"How can you say you love her if you can't even eat her poop?"
("Night Shift Nurses")
Jos minun olisi valittava yllättävin vihkitapa, valitsisin varmasti Ranskalaista alkuperää olevan perinteen. La Soupe -perinteessä juuri avioon menyt pari pistetään syömään vessanpöntöstä mössöä. Mössö on yleensä tehty suklaasta ja shampanjasta tai muusta syömäkelpoisesta. Mutta mössön sisältö on yllätys. Eikä mikään, siis yhtään mikään, ole nautittavan näköistä mössöttynä pönttöön. Vieraat katsovat toimitusta. Tapa on huomattavan iljettävä ja irvokas. Siinä yllättää myös sen länsimaisuus. Johonkin kaukaiseen ja eksoottiseen takapajulaan tämänlaisen rituaalin voisi vielä jotenkin kuvitella. Mutta kuten tunnettua, ranskalaiset ovat euroopan pikkujapanilaisia. (Mikä niitä japanilaisia oikein vaivaa?)
Kuitenkin ranskalaisten erikoislaatuisten euroopanveljiemme initiaatiotavasta voidaan löytää pelkän haasteen vaikeuden lisäksi hyviäkin piirteitä.
Avioliittoon on Suomessa kuulunut vihkivala, jossa korostetaan sitä, miten avioliitossa kysymys ei ole pelkistä hauskoista asioista. Korostetaan, miten myötämäkien lisäksi on myös vastamäkiä. Vihkivalassa on mukana myös "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen erottako." Avioliiton katsotaankin kestävän "kunnes Kuolema meidät erottaa."
Tämä tarkoittaa sitä, että ikävätkin asiat hoidetaan. Pönttömössöä nauttiva aviopari siis symbolisesti näyttää olevansa valmis kestämään erinäköisiä elämän haasteita ja esteitä. Lupaus on tärkeä. Suomessa valoja on, toivon mukaan, arvostettu niin paljon, että La Soupe -rituaali ei nouse kulttuurilliseksi muoti -ilmiöksi -tai peräti pakolliseksi tavaksi- kovin pian. (Sitten kun olen itse jo aviossa, niin tulkoot!)
Rituaali siis muistuttaa siitä että vaikeitakin aikoja on hyvä kestää. Sillä parisuhde ei ole koskaan riidaton, vaikeudeton tai muuten kevyt. Moni saattaa elää "yltiöromanttisessa pilvessä", jossa avioliitto "Sen Oikean" kanssa on helppoa. Eli jos vaikeuksia tulee, se nähdään todisteena siitä että toinen ei ole "Se Oikea". Tästä asenteesta seuraa eroamisia melko pienistä vaikeuksista. Lopputulos on sarja-avioituminen ihastuspohjalta. Toinen ääripää taas pitää sisällään esimerkiksi perheväkivallan kaltaiset ilmiöt. Eroaminen tuntuu näissä tilanteissa oikein hyvältä vaihtoehdolta.
Avioliiton pysyvyys on kuitenkin hyvin olennainen muistaa. Sillä monogamia kuuluu osana kristillisyyttä. Eroamista ja uudelleen avioitumista, sarja -avioitumista, ei ole kovin kauaa pidetty hyväksyttävänä. Se on syntiä jossa ihminen rikkoo sen jonka Jumala on asettanut. Kuitenkin ihmiset eroavat ja menevät naimisiin - itse asiassa edes fundamentalistikristityt eivät nosta tästä meteliä.
1: Rankimmat kannanotot jotka tiedän ovat peräisin Jehovan Todistajilta, jotka ainakin 2000 -luvun vaihteessa suosittelevat että väkivaltaa käyttävän puoliso ei purkaisi avioliittoa vaan muuttaa erilleen ja yrittää parantaa suhdetta ja miettiä sitä etäältä. Toki tämänlaista avioliiton pysyvyyttä kannatetaan ja ihannoidaan monissa fundamentalistisissa piireissä. Jos vaimo kuvaa miten vaikea mies on ollut, ihmiset ihailevat hänen kärsivällisyyttään. Mutta avioeroa ei tietojeni mukaan kohdella tämmöisessä niin kovalla kädellä. Ymmärrystä erolle annetaan.
Jostain syystä avioerossa ja uudelleen naimisiin menemisessä sen syntisyys voidaan jopa jollain tasolla myöntää, mutta tätä ei itse asiassa nähdä minään esteenä mennä kirkossa uudestaan naimisiin. Homoseksuaalejen avioitumisen kohdalla syntisyys sen sijaan on hirmu monille jonkinmoinen argumentti, jopa pakottava asia. Tätä minä en oikein ymmärrä. Synnit on ilmeisesti luokiteltu isompiin ja vähäisempiin tavalla jossa avioero on pieni synti ja homoseksuaalisuus iso synti. Se, miten tähän "ison ja pieneen hädän erittelyyn" on päästy tuntuu kuitenkin varsin mielivaltaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti