Naureskelu (saako uskovaisia pilkata ja voiko vammaisvitsejä kertoa)

Tänään netissä kierteli juttu jossa kerrottiin olevan Neitsyt Maria ladon seinässä Hämeenlinnassa.

Juttuun liittyvässä keskustelussa (toisaalla internetissä) mukana oli vahvasti ihmettelyn sävyä. Esimerkiksi eräs kommentoija sanoi seuraavasti "Ekaks tosiaan luulin, että toi on joku parodia koska "Se ei voinut olla heijastus. Edessä oli pensaita, enkä keksi mistä valoilmiö olisi voinut tulla" ja kuvassa on vittu auto." Tapauksesta keksittiin myös erilaisia sanaleikkejä ja vitsejä "hehhe, niinkun seinästä revästy :D" Pian keskustelu muuttui sellaiseksi että on ikävää kun uskovaisille nauretaan. "Mitäs tuommoisille nauramaan? En ota kantaa tuohon ilmestykseen. On se jännä, että suurin osa ateisteista aina haukkuu uskovaisia tuomitseviksi, mutta itse he tuomitsevat uskovaisia ja haukkuvat todella rumilla sanoin juuri mm. hulluiksi. En kyllä itse väittäisi tuota aidoksi, mutta en minä nauraisikaan." Tämä huomio on muistutus siitä että keskustelua kannattaisi käydä kohteliaasti.

Asiaa voi tietysti lähestyä sitä kautta, että nauramista on monenlaista. Itse asiassa asiassa on huomioitava, että nauru itsessään ei ole paha asia. Ei edes huumori.
1: Ensinnäkin kaikki kritiikki ei ole vitsailua. Kysymys ei siis ole siitä että uskovaisilla olisi huono huumorintaju, vaan se että hyvin usein ihan perusteltu kritiikki ohitetaan sillä että kritiikki on naureskelua ja vitsi. Vitsiin ei tarvitse vastata. Hyvin moni, etenkin tiukan linjan uskovaiset, näyttävät harjoittavan strategiaa jossa mikä tahansa kritiikki, kriittinen huomautus tai muu vastaava nähdään helposti juurikin naureskeluna. Tällöin esimerkiksi autosta tulevan heijastuksen huomioimisen sijasta loukkaannutaan kun ollaan oltu epäkohteliaita (lue: erimielisiä).
2: Voidaan katsoa nauretaanko tässä uskolle itsessään, vai siitä miten uskon ilmenenimen vääristyy jossain yksittäistapauksessa. Lisäksi tapauksesta vedetyt sanaleikit ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä voisi tehdä kristittykin. Esimerkiksi tapauksen kohdalla vitsi seinästä repäisystä on luonteeltaan sellainen, että uskovainenkin voi hyvin nauraa sille. (Olettaen tietysti että se olisi ... parempi vitsi.)

Kostonhimoinen mieli toki muistuttaa siitä, että vastaavanlaista ilkeyttä kohdistuu myös ateisteihin. Niiden kohdalla uskovaiset eivät tule toppuuttelemaan. Joten vain toisiin kohdistuva ilkeys on ongelma johon tulee puuttua, kun taas toisiin kohdistuvana se ei ole mikään varteenotettava kiusa joten sen voi ohittaa. Valitettavasti tästä kostonhimosta muistuttaminen tarkoittaisi sitä että tekisi juuri samoin. Siksi kannustankin siihen että näkemyksiä kritisoidaan ja tapauksista vedetään vitsejä, mutta että tätä ei käytetä koko ideologian torppaamiseen tai näihin uskovien ihmisten ihmisarvon alentamiseen.

Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää ad hominemin rajoja ; Ei voi sanoa että joku on väärässä vain sen takia että hän on hullu. (Hullutkin voivat olla jossain oikeassa.) Mutta ei ole ad hominem tehdä psykologisesti pätevää diagnoosia jossa paljastuu mielenterveysongelma, sitten kertoa se diagnoosi ja kertoa sitten että "Kyllä. Te olette [laita oma suosikkipsykoosisi tähän] - eli näin karkealla arkikielellä hullu". Lisäksi tietty maassa makaavan pieksentä on hyvä huomioida. Asiassaan inttävä uskovainen puolustaa kantaansa järkevänä, joten tässä debattia ei tarvitse lopettaa. Mutta jos hän on jo esimerkiksi tunnustanut erehtymisensä tai on päätynyt inttämisessään "itkuparkutasolle", on fiksua jättää sikseen.

Tosin naureskeluteema on laajemminkin vaikea. Esimerkiksi "Mythopoeiassa" huomattiin että sitä oltiin pelattu "pahaa (rooli)peliä". Peli oli keskittynyt mielenterveyshäiriöisien toilailuille naureskeluun. Koin turhautumisen liioitelluksi koska jonkun vitsin aiheen kieltäminen itsessään on yksi tapa tehdä asioista tabuja ; Jos asialla ei saa nauraa, niin asiassa on jotain vikaa. Poliittinen korrektius kieltää tietyt vitsit joissa kiellon takana on joko jalustallenostaminen tai halventaminen. Esimerkiksi uskontovitsejä ei pidetä arvossa koska Pyhää ei saa loukata. Toista ääripäätä edustavat sitten sukupuolitautivitsit, joissa kiellon syynä on aiheen nöyryyttävyys.
1: Kun kyseessä on kehitysvammaiset, on mahdollista että vitsikiellolla nöyryytetään, kehitysvammaisten ei oleteta kestävän huumoria. Tai sitten vitsikielto on kompensaatio jossa muutoin kärsineet vapautetaan vaikeuksista, jolloin kyseessä on jalustalle nostaminen tietyissä osa -alueissa. Sama monitulkintaisuus on myös "Marian heijastusvitsailuiden kaltaisissa asioissa" ; On vaikeaa sanoa loukkaanutaanko asiasta sanaleikin tekemisestä siksi että pyhällä vitsailu on kauheaa, vai siksi että uskonnollisuus onkin jollakin tavalla häpeällinen asia.

Mythpoeia antaa tilanteeseen jonkinlaisen nyrkkisäännön, joka paljastuu minun silmissä jopa etiketin kaltaiseksi ohjenuoraksi. Hän ei kokenut ongelmalliseksi itse aihetta, vaan määrän runsauden ja käsittelytavan. (Tai molemmat yhteensä) Kokemus oli, että huumori ei ollut peloista vapauttavaa huumoria vaan ennakkoluuloja lietsovaa huumoria. "Hyvä huumori vapauttaa, paha huumori alistaa. Tässä kyseisten pelikertojen kohdalla kyse ei nähdäkseni ollut yhdestä ohimennen heitetystä keharivitsistä, vaan pitkitetystä ja pilkallisesta suhtautumisesta tiettyyn ihmisryhmään."

Huono huumori ei toki ole samaa kuin pahuus tai epätotuus. Mutta se voi olla näitä molempia tai jompaa kumpaa. Ja vain harvoin se on sellaista että siinä ei ole kumpaakaan. Uskovaisille ja hulluille kannattaa nauraa, mutta vain hyvässä hengessä. Sellaiessa jolla sitä nauraisi itselleenkin. (Mikä antaa tosin minulle kenties turhan paljon valtuuksia, mikäli olette itseen kohdistunutta pilkkaani kuulleet, tai lukeneet. Moni jopa luulee että minulla on ns. huono itsetunto. Olen kuitenkin vain kyyninen realisti ja näen itseni tasa-arvoisesti yhtä huonona kuin kaikki muutkin.)