Tietoisuuden vaikutus tuloksien tulkinnassa on joskus tärkeä ottaa huomioon. Esimerkiksi jos meillä on ajatus tilanteesta, jossa ihmiskunta on totaalisen tuhoutunut ja jokainen ihminen ja tekoälykäs robottikin on tuhoutunut. Tietoisuuksia ei ole läsnä. Mutta että jäljellä olisi jokin hieno taideteos. Sitten mietimme, että jos tämä taideteos tuhoutuu, niin kuinka paha asia on. Tässä tulosta voi hämmentää se, että vaikka yhtään ihmistä ei ole olemassa, kuitenkin tavallaan kuvittelemme mielessämme jonkun katsomaan tätä tuhoutumista, ja tämä synnyttää ne surun tunteet. Kuitenkaan tälläistä tietoisuutta ei ajatusleikin mukaan nimen omaan ole.
Eero Ojasen kirjassa "Miehen filosofia" kannattaa fenomenologiaa hieman samalla tavalla. Hänen mukaansa evoluutio ei voi selittää tietoisuutta, koska evoluutio on ihmisen tietoisuuden rakentama teoria. Näin selittäessään eitietoista tilaa - jossa on vaikkapa vain reagoivia ja eitietoisia bakteereita - teoriaan nojaava ikään kuin katselee tilannetta ulkopuolisena. Tämä tietoisuus ei kuitenkaan ole ollut paikalla tuolloin. Tätä voisi ensivilkaisulla pitää evoluutiokriittisenä, mutta tämä argumentaatio itse asiassa näyttää että fenomenologia ei salli minkään selittävän tietoisuutta. Tämä ei sinällään yllätä, koska fenomenologiassa teoriat ovat vain häiriöitä jotka manipuloivat autenttista ja välitöntä olemista.
Fenomenologisen menettelyn sisäiset rajoitukset on hyvä huomata. Esimerkiksi
1: Fenomenologi ei voi miettiä antrooppisen periaatteen kaltaista tilaa, jossa mietitään vaihtoehtoja joissa elämää ja tietoisia olentoja ei ole ja ihmetellään miten "ei -ilmiselvä" tämä meidän universumimme ja nykytilamme onkaan.
2: Fenomenologi ei voi käsitellä "kuolema kuolemaa", se kun voi käsitellä vain tietoisuutta ja tietoisuuden kokemuksia. Fenomenologi ei siksi voi tutkia sitä vaihtoehtoa jossa olemassaolo lakkaa. Tuonpuoleisen elämän ja paratiisin kaltaisia konsepteja se voi miettiä. Mutta ihan oikeasti mahdollista vaihtoehtoa, jossa kuolema on elämän loppumista, se ei kykene miettimään. Koska ihminen ei ymmärrä omaa kuolemaansa, vaan katsoo sitä ikään kuin hieman ulkopuolelta.
___2.1: Tämä tekee fenomenologiasta minun kaltaisten ihmisten kannalta varsin mielenkiinnottoman. Innostus luonnontieteisiin on yhteensovittamaton tieteellisen tiedon kannalta. Ja kun hyvää elämää tutkivan filosofiankin puolella korostan väliaikaisuuden merkitystä ja kuoleman lopullisuutta, ei fenomenologia oikein anna eväitä käsitellä sitä mikä sen elämän rajaa, eli elämisen loppumista.
Fenomenologian ulkopuolelta katsoen tilanne sen sijaan näyttää siltä, että fenomenologi ei erota "maastoa" (teoriaa) ja "karttaa" (vallitsevaa tilaa). Tai oikeastaan inhimillisen tiedonhankinnan ja inhimillisen kokemuksen eroa.
1: Tässä mielessä hän voi näyttäytyä jopa YEC -kreationisti Kent Hovindin kaltaisena - melkoisen koomisena - hahmona joka esittää evoluutiokriitiikkinä esimerkisi sitä että jos joku kertoo miljoonista vuosista, hän kysyy vain "Were you there?" (~Olitko paikan päällä?) Ojanen kuitenkin nojaa siihen että hän fenomenologina näkee tieteen yleisesti ottaen etäännyttävänä ja keinotekoisena, Hovind taas esiintyy nimen omaan luonnontieteen miehenä.. Ero on filosofisesti oleellinen. Käytännön tasolla ero on luultavasti roimasti vähemmän relevantti.
Huomattavaa on, että ihminen käyttää teoreettista tietoa ponnistaakseen ajassa menneisyyteen, ja tutkiakseen kaukaisia galakseja joissa ihminen ei ole käynyt. Näin tiedemiehet voivat esimerkiksi kartoittaa minkälainen aurinkokunta oli ennen kuin maassa oli elämää. (Tätäkään ei tietysti mikään tietoisuus ole käsitellyt.)
Ojanen kuitenkin muistuttaa meitä jostain melkisen tärkeästä. Siitä, minkä esimerkiksi Popper ja Hume ovat meille osoittaneet induktion ongelman kohdalla ; Induktiota ei ole koskaan koettu sellaisenaan, induktion kohdalla kyseessä ei ole suoraan koettu ilmiö, vaan teoreettinen proseduuri joka sidotaan koettuihin asioihin. Tämä ongelma on toki olennainen ja korostaa että ihmisen ei kannata olla positivisti ja vaatia suoraa havaitsemista ja verifikaatiota kaikelle (tämän esimerkiksi Hovind tekee evoluutiolle). Induktion ongelman seuraaminen opettaa meille etä jos Positivismin vaatimusta seurattaisiin, me päätyisimme itse asiassa "emme voi tietää mitään" -tilaan. Tietoisuus on silloin vain marginaalinen kysymys tämän isomman vaatimuksen tiellä.
Tämän jäljeen onkin hyvä paikka ihmetellä, miksi luonnontieteiden kritiikki perustuu yleensä siihen että luonnontieteiltä vaaditaan positivismin ehtoja. Vaatimus on eriksummaista, koska en tiedä että luonnontiedehenkiset tieteenfilosofit olisivat kannattaneet positivismia enää aikoihin. Sen ovat korvanneet ihan toisenlaiset konseptit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti