Uudessa Suomessa kerrottiin vapaa -ajattelijoiden halusta muokata armeijan käytänteitä. Idea tiivistyy henkeen "Nyt kirkkoon kuulumattomalla ei ole mahdollisuutta osallistua paraatin kuuntelematta jumalanpalvelusta ja tekemättä nykyohjeistuksen mukaan asentoa "rukoilkaamme"-käskyllä. Perustuslain 11§ mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omatuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen" Kommentti herätti sellaisia lausuntoja kuin "tiedoksi, että kotia, uskontoa ja isänmaata hyljeksivät luuserit eivät kkäy armeijaa" ja "Eikö näillä höpöttäjillä ole tosiaan tärkeämpää ajateltavaa, vaikka nimi viittaa mukamas ajattelijoihin...voi meitä äetin pikkuisia kullanmuruja..pantasko tulille talvisodan pakkaseen ja sitten poteroon ja sitten..."
Otin asian esille, koska se kuvaa sitä asennekulttuuria, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Kun itse kävin armeijan, huomasin että uskontoa kunnioitetaan. Eli jos sotilas pyytää että hän saa kunnioittaa omaa uskontoaan, se onnistuu varsin mukavasti. Uskontoon vedoten. B -tuvassa oli itse asiassa myös uskonnollisista syistä aseista kieltäytyviä, jotka olivat armeijassa mutta eivät ampuneet koska heistä ampuminen olisi kristinuskon vastaista. Tätäkin kunnioitettiin.
Jotenkin asia vain näyttää olevan niin, että joku on liittänyt iskulauseeseen kolme elementtiä "koti"+"uskonto"+"isänmaa" ja ajattelee että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa ; Joko kaikki tai ei yhtäkään. Itse näen tässä paljonkin vaihtoehtoja ; Pelkästä "kyllä vs. ei" -yhdistelmästä voi rakentaa 8 kombinaatiota, joista neljässä mukana on "isänmaa". Niistä vain puolessa on "uskonto". Ja jos ajatellaan että saadaan valita useampia yhdistelmiä, niin sitten vaihtoehdot suorastaan räjähtävät käsiin.
Rinnastukset talvisotaankin ovat varsin erikoisia. Sillä tässä rakennetaan kontrasti, jossa kaikki vertautuu sotimisessa tarvittavaan. Tässä ei kenties uskonto paljoa paina, ja olot talvisodan aikana olivat kovat ja julmat. Mutta jos talvisodassa oikeasti oltaisiin haluttu kannustaa yhteiskuntaa jossa rauhan aikana olot olisivat samanlaiset kuin sodassa, ja jossa oikeustaju on sellaisella mallilla että isänmaan lainsäädännön pykälät ja niiden tarjoamat yksilöiden oikeudet voidaan ohittaa niistä piittaamatta, heidän ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin päästää Stalin rajalla läpi - siinä oltaisiin saatu sotaolot rauhan aikaan ja arkeen ja lakipykälätkin voitaisiin ohittaa koska toiset asiat olisivat niitä keskeisempiä. (Hurraa!)
Erikoisinta onkin se, että yleinen keskustelu ei osaa sanoa onko uskonto tärkeä asia vai pikkuasia josta ei kananta nipottaa.
1: Jos vakaumus ja uskonasia on kunnioitettava ja tärkeä asia, niin siinä tapauksessa vapaa -ajattelijoidenkin vakaumus on arvokas. Tottakai se vaikuttaa tiukalta, hieman kuin fundamentalismikristillisyyskin. Mutta kun tämän nostaa esiin niin huomaa että näitä fundisveikkoja armeijassa kuitenkin on ja heidän vakaumustaan kunnioitetaan - ellei peräti silitellä.
2: Jos uskonto on turha, niin sittenhän sitä voidaan heittää se kaikki "rukoilkaamme" -roska pois eikä sen pitäisi haitata mitään. Turha roska vie vain turhaa aikaa. Ja jos asia poistettaisiin niin jokainen joka poistamisesta valittaa olisi vain pikku nipottaja. Uskonnollisuus nimittäin oikeuteaan sotilasvalassa ja muussa nimen omaan sillä että se on monille hyvin tärkeä asia. Ja itse asiassa sellaisena haluaisin sen pitääkin.
Tosiasia on se, että vähättelevää kielenkäyttöä käytetään vain sen takia että uskonnottomia vihataan hyvin monisyisesti. Tosiasiassa tilanne kuvaakin omalta pieneltä osaltaan sitä, miten maamme tilanne ei ole tasapuolinen ; Uskovaisten uskovaisuus on arvokasta ja tärkeää, uskonnottoman uskonnottomuus on turhaa ja arvotonta. Tämän jälkeen vielä puhutaan kauniita sanoja miten kristillisyys ja uskovaisuus tekee suvaitsevaiseksi ja eettiseksi. Ja ihmetellään miksi minä en voi tehdä näiden tyyppien edessä muuta kuin nauraa. Etenkin kun muistelen miten arvon kristityt olivat ihan yhtä huonoja siellä armeijan kenttälumilla kuin muutkin.
Mutta nauran sentään mahdollisimman isänmaallisesti, jos se vain on mitenkään mahdollista.
Sillä asiassa on myös toinen puoli. Sillä "koti, uskonto isänmaa" -ihmiset esittävät syvällisemmän ja vakavamman asian. He väittävät epäsuorasti että uskonnoton ei ole kunnon kansalainen. Uskonnoton ei voi välittää kodistaan. He vihjaavat että uskonnoton ei ole tervetullut ja samanarvoinen kansalainen. Että heille ei ole tilaa. Jos näin ei ole, ei kannata maksaa veroja, ei kannata käydä armeijaa lainkaan. Sillä jos kansalaisuus on mahdollista vain uskonnon kanssa, ja että ilman uskontoa ei ole esimerkiksi kotia, eikä tarjolla mitään arvostusta ja sijaa. Siinä vaiheessa yhteiskunnassa ei ole uskonnottomalle tarjolla yhtään mitään taistelemisen ja puolustamisen arvoista.
Tällöin uskonnottomat pitäisi vapauttaa armeijasta tyystin. Ja kenties veroista myös. Se toki vastaisikin sitä ulosrajaamisen asenneilmapiiriä jota nyt on laajamittaisesti tarjolla. Se olisi tavallaan oikeudenmukaista, koska siinä vaiheessa kuuluminen, oikeudet ja velvollisuudet olisivat kaikilla samanlaiset. Uskovaiset saisivat oikeuksina sen uskonnollisen ja isänmaallisen kotinsa ja velvollisuutena heillä olisi armeija ja verot. Uskonnottomalta jolta kielletään koti uskonto ja isänmaa ja kuuluminen olisi sitten vapautettu näistä velvollisuuksista.
Nyt ajattelen kuitenkin enemmän niin, että veronmaksajana ja armeijan käyneenä minulla olisi oikeuksia esimerkiksi mielipiteisiin, vaikka olenkin aivan hemmetin uskonnoton. Ihan vaan sen takia että sellaista vastemielistä henkilökulttia joka tavoitteli inhottavaa yksikulttuurisuutta tungettiin aikanaan sieltä rajan yli sellaisten ihme tonttupiippalakkien voimalla.
Kirjoittaja ei ole ateisti, vaan uskonnoton. Ja niitä tyyppejä, jotka jos heille annettaisiin vierekkäin (*) Hitler, (*)oman henkilökohtaisen elämänhistorian pahin kiusaaja ja ärsytyshenkilö ja (*)Stalin. Ja ongelman ratkaisuksi annettaisiin vain kaksi luotia, hän ampuisi Stalinia. Varmuuden vuoksi kahdesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti