Karkeasti voidaan sanoa että kieltojen taustat ja perusluonne eroavat hyvin paljon ; Fundamentalistit etsivät Raamatusta ties mitä, ja suuntaavat vastustuksensa hyvin monenkirjoitsesti eri ilmiöihin kirjallisuudesta parisuhdekäytänteisiin, vikana on vain se että oman vakaumuksen rajoitteet tungetaan pakotteiksi kaikille niillekin jotka eivät näitä näkemyksiä jaa. Liberaali kieltäjäpuoli kieltää yleensä ottaen nimen omaan viihteen ja leikkien vastustajia, vikana on se, että sensuuri iskee erilaisiin symboleihin itse asiaan puuttumisen sijaan.
Tämä nyrkkisääntö ja stereotypia on muistutuksen arvoinen siksi että lukaisin hieman "Jukan vihertuuletuksia". Siellä kerrottiin miten leikkiaseet on kiellettävä. "Mitä nämä pyssyleikit sitten edustavat? Oman näkemykseni nämä leikit edustavat väkivaltaa ja tappamista. Niitä mallejako me aikuiset tahdomme jatkaa lapsille?" Toisin sanoen leikkiaseet ovat väkivallan symboleja, ja opettavat väkivaltaisia toimintatapoja. Leikkiasesensuureja on löytynyt ja se on saanut paikoin jopa absurdeja piirteitä, sanktioita on suunnattu esimerkiksi siten, että lapsi on osoittanut sormilla kuin se olisi ase.
Leikkiaseiden kieltoa ajavaa näkemystä voi toki perustella sitä kautta, että jos vihaa purkaa vihaisena, se tuo hyvän olon. Tämä ei kuitenkaan rauhoita mieltä, vaan opettaa että raivoamalla aggression purkaminen on tehokasta. Näin kynnys käyttää väkivaltaa voi aivan oikeasti laskea. Kuitenkin tässä on mukana se, että leikki ei ole tositilanne. Leikissä lapset tietävät että ase ei ole mikään oikea murhalelu. Leikisti tapahtuvat asiat eivät ole tosia - ja tämän itse asiassa tietää lapsetkin. "Leikisti oikeesti" ja "aikusten oikeesti" ovat tärkeitä lasten totuusrajoja ja muistan itsekin käyttäneeni niitä. Tästä voi hypähtää vaikka "The New York Times" -in kirjoitukseen, jonka aiheena oli juurikin nämä leikkiasekiellot. Sitä kautta selviää että asiasta ollaan hyvinkin erimielisiä. Tutkimuksissa havaitaan aggressiivista kielenkäyttöä joka lisääntyy kun lapset saavat aseita. Ongelmana tässä on vain se, että aggressiivisuus kuuluu juuri niihin leikkeihin joita aseiden kanssa käydään. Kysymys onkin siitä, suuntaako leikkiväkivaltaisuus väkivaltaisuuden sivuun varsinaisesta väkivallasta. Leikkiminen voi nimittäin olla tapa purkaa aggressiivisia tarpeita vaarattomasti. Näin ollen aggressiivinen leikki voi suunnata tekoja pois aktuaalisesta väkivallasta.
1: Ajatus voi tuntua epäintuitiiviselta, mutta tosiasiassa vastaavaa tapahtuu pornografian kanssa. Joku voisi ajatella että seksikuvien katsominen johtaisi naisten välineellistymiseen ja objektisoitumiseen joka vääristäisi naiskuvaa ja aktivoisi raiskaushaluja. Kuitenkin pornografian vapauttmainen vaikuttaa rikostilastoihin nimen omaan vähentävästi. Tämä on tärkeää, koska sublimointi tarkoittaa käytännön rikoksia. Usein tässä aletaan venkoilemaan jostain ihmeen asennemaailmasta. En pidä ajatusrikosten pohjalta tuomitsemisesta. Minua kiinnostaa vain se, tuleeko rikoksia enemmän vai vähemmän.
Leikkiasekiellon toimivuutta vastaan voidaan sanoa vielä muutamia muitakin asioita.
Leikkiasekielto on sinälläänkin erikoista, koska traumaattisten kokemusten seulominen leikkien avulla nähdään usein hyvinkin tarpeellisena. Olen toki itse kauhuissani siitä, miten psykoanalyytikoiden traumaan palaamisen korostaminen on keskeistä. Leikki voidaan nähdä väkivaltaan lietsomisen sijasta traumaattisen kokemuksen purkutilanteena. Silloin leikkiaseiden kielto vähentäisi traumojen purkamista, ja se voisi heijastua aktuaalisena väkivaltana.
Usein leikkiasekiellossa korostetaan sitä, miten kulttuuri opettaa pojille tietynlaisia leikkejä ja että pojat opetetaan väkivaltaisuuteen aseleikeillä. Tosin tämä on hieman kyseenalaista, koska sukupuolisidonnaiset leikit löytyvät jopa simpansseilta. Onkin siis aivan mahdollista että kysymys on luontaisesta aggressiivisuuden käsittelystä. Tässä onkin mahdollista että rajoitteella nimen omaan karsitaan yksilöiden itseilmaisua. Tämäkin on tiettyyn rooliin pakottamista. Tosin on kyseenalaista toimiiko suojaaminenkaan roolin antajana. Nimittäin "pumpuloinnin" kautta voi olla vaikeampaa rakentaa käsittelymekanismeja maailmassa olevalle aggressioille. Pumpuloitu lapsi on sitten ikään kuin Siddharta Gautama (a.k.a. Buddha) , joka on elänyt lapsuutensa palatsissa näkemättä väkivaltaa tai puutetta. Kun hän sitten meni ulkomaailmaan, hän kohtasi sairaita ja kuolevia. Tämä oli hänelle kova shokki ja järkytys. Kevyt ja helppo palatsielämä ei tarjonnut välineitä tämän shokin käsittelyyn. Leikit ja väkivallan näkeminen viihteessä siis antavat mahdollisesti tilaisuuden ja välineistön kohdata traumaattisia asioita turvallisesti ja "ennakkoon".
Omalla kohdallani elin varsin väkivaltasensuroidun lapsuuden. Televisio ja leikkiaseet karsittiin. (Toki näin elävän elämän väkivaltaa, koska en elänyt missään palatsissa. On hauskaa miten väkivallan symboli haluttiin kieltää ja poistaa näkyvistä mutta itse väkivallalle ei tehty samaa.) Nyttemmin olen teräasefanaatikko, eikä tässä kohden voi kysyä kuin sitä, että otetaanko tässä jotenkin kadonnutta lapsuutta takaisin, eli kyseessä olisi kompensaation hakeminen ~ Itsereflektioni sanoo että en hae, mutta tiedän että ihmisen itsereflektio on monessa suhteessa valheellinen, voin kiistää ongelmani, enkä kuitenkaan kykene tuntemaan alitajuntaani.
Yksityiskohta kuvasta jossa bloggaaja ryöstää häissä morsianta. (En laita ihmisten naamaa näkyviin tänne ilman lupaa, joten kyseessä on todellakin yksityiskohta laajemmasta kuvakokonaisuudesta ja esimerkiksi kuvan asetelmaan liittyvät epäonnistuneet seikat on hyvä miettiä tämä tosiasia silmälläpitäen.) Jopa lapset erottivat leikkitilanteen todesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti