Olen kierrellyt Suomenlinnassa useita kertoja. Joskus mukanani on ollut ystäviä, joskus ei. Näin reissuja voidaan kuvata joko seurallisiksi tai yksinäisiksi. Reissu on joko sosialisointia tai itsellistä heivaamista. Molemmissa on selvästi paljon merkitystä, joskin erilaista.Tämä ajaa ajatukset Sartreen. Hänellä nimittäin oli hyvin tilanteeseensopiva suhtautuminen olemassaolemattomuuden merkitykseen. Hän kritisoi sitä, että ihminen ajattelee aina että vain se, mitä hänellä on on merkityksellistä. Hän kuitenkin kuvaa esimerkiksi sitä, että jos hän menee sovittuun tapaamiseen kohtaamaan ystäväänsä kahvilaan, ja tämä ei olekaan täällä, niin ystävän poissaolo värittää koko tilan. Näin voidaan itse asiassa sanoa vaikka odotettu henkilö olisi vain mielikuva ja toive tämän läsnäolosta. Itse asiasssa vaikka ystävä olisi kuollut tai mielikuvitusystävä, se olisi silti merkityksellinen jos se värittää tilan jotenkin.
Tällä on itse asiassa valtava merkitys Sartren eksistentialismille. Hänestä vapaus on tärkeää koska voimme kuvitella vaihtoehtoja. Ja koska voimme kuvitella olematonta. Unelmat, toiveet ja odotukset eivät ole reaalisia, joten poissaoleva mahdllistaa vapauden marginaalin. Tämä heijastuu sitten sellaisiin Sartren käsitteisiin kuin être en soi (oleminen itsessään) ja être pour soi (oleminen itselleen) ; Ihminen vertaa asioita jotka ovat ja asioita jotka ovat hänen mielessään. Tätä kautta kokemus värittyy ja esimerkiksi kahvila jossa ystävää ei ole esiintyy sitten merkityksellisenä (loukkaantuminen sopimusrikkomuksesta, tai mahdollisesti helpotus jos satut olemaan ystävälle pirusti velkaa).
Tämä itse asiassa heijastuu Sartren Jumalanäkemykseen. Moni korostaa Sartren ateistisuutta, mutta tosiasiassa Jumalakin on vain yksi asia jonka olemassaolo voi olla merkityksellistä koska ihmisillä on opetettu kulttuurillinen konsepti Jumalasta. Näin ateistin päässä on mielikuva Jumalasta, mutta se ei ole jumalakaipuumuotoa, johon homo religiosus -ihmiset ovat sitä helposti laittaneet. Sartren näkemys onkin se, että ateismissa on irtiotto Jumalakäsitykseen, joka voi jopa kasvattaa ihmisen itsellisyydentunnetta.
Ateistin Jumalattomuuden merkitys on samantapaista kuin se tunne, jonka monet parisuhdetta etsivät kokevat. Kun korostetaan sitä miten seuraavan nurkan takana voi olla Se Oikea, samalla korostetaan että tässä_ja_nyt Sitä Oikeaa ei ole kuin toiveissa. Tässä on toki helppoa kyynistyä vanhapiikamaiseksi, mutta moni uskoo että on mahdollista elää sinkkuelämää ilman tälläistä. Ja itse asiassa olemattoman seuralaisen suremista ja ns. "epätoivoisuutta" ei pidetä kovin kannattavana vaan säälittävänä.
Näin ollen Sartre itse asiassa vastaa Kierkegaardin haasteeseen. Kierkegaardin mukaanhan ihmisen kokemusmaailmassa on Jumalan kokoinen aukko. Sartre selittää että tämä johtuu siitä että ihminen hakee toteutumista itsensä ulkopuolisesta tilasta. Näin Sartre päätyykin siihen että ateismin ajatuksen kohtaaminen aikaansaa uskovissa turhautumista. Mutta ongelmana ei ole se, että ihminen ei usko Jumalaan vaan siinä, että ihminen ei kestä sitä että hän kohtaa jotain joka on enemmän kuin hän itse käsittää. Jumalakonsepti tuntuu siksi helpottavalta, koska se poistaa rajallisuuden kokemuksen ~ Vaikka monesti uskova on ymmällään, eli hänen oma ymmärryksensä ja hallintansa on poissa, hallinta ja ymmärrys oletetaan kuitenkin jonnekin. Sartren mukaan ratkaisu on hyväksyä Jumalan olemassaolemattomuus ja tottua kestämään omaa rajallisuutta. Tällöinkin oman ymmärryksen poissaolo koetaan, mutta olennaisesti eri tavalla.
Ja tämä kaikki tiivistyy Sartren vapauskonseptiin ; Hänelle vapaus ei ole vallattomuutta vaan puutteenalaisuutta. Valinnan hetkellä on vaihtoehtoja, valinnan jälkeen ei. Näin mahdollisuudella on rajat. (Peräti kahdessa vaiheessa ; ensin vaihtoehdoissa ja sitten vielä toteutumisessa.) Ja tämä on tietyllä tavalla puutteenalaisuutta. Tämä herättää suhteen myös siihen mitä ei ole. Ihminen lisäksi miettii eikonkreettista tulevaisuutta erilaisin skenaarioin. Näissä on mukana jotain, jossa joko on riskinä menettää jotain jota nyt on joka tuo mukaan olemassaolemattomuutta ja puutteenalaisuutta. Tai sitten tässä tavoitellaan jotain uutta, jotain joka puuttuu nyt ja jolla koetaan olevan jotain arvoa. Näin nykyhetken puute ilmenee vahvasti. Näin Sartren vapauteen onkin luontevaa liittää puutteenalaisuus.
Näin on, sillä olemassaolo ja olemassaolemattomuus ovat molemmat tärkeitä ja molempiin koetaan vahvasti erilaisia merkityksiä. Eli on luontevaa että jos elää Jumalattomana ja maailmaan heitettynä, että elämässä on pakosti monia askeesin piirteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti