Käyttöliittymäsuunnittelussa tunnetaan eräänlainen nyrkkisääntö (ei ehdoton asia, mutta kuitenkin jotain jossa on hyvin paljon totuutta) siitä että tietoturvallisuus ja käytettävyys ovat toistensa vihollisia. Jos laitteen tietoturva on hyvä, on käyttäjän esimerkiksi muistettava työläästi omin aivoin salasanoja (sen sijaan että ne olisivat vaan työpöydällä tekstitiedostossa tai vastaavaa). Tietoturvasääntö on kuitenkin mukana muuallakin.
Käytettävyys liittyy helposti mielikuvissa vain tuotteisiin. Mutta myös palveluilla on käytettävyys. Tämän ymmärtämisen helpottamiseksi teen muutaman pienen ja pinnallisen käytettävyysmietteen junankäytöstä.
"Alivaltiosihteerit" ovat vitsailleet, että VR:än tehtävänä on kuljettaa tyhjiä vaunuja asemalta toiselle, ja että matkustajat ovat tässä itse asiassa ensi sijassa viivytys ja este tälle tavoitteelle. Tämä varmasti vastaa viime aikoina junalla matkustaneiden kokemuksia ; Kondyktöörien työvoimapula on rasittanut etenkin lähiliikennettä. Stressaantuneet kuskit ja peruuntuneet junavuorot rasittavat monien matkustajien mieliä.
Kuitenkin jos tästä mennään siihen paljon radikaalimpaan ajatukseen jossa VR:än käyttäjiä eivät olekaan kondyktöörit vaan ne junamatkustajat. Silloin tajutaan että juna on iso laite, joka ajaa junaverkostoa tavalla jossa on mahdollisia häiriöitä. Junat eivät ole kuten autoja, jotka voivat ohitella toisiaan samalla tiellä. Näin vaihteiden mekaniikka asettuu keskeiseksi - mikä näkyy esimerkiksi talvisin kun vaihteet jäätyvät ja junat alkavat myöhästelemään. Kaiken kaikkiaan nämä rakenteelliset ongelmat - yhdistettynä hyvin vaihteleviin sääolosuhteisiin joissa junien vaaditaan toimivan - johtaa siihen että juna on itse asiassa välineenä hyvin tehokas kuljettamaan (tyhjiä tai täysiä) vaunuja asemalta toiselle. Sen toiminnoissa on kuitenkin alttiutta häiriöihin. Tässä mielessä junien kohdalla junien myöhästely on kenties se olennaisin käytettävyysongelma.
Ei kuitenkaan ainut. Sillä lisäksi lippujenkäsittely on hyvin mutkikasta. Tämä on itse asiassa tietoturva -asia ; Tietokonevirusta tai troijalaista symbolisoi junapummi. Koska pummi vie rahaa VR:ältä, muuttuu välistäveto ongelmaksi. Valtionrautateiden junapummaamisongelmana onkin yhteismaan tragedia ; Juna liikkuu joka tapauksessa, joten miksi kukaan maksaisi siitä jos voi kerran matkustaa vapaamatkustajana? Jos kaikki pummaisivat, ei junakaan kuitenkaan kulkisi. Näin junissa on petturientunnistamista. Tarkastajien määrä ja pummaamisen kannattavuus liittyvät yhteen.
Toinen ongelma on se, että junankäyttäjillä on hyvin erilaisia tapoja käyttää junaa ; Osan matkat ovat lyhyitä ja toisten pitkiä. Tästä seuraa se, että matkustamismaksujen keruuseen tulee mutkikkuutta. Asiaa mutkistaa se, että junalippuja ostetaan esimerkiksi ennakkoon, printtaillaan netistä, ladataan kortille (joko aikana tai rahana) tai maksetaan vasta junassa ostamalla paperilappi kondyktööriltä.
Mutkikkuus lisää helposti erehdyksiä. Tässä kohden ongelmaksi tuleekin se, että jos erehdyksiä sattuu, niin ne tunnistetaan helposti "pettureiksi". Ja toisaalta : Jos on olemassa jokin tapa jolla "erehdyksiä" katsotaan läpi sormien, niin "petturit" kyllä käyttävät sitä hyödykseen. Tästä esimerkkinä olkoon Hoffmanin "Varasta tämä kirja" -teos, joka selittää useitakin konsteja joilla liikennevälineissä (busseista lentokoneisiin) voidaan kulkea siten että ei joko makseta ollenkaan tai sitten maksetaan vain osa matkasta.
Tämä ongelma on hyvin vakaa. Juhani Ahon "Rautatie" kuvaa esseemuotoisen tarinan jossa mennään ihmettelemään junaa. Ja matkassa tehdään erehdys junalippujen hinnoittelussa ja ostossa. Ensikertalaiset kun luulevat että lipun osto riittää matkustamiseen, eivätkä tiedä että pidempi matka maksaa enemmän. Näin heidät heitetään junasta pettureina. Jo tämä tarina kertoo siitä että matkanostojen mutkikkuus on ollut mukana alusta lähtien. Ja että rautateiden hinnoittelijoilla on ollut historiallisesti tapa panostaa "tietoturvallisuuteen" "käytettävyyden" sijasta. - Ongelmana tässä priorisoinnissa on tietysti se, että jos käytettävyys on huono, ja tietoturvallisuus on maksimissa, niin syntyy myös maksimaalinen määrä "vääriä hälytyksiä", jossa mummeli tai teini saa (joko oman tai maksuttajan) erehdyksen takia mojovat sakot. Tai sitten sitä vaan jää Tampereelle.
Ehkä se johtuu siitä että ihmiset ovat aina käyttäneet junaa eri tavoilla eri mittaisiin matkoihin. Ja mukana on aina ollut niitä pettureita.
Kirjoittaja muistaa ajat jolloin lähiliikenteen tunnuksena oli sellainen punainen isonenäinen Verneri -ukko. Internet ei häntä juurikaan muista. Hahmo oli kuitenkin sellaisella herttaisella tavalla diabolinen, ja sopii siksi hyvin kuvaamaan VR:än lähiliikenteen palveluhenkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti