rangaistuksen. Tässä pelastukseen johtaakin usko ja luottamus, jotka ovat sisäisiä tiloja sen sijaan että ne olisivat ulospäin näkyvää toimintaa ja tekoa.
Tässä valossa on ymmärrettävä miten "Mythopoeiassa" koetaan Lewisin "Narnian" maailman kovana. "Minä olen kasvanut sellaisessa kulttuurikatsomuksessa, jossa "kristilliset arvot" ovat synonyymi armollisuudelle ja solidaarisuudelle. Korkein kristillinen teko, jota olen tottunut taiteessa näkemään, on anteeksianto, vihollistensa armahtaminen. Niinpä Narnian tarinoiden arvopohja tuli itselleni aika yllätyksenä. Narnian tarinat ovat voiman, kunnian ja miehuuden ihannointia. Jo kirjasarjan ensimmäisessä osassa, Velho ja leijona, Pietari osoittautuu mieheksi vasta kun hän tarttuu miekkaan ja surmaa vihollisensa. Samaisessa kirjassa joulupukki antaa lapsille lahjaksi aseita." Nähdäkseni tämä sankaritekoihin ja taisteluun ajamisen tematiikka syntyy nimen omaan sitä kautta että Lewis korostaa tekoja uskon sijasta. Näin aseilla taistelua ei voi erottaa siitä että ollaan solidaarisia toisenlaisia uskontoja kohtaan ; Jos ja kun usko ei ole ratkaiseva tekijä vaan teot, ei vakaumuksella ole väliä vaan toteutuu se, mitä kuvataan "Hyvyyden Jumalana" ; "Aslan kertoo vieraan uskonnon edustajalle että tehdessään hyviä tekoja tämä on itse asiassa palvellut Aslania eli oikeaa Jumalaa. Vastaavasti Aslanin seuraaja, joka tekee vääryyttä, ei teoillaan palvelekaan Jumalaa. Näin Narnian Uskontodialogissa olennaista ei ole uskontojen erilaiset dogmat, vaan niiden yhtäpitävyys absoluuttisen hyvyyden kanssa."
Ajatukset kulkevat tämänlaisesta helposti kohti Pascalin vaakaa. Tässä näkemyksessähän on korostettu sitä miten ateismin vakaumus itsessään on ongelma. Jos ateisti on väärässä, seuraa ikäviä. Kuitenkin jos teot ratkaisevat, eikä oikea usko, niin päästään siihen että hyvän tekeminen on ratkaisevampaa, kuin se, uskooko Jumalaan vai ei tai kokeeko tottelevansa Häntä vai tekevänsä tekonsa muuten. Jumalan olemassaolon päälle pelaamisesta ja Jumalauskosta ei ole tässä enää väliä. Ja tästä voidaan päästä jopa "Tämän Päivän" esittämään suuntaan. Kenties Jumala ei pidäkään siitä että joku ei vakuutu Hänen olemassaolostaan vaan "pelaa varman päälle", kenties hän ottaa huomioon miten ihminen toimii ; "Olento joka tuntee minut täydellisesti jokaista atomia myöten, tietää miksi olen mitä olen. Hän tietää miksi olen tehnyt valintani ja ymmärtää ne. Jos olen väärässä ja kristityt oikeassa, minulla ei pitäisi olla mitään hätää."
Mielestäni tämä huomio on tärkeä, koska jos oikea mielipide Jumalan olemassaolosta ja luonteesta olisi todella ratkaisevaa, olisi uskonto armeliaisuuden ja suvaitsevaisuuden kohdalla hieman erikoinen. Murhaaja joka on kristitty nimittäin helposti katuu tekoaan, ja saa tätä kautta anteeksi. Ateismi taas on sellainen, että sitä katuakseen on käännyttävä. Tottakai murha ja ateismi vaatii katumista, mutta olennaisinta on huomata että ihmisen luonteen mukaan on "tilastollisesti katsoen helpompaa" saada murha anteeksi kuin ateismi anteeksi. Ateismi on siis vakavampi ja lopullisempi rikos, koska sen katuminen Jeesukselle on isomman kynnyksen takana.
Näin uskon kautta tuleva armeliaisuus on armeliaisuutta teoille ja tiukkapipoisuutta ja epäsolidaarisuutta väärille maailmankuville. Tekojen kohdalla tiukkapipoisuus ja julmuus kohdentuvat eri tavoin. En silti sanoisi että toinen näistä malleista olisi puhtaasti armelias ja reilu ja toinen automaattisesti moraalittomampi ja julmempi. Uskonnottomana tietysti toivon, että Jumala määrittelee tekojen, ei mielipiteiden, kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti