Hamertia

Muutama vuosi sitten Dean Hamer herätti melko voimakasta ääntä koska hän teki uskonnollisuustutkimusta, jossa hän löysi korrelaation tiettyjen tunnevirtausten ja kokemusten - etenkin yhteydentunteen maailman kanssa - ja tietyn geenin kanssa.

Aivotoiminnalla on selvästi suuri vaikutus kokemukseen ja käyttäytymiseen. Esimerkiksi Antonio Damasion kirjat sisältävät runsaasti esimerkkejä näistä "leesioista". Phineas Gagen otsalohkon läpi lentänyt ratapalkki muutti hänen luonnettaan. Tämä on olennaista, koska hyveellisyys liitetään usein olennaisesti sielullisuuteen ja uskonnollisuuteen. Tässä mielessä teologia joutuu siirtymään käsittelemään sellaisia kysymyksiä kuin että kohteleeko Jumala Gagea armeliaammin koska hänellä on aivovamma. (Kalvinistit ovat tässä helpolla, hehän uskovat että Jumala predestinoi, asettaa ihmisten pelastuksen ennaltamäärätyksi.)

Paljon surua tyhjästä

Hamer aikaansai tuohtumusta - kuten tietysti myös muut aihetta sivuavat tutkimukset ovat aikaansaaneet. Esimerkiksi "Tieteen kuvalehti 4/2006" piti sisällään lukijapalautteen, jossa selitettiin että "Dean Hamer sanoo, että "uskonnollisuus on aivojen kemiallisten prosessien tulosta", mutta näin on vain, jos hyväksymme hänen subjektiivisen määritelmänsä, jonka mukaan uskonnollisuus luottaa järjen sijasta tunteisiin ja mielentiloihin Hamer näyttää löytäneen tunteilulle altistavan geenin ja on päätellyt että tunteilu on sama kuin uskonnollisuus." Tämänkaltainen tuohtumus on ymmärrettävää, koska löytö voidaan liittää vahvaan uskonnonvastaiseen käytänteeseen ; Medikalisoivaan malliin, jossa uskonto nähdään tunteiluna ja irrationaalisena, jolloin uskonnollisuustutkimus latistuu "yleisen mielisairauden" tutkimuksen kaltaiseksi ilmiöksi.

Hamerin tutkimusta itse asiassa myös käytettiinkin tämänlaisen ideologisen toimen kanssa. Kokeen ajateltiin näyttävän sitä että uskonto on aivotoimintaa. Kuitenkin tämä "ideologiseen käytänteeseen" viittaaminen ei ole kovinkaan kiinnostavaa. Se, että jotain teoriaa voidaan käyttää jonkun intention ja ideologian leimakirveenä ei ole "primaarisesti kiinnostava". Teoria voi olla tästä huolimatta totta. Jos asiaa katsotaan pelkästään tieteen tasolla, niin ideologialla on väliä vasta kun teoria on falsifioitu ; Se selittää miksi näkemys on suosittu vaikka se on väärässä. (Siihen asti ideologia -analyysi ei ole samaa kuin roska ; Se voi toki tällöinkin selittää miksi se on suosittu vaikka se teoria onkin oikeassa...)

Hamerin näkemyksen kannalta olennaista onkin se, onko teoria oikein. "Tieteen Kuvalehdenkin" lukijapalaute korosti sitä että uskovaiset arvostavat logiikkaa ja uskovat itse kovasti nojaavansa logiikkaan ja tieteeseen. Mutta tämä ei ole sama asia kuin se, että uskonnollisuus olisi tosissaan looginen ja tieteellinen. Karkeasti sanoen Dean Hamerin näkemyksen kritiikki onkin horse laugh, vaihtoehtoisen teorian hylkääminen pelkästään sanomalla sitä naurettavaksi. Ja tämä tehdään vain koska sen sisältämä uskontoteoria on omalle maailmankuvalle epämieluisa ; Perusteluna tässä on syyte ad hominemista. Tässä on kuitenkin hyvä huomata, että uskovainen voi kenties loukkaantua siitä että jollakulla on "uskonnollisuus on ihmisen kommunikaatiota ihmisen itsensä ulkopuolisen Jumalan kanssa" -teoriasta vaihtoehtoinen teoria jonka varassa hän tekee tutkimusta (eli tekee uskonnollisuusteoriaansa liittyvän tutkimusohjelman.) Loukkaatuminen ei tarkoita sitä että olisi tehty ad hominem.

Dean Hamerin näkemys on kuitenkin siitä ongelmallinen, että se nojaa tiettyyn uskonnolliseen teoriaan, mutta ei eliminoi vaihtoehtoisia näkemyksiä. Tämä onkin hyvin yleistä silloin kun uskonnollisuutta sidotaan ties mihin ilmiöihin. Kuitenkin myös kritiikillä näyttää aina olevan sama ongelma. Jos joku sitoo uskonnollisuuden johonkin tuntemuksiin, niin kriitikko sanoo vain että "onko uskonnollisuus muka noita tunteita?" ja esittää retorisena kysymyksenä esittämäänsä retorisen vastauksen "ei tietenkään!" Tämä kielto ilman todistamista on kuitenkin nimen omaan horse laugh, eikä se sisällä mitään todistusvoimaa siitä että tämä väite olisi millään lailla tosi. Se ilmaisee vain lausujan subjektiivisen vakaumuksen asiasta. Ja tämä taas on kysymyksen kannalta irrelevantti.

Olennaista on huomata, että Hamerin näkemys on yhtä hyvä kuin hänen taustateoriansa oikeus. Jos taustateoria uskonnollisuudesta on oike uskonnollisuuden luonne, on tutkimus jo aika vakuuttava. Mutta jos uskonto on muuta kuin hänen teoriansa uskonnon luonteesta viittaa, koe ei ole kovinkaan vakuuttava. Tulkinta on kenties loukkaava mutta se on kuitenkin koherentti. Onko se tämän lisäksi perusteltu, onkin sitten hieman enemmän.

Toisaalta kysymyksen voi kääntää ympäri.

Usein ruumiistairtautumiskokemuksia pidetään todisteena irrallisesta sielusta. Kriitikoiden mukaan kokemus asiantilasta ei ole sama asia kuin asian oikea toteutuminen. Eli he kertovat että kyseessä on valehtelu tai hallusinointi.

Neuroteologiaa mielellään liitetään kuitenkin osoittamaan, että ruumiistairtautuminen ja muut uskonnolliset kokemukset ovat totta ; Kuten aiemmin blogasinkin, esimerkiksi meditoivien munkkien aivotoimintaa kuvatessa on havaittu muutoksia aivotoiminnassa. Tätä uskovaiset ovat käyttäneet tukemaan näkemystä joka korostaa että uskonnolliset kokemukset eivät ole keksittyä sepitettä ja valehtelya. Heistä muutos kuvaa sitä että uskonnolliset kokemukset ovat aitoja. Kuitenkin kriitikko voisi kysyä että "onko meditaatio todella uskonnollisuutta" ja heittää takaisin että "ei tietenkään".

Tätä voisi perustella täsmälleen samoilla syillä millä Dean Hamerin tutkimusta yritettiin irrottaa uskonnollisuudesta. Se ei esimerkiksi edusta koko uskonnollisuuden kenttää - ja toisaalta meditaatio on fyysinen tila, keskittyneisyyden tila, ja siihen ei tarvitse liittyä mitään hengellistä, esimerkiksi pelkkä toisto riittää suggerointiin. Näin uskonnollisten kokemusten aitouden kohdalla voidaan väittää että tulkinnassa ei ole otettu huomioon vaihtoehtoista psykologista teoriaa, ei ole eliminoitu vaihtoehtoja. Ja että tulkinta nojaa "subjektiiviseen teoriaan", joka on peräti sidottavissa tietyn ideologiatyypin (uskontojen) vallan pönkittämiseksi.

Kokemuksen aitous ei kosketa edes pitkällä tikulla hallusinaatioteoriaa. Neuroteologian jumalatodistuksellisesta yhteydestä iloitsevat - eivät yleensä toki akateemiset tyypit, mutta heitä on silti ns. globaalisti ja ns. kaiken kaikkiaan runsaslukuiset - veikkoset eivät siis oikeastaan onnistu projektissaan kovin hyvin. He lähinnä tulkitsevat havainnot ennakkovalintansa mukaan sen sijaan että osoittaisivat että näin todella on.

Vedotaan ei perustella - vai onko näin sittenkään?

Se, mikä on hyvä huomata, on se että tulkinnat eivät ratkaise takana olevaa perusongelmaa. Samalle havainnolle saadaan aivan erilainen tulkinta sen mukaan mikä taustateoria uskonnollisuudesta on kyseessä. Näkemykset käyttävät empiiristä aineistoa lähinnä koherentisoimaan näkemyksensä. Mutta kumpikaan ei oikein kykene suorittamaan vertailua siitä kumpi näkemyksistä on parempi.

Esimerkiksi tälläisestä tulkintavärittämisestä on uskonnollinen väritys joka voidaan tehdä Dean Hamerin tutkimukselle. Se sopii esimerkiksi Alvin Plantingan sensus divinitatis, jumala -aisti -näkemykseen. Siinähän "Jumalaa aistiva aistinelimistö" on tärkeä, koska se on eri ihmisillä eri tarkkuudella. Näin joukossamme on ihmisiä, jotka "kokevat Jumalan tarkasti" ja niitä jotka ovat "Jumalalle sokeita".
1: Tämä on toki jollain tasolla loukkaava vammaisdiskurssi, mutta koen sen kuitenkin ystävällisenä verrattuna homo religiosus -näkemykseen jonka mukaan jokainen ihminen on luonnostaan uskonnollinen. Tässä näkemyksessä nimittäin uskonnoton koetaan valehtelijana, joka itse pohjimmiltaan tietää valehtelevansa (jos ei tietoisesti, niin alitajuisesti). Plantingan näkemys on toki sävyiltään melko kalvinistinen ; Jumala -aistin tarkkuus helposti predestinoi ihmisen kohtalon tuonpuoleisessa, koska Plantinga korostaa että aistimusluonne johtaa siihen että loogisessa tarkastelussa kokemus näyttää kehäpäättelyltä. Eli logiikalla aistimuskuilua ei voi ylittää, koska kehäpäätelmä on päättelyvirhe. Tällä alakohdalla ei tosin ole sinällään niin hirveästi merkitystä koska se kertoo lähinnä mieltymyksistäni ja kuvaa sitä mitä koen herjaavana ja loukkaavana. Ratkaisevaa on kuitenkin se, miten hyviä tutkimusohjelmia näiden näkemysten ympärille saadaan rakennettua.

Kun molemmat näkemykset koherentisoivat, syntyy jotain hyvin klassista. Dualistisessa mielikäsityksessä ajatuksen painottomuus on nimittäin yleinen teema. Tällöin mielen yliluonnollisuutta perustellaan sillä että ajatus ei paina mitään. Sieluun uskova dualisti ajattelee silloin niin, että ajattelukyky ei ole aivoissa, koska aivoista voidaan leikata palasia, eikä niissä ole yhdessäkään ajattelua, eikä mikään yksittäinen aivojen osa tee muista aivoista irrallaan mitään tiettyä toimintoa, kuten ajattele tai koe empatiaa; Ei ole mitään älykkyyden neuronia tai männyntuoksun haistamisen synapsia. Mutta samalla logiikalla sydän ei voisi toimia pumppuna, koska sydänkin voidaan leikellä pieniin osiin, eikä yksikään noista osista tee yksin sydämen pumppaamistehtävää. Ei ole mitään yksittäistä pumppaamisen sydänlihassolua. Kun tästä ei voida päätellä, että sydän vaatisi pumppaamiseensa jonkinlaisen ulkopuolisen vaikuttajatahon, ei samaa voida tietenkään päätellä aivoistakaan. Daniel Dennett on esittänyt että jos "henkisyys" olisi luonteeltaan täysin eifysikaalinen, se tarkoittaisi sitä että sillä ei olisi fysikaalisia ominaisuuksia, kuten energiaa eikä massaa -eikä näistä riippuvia ominaisuuksia ; Tämän "riippuvien ominaisuuksien" huomaaminen on tärkeää, koska esimerkiksi esineen muodolla ei ole massaa tai energiaa, mutta se redusoituu silti aineeseen, energiaan ja näiden ominaisuuksiin. Jos lataan tietokonelevykkeelle pelin, se "ei paina mitään", mutta se on silti täysin fysikaalista informaatiota. Ja vaatii tallennustilaksi jotain fysikalista, joka taas sellaisenaan painaa jotakin (se painaa saman tyhjänäkin, ilman siihen ladattua informaatiota).

Tulkinnanvaraisuus näyttäytyy arkijärkeen taipuvammin vaikkapa seuraavalla vertauksella ; Jos meillä olisi tila jossa joku kuulee Jumalan puhuvan hänen päässään, ja henkilöllä havaitaan aivokasvain jossain aivojen osassa ja että kaikilla - tai isolla määrällä niistä - jotka kuulevat Jumalan äänen päässä on samoilla alueilla aivokasvain jää meillä itse asiassa auki se, onko aivokasvain häiriö aivotoiminnassa, vai onko kyseessä itse asiassa jonkinlainen puhelin jonka Jumala on laittanyt näiden ihmisten päähän.

Tässä mielessä näyttää että kyseessä olisi tasapeli. Tämä antaa tietysti tilaa minun kaltaisille agnostikoille. Kuitenkin on miltei pakko huomauttaa että tosiasiassa tilanteessa on painottumista.

Apuna ymmärryksessä käytän vertausta radiopuhelimesta.

Jos ajatellaan että vastakkain on näkemys "tulee sisäsyntyisesti" ja "tulee ulkosyntyisesti" voidaan ottaa esimerkiksi kännykän kaltainen puhelin. Jos aluksi kuvittelemme että meillä on pelkästään aivot, jotka ovat vastaanotin, mutta emme ole havainneet mitään "input" -lähdettä. Tällöin aivojen toiminta perustuu lähetin-vastaanottimena toimimiseen. Näin aivoissa on jokin, joka vastaanottaa "radioaaltojen sijasta ajatusaaltoja" ja tuottaa niistä "äänen sijasta uskonnollisia kokemuksia". Ja nimenomaan nämä vastaanotinosat vaikuttavat koko muun systeemin toimintaan.

Tätä kautta meidäntulee miettiä miten voisimme periaatteessa osoittaa aivot vastaanottimeksi naturalismin keinoin huomaamalla että aivot vastaanottaisivat ja lähettäisivät joitain "ajatusaaltoja". Koska voimme ymmärtää kännyköitä, tämä ei liene mahdotonta. Se, että tälläinen toiminta on mahdollinen "löytymätön ominaisuus" ei ole muuta kuin hassu rationalisointi, joka "ad hoc" selittelee tilanteen niin että dualismi ei kumoudu.

Voimme kuvata dualistisen ajattelun ydintä vastaanotettavien lähetyksien kautta:Tässä saamme avuksi vertauksen Jotta vastaanottimelle voitaisiin viestittää mitä sen tulee tehdä, tieto täytyy välittää jotenkin. Ja tämä välittäminen tapahtuu jotain kautta. On oltava jotain radioaaltojen kaltaista. Radiopuhelimessa käytetään frekvenssiä, energiaa ja muuta. Ja nämä tulevat TV:n antenniin ja vaikuttavat tätä kautta. Samoin tulisi olla aivojenkin kanssa jos sinne tulisi ulkopuolista materiaalia.
1: Voimme toki tehdä dualistit ja vedotaan "merkitykseen" jota TV lähetin-vastaanotin vain vastaanottaa ja välittää ymmärtämättä sitä ja että ainut syy jotka antavat merkityksen ja ymmärtämisen on "henkilön henkisyys", eikä siksi "naturalistinen maailma". Dualisti kuitenkin tätä päätelmää tehdessään itse asiassa tekee "piilo -oletuksen" siitä että se mikä tekee henkilöstä ajattelevan, kokevan ja ymmärtävän ei ole "naturalistinen", vaan henkinen. Ei ole kovin reilua oletella piilo -oletuksin sitä mitä aikoo perustella ja todistaa ; Jos teemme tämän, ajaudumme tilanteeseen jossa ensin oletetaan että aineellinen ei voi luoda merkitystä, vaan merkitykset syntyvät vain hengessä, ja sitten lopuksi päätellään tämä ihan sama, niin kyseessä olisi kehäpäätelmä. En siis jatka tästä sen enempää ja jätän tämän tälläiseksi hieman noloksi alaviitteeksi ja umpikujaksi ja jatkan varsinaiseen asiaan.

Helpointa on tietysti havaita että radioaallot ovat jotain joka on värähtelyä (energiaa) joka tulee ulkopuolelta. Tämä osoittaa että kännykkä ja sen ääni ei ole suljettu systeemi (vaikka käyttääkin toki esimerkiksi kännykän patteria virtalähteenä, eli ei toimi tyystin ulkopuolisella energialla.) Kuitenkin jos kuvitellaan että ajattelusäteily ja sen "spiritronit" ovat jotain vaikeasti havaittavaa, niin voisimme silti antennin kautta tulevan tiedon voi yksinkertaisesti osoittaa kokeellisesti siten, että kun laitamme TV -vastaanottimen tai kännykän paksuun lyijyvuoraukseen, ääniä ei tule. Ja kun tämän jälkeen otamme ne ulos laatikosta, ne toimivat yhtä hyvin kuin ennen laatikkoon laittamista; Ääni tulee. Jos pelkkä kännykän tai TV:n havaittu sisäinen toiminta selittäisi niiden äänet, tätä ei voitaisi tehdä. Voisimme havaita selvästi että kännykkä paitsi lähettää, myös vastaanottaa, jotakin. Ja ilman tätä jotain äänet eivät toimi.
1: Dualisti voi toki selittää että "ei tiedetä älyeristettä", mutta tämä on pelkkää selittelyä sille miksi hänellä ei ole todisteita, eikä suinkaan todiste hänen näkemykselleen. Todisteiden puute ei toki ole todiste puutteesta. Mutta todisteiden puutteelle annettu ad hoc selitys ei ole samaa kuin oikeutus kieräyttää todistustaakka omalta harteilta. Tämä selitys on tosin siinä mielessäkin varsin omituinen, että spiritronit ajatellaan joksikin neutriinon kaltaisiksi asioiksi jotka suhahtavat lyijyn ja muu vastaavan läpi. Mutta kuitenkin ne vaikuttaisivat hermosoluihin. (Hermosoluista tehty laatikko ei kuitenkaan ilmeisesti tuhoa ajattelua...)

Meillä voisi toki olla myös fysikalistinen näkemys tieoisuuden redusoitumisesta muihin luonnonlakeihin, kuten "aineelliseen aivotoimintaan". Tämä voitaisiin osoittaa vääräksi ja tätä kautta johtaa todisteet dualismille. Tähän on muutama keino : Osoittaa että henkisyys on aivoista ja ruumiista irrallista esimerkiksi sillä että aivot ovat lähetin-vastaanotin. Tai että tietoisuus on universumin perusvoima, jota välittää perushiukkanen "spiritroni";

Jos haluamme kumota fysikaaliset aivot, on apu löydettävissä ; Tämä on itse asiassa helpohko temppu. Uskonnollisuus on pelkästään inhimillistä fysikaalista aivotoimintaa, on tästä seuraus. Aivot eivät näytä olevan ikiliikkujia, eikä näissä näy mitään joka rikkoisi aineen ja energian säilymislakia. Tämä tarkoittaa sitä että "spiritronien" tuleminen aivojen ja ihmisen ulkopuolelta aivoihin aikaansaa aivojen toiminnan muutokset.

Olennaista on huomata, että olennaista on se, että aivotoiminnan yhteydet asioihin ovat selviö. Jotenkin neurologia liittyy vahvasti teemaan. Jos henki on itsessään aineetonta ja energiatonta ja tieteen tutkimuksen ulkopuolella, niin silti sen seuraukset eivät ole yhtään sellaisia jos ne pystyvät vaikuttamaan aivosoluihin -saati sitten se miten mielen vaikutus vaikuttaa aika isoihin lihamöntteihin. Kun esimerkiksi jotkut ihmiset painavat satoja kiloja... Koska henkisyys vaikuttaa fyysiseen maailmaan fyysisen maailman ulkopuolelta, se kuitenkin johtaisi muutoksiin fysikaalisessa maailmassa joka taas näkyisi aineessa ja energiassa. Tämä tarkoittaa sitä, että aineen ja energian säilymislain yhtälöiden soveltaminen ei onnistuisi.

Jostain syystä niiden soveltaminen kuitenkin onnistuu. Tämä on vihje jota ei voi jättää huomioimatta. Se on yhtä tärkeää kuin huomata, että ruumiistairtautumiskokemuksissa itse asiassa väitetään että saadaan näköhavaintoja silmien ulkopuolelta, ilman silmiä. Tämä rikkoo melkoisen vakavasti havaitsemista koskevia tietojamme.