Puolisoni pelaa paljon "Final Fantasyä" MMORPG -pelinä. Itselleni "Final Fantasy" on tietysti tuttu konsolipeleinä. Niitä on tullut väännettyä useita ihan huolelliseti läpi asti. Netin pelimaailmassa on kissanoloisia olentoja (Mithra). Mithroilla on syntijärjestelmä, jossa syntiä (sin) ajetaan synninmetsästäjien (sinhunter) voimin. He käyttävät apunaan jonkinlaisia hyönteisiä, jotka kykenevät aistimaan tämän synnin. Ja tämä periytyy lapsiin ja nämä lapsetkin on tapettava koska näissäkin on se synti.
Tämä muistuttaa kovasti perisyntiä. Itse asiassa enemmän kuin muistuttaa. Konsepti on suorastaan alleviivatusti perisyntiä.
Kuitenkin kun kuulin toimintatavan ilman määritteitä, niin mieleeni tuli aivan toisenlainen termi. Nimittäin verikosto. Verikostossa, kuten perisynnissäkin, on kysymys hyvin ihmisen ajattelumaailmaan sopiva malli. Emerson onkin kuvannut ihmisillä olevan voimakas halu kompensaatioon. Verikostossa kompensaatiossa uhraus voidaan hakea laajemmin. Sen sijaan esimerkiksi lakituvassa käytetty rikoksen ja rangaistuksen konsepti taas korostaa sitä miten tilien tasaaminen on henkilökohtaista. Rikoksesta tuomitaan tekijä eikä ketään muuta. Tätä pidetäänkin oikeudenmukaisuuden ytimenä.
Final Fantasy opetti että sekä verikostossa että perisynnissä puntit tasaavaksi uhriksi voidaan laittaa jokin muu taho kuin pahantekijä itse. Pahantekijä saa kärsimystä mutkan kautta. ~ Epäsuoran rangaistuksen teema onkin kristillisyydessä mukana niin vahvasti, että mieleeni putkahti että kenties nimen omaan vastemielisyyteni verikostoa kohtaan on johtanut vastemielisyyttä sitä kohtaan että Jeesus toimii kompensointitekijänä Aatamille. Hän on sijaiskärsijänä. Samoin selittyy se, miksi tuntuu epäreilulta että ihmiskunta maksaa teosta jota ei ole itse tehnyt, vaan jonka on tehnyt Aatami.
Kristinuskon ydin on, että Aatamin teoista rangaistaa muita. Ja Jeesus on sijaiskärsijä näille sijaiskärsijöille.
1: Kompensaatio käykin vallan kummalliseksi kun "omenavarkaudesta" kostetaan "omenavarkaiden" lapsille ja asia hoituu vasta kun "omenatarhan omistajan poika" heittäytyy "isänsä suolapanosten eteen". Tilien tasaamisajatteluun tämä sopii, mutta rikoksen ja rangaistuksen värittämä oikeustaju näkee tilanteen lähinnä absurdina.
Samalla selittyy miksi olen kokenut vastemielisyyttä siitä että Breivikin lisäksi Norjan ampumisiin haetaan muitakin tuomittavia kuin se joka painoi liipasinta. Ja monet monet muut asiat.
Tämä pakottaa miettimään asioita uusiksi, koska olen ajatellut että olen individualisti ja liberaali kun ajattelen että vain pahantekijä on tuomittava. Tämänlainen tulkintamalli olisikin itsehivelevää ja epärehellistä koska olen tunnettu myös kostonhimostani. Minun mielessäni on hyvin spesifi kostojärjestelmä. Siinä kosto on hyvin henkilökohtaista ; Väärintekijä ja uhri kohtaavat ja tilit tasataan. Lakitupa tuntuu kliiniseltä ratkaisulta.
Tuntuu että nimen omaan avoin kaksintaistelujärjestelmä ja salamyhkäisempi kostaminen vetoaa siihen henkilökohtaiseen kompensaatioon. Toisin sanoen vihaan verikostoa ja sen johdannaisia mutta pidän kostosta. Ja voi että miten pidänkin siitä! - Oikeustajuni on siis omituinen, joku voisi sanoa että vääristynyt ja perverssi. Tosin uskallan sanoa että sama koskee niitä jotka uskovat että rikos voidaan tasata tuomitsemalla joku muu kuin rikollinen. Näin sovin perverssiyteni kanssa varsin hyvin kaikkien muiden ihmisten seuraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti