Ironia ja sarkasmi ovat vaikeita konsepteja. Platonin kohdalla ironian määritelmä on esimerkiksi harvinaisen heikkolaatuinen. Hän määritti sen likimain muotoon "Sanoo yhtä ja tarkoittaa toista". Ironian kreikankielninen alkuperä (είρωνεία) tarkoittaakin yksinkertaisesti teeskentelyä. Hegel suhtautui (tosikkona) ironiaan kammottavuutena, joka on epärehellistä, valheellisuutta, kehitystä haittaavaa, tuhoisaa ja repivää. Se oli siis jotain jota piti totaalisesti välttää.
Ironian ja sarkasmin erottaminen toisistaan onkin sitten vielä vaikeampaa kuin mitä niiden määrittelyyn ja hyväksyntään. Monesti ironiaa ja sarkasmia pidetään jopa synonyyminä. Kuitenkin olen kuuluut esimerkiksi seuraavia erotuskeinoja jotka kertovat kenties jotain olennaita ironian ja sarkasmin eroista.
1: Ironia on sitä että sanoo päinvastaista kuin mitä tarkoittaa ja tuo tämän esiin (implisiittisesti tai eksplisiittisesti). Sarkasmi on sitä että sanoo mitä tarkoittaa, liioittelee tätä, ja tuo tämän (implisiittisesti tai eksplisiittisesti) esiin. Ironia on siis "negatiivin ottamista" ja sarkasmi "kontrastin lisäämistä".
2: Ironia on abstraktimpaa mutta sarkasmilla on selvä kohde, jota voidaan tulkita jopa uhriksi.
3: Ironiassa huumori ja hauskuuttaminen on korostettua. Sarkasmissa myös provokaatio ja suututus on tärkeässä roolissa.
4: Ironia on se, jota sinun kanssasi samaa mieltä tekevät sanovat ja joka huvittaa itseäsi. Sarkasmi on sitä, mitä vastustajasi tekevät sinulle.
5: Ironia on mustaa huumoria, sarkasmi on ilkeää huumoria.
En usko että yksikään näistä kuvaa koko ironian ja sarkasmin välistä eroa. Mutta niiden kautta siitä saa irti jotain olennaista ja ironisuudesta, sarkastisuudesta sekä niiden suhteesta toisiinsa.
Kuulemani mukaan suomalaiset ovat hyviä erottamaan ironian ja sarkasmin toisistaan. USA:ssa käsitteet ovat yhteenliittyneempiä kuin täällä. Tämä tarkoittaa sitä että "finnit" erottelevat ja luokittelevat tätä osaa ja suuri osa tämäntapaisesta vitsailusta hujahtaa amerikkalaiselta yleisöltä "yli hilseen". Toisaalta suomalaisia vaivaa tietty vakavamielisyys ja he itse asiassa huomaavat ironian ja sarkasmin läsnäolon hyvinkin harvoin. Asiat otetaan enemmän kuin ne sanotaan. Toisin sanoen amerikkalainen tunnistaa usein että "now I got my brain raped" mutta ei tiedä kuinka se tapahtuu. Suomalaiset huomaavat vain "vakavimmat aivoraiskaustapaukset", mutta kun havahtuminen on tehty, analyysi siitä mitä tapahtuu onnistuu kyllä.
Kirjoittajaa inhottaa puhua ihmisistä ja huumorintajusta keskiarvoina ja eksaktina asiantilana, mutta hän ei tekisi niin jos olisi siitä aidosti pahoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti