Filiastiinit

"Tiedät minusta liikaakin.
Tiedät minusta melkein kaiken.
Tiedät minusta melkein liikaakin."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Perinteisen avioliittomallin ongelmana on sen sitouttaminen yksiavioisuuteen.
* Ja kantaani ei pidä ymmärtää väärin ; Itselleni tyypillistä on tunnemaailmaan liittyvä "hyvin voimakas inertia", joka näyttäytyy monella tavalla, esimerkiksi pitkävihaisuutena. Onkin erikoista, että vaikka olenkin usein yksityiskohtien tasolla säpsy ja jopa äärimmäisen ailahtelevainen, on isoissa linjoissa kuvaavaa juuri järkähtämätön ja jopa jääräpäinen asenne, aina ongelmallisuuteen kanssa. En pidä tätä heikkoutena tässä yhteydessä. Ja tätä kautta luonteva suhtautuminen on pitkäaikainen ja pysyvä suhde.
* Ongelmana ei ole monogamia, vaan se sitouttaminen. Sen kautta on nimittäin käynyt niin että käytännössä yksiavioisuuteen vetoamista velvollisuutena tarvitaan vain silloin kun sitä ei oikeastaan ansaita. Jos olet hyvä puoliso toiselle, hän ei edes halua lähteä pois. Jos hän haluaa lähteä pois olet tehnyt jotain väärin. Ja tämä on se ongelma.

Kuitenkin ymmärrän syitä miksi sitouttamispuoli on mukana.
* Se koskee ihmisen lyhytjänteisen päätännän ja pitkän jänteen toiminnan välistä ambivalenssia, jotka johtavat epäonnistumisiin. Tahto voi olla vahva mutta liha heikko. Avioliitto on yritys kontrolloida lyhytjänteisiä erehdyksiä. Toisin sanoen sen vahvuus on juuri siinä että toisen epäonnistumisia on ikään kuin oletusarvoisesti siedettävä ja annettava anteeksi.
* Lisäksi avioliittomalli selkeyttää käyttäytymistä. Se tarjoaa kenties kaavamaisen tavan toimia, mutta toisaalta niitä noudattaen vältetään vaikeuksia. Se ei kenties vastaa asioiden tositilaa, mutta näiden ihanteiden typistäminen mutkistaa asioita. (Etiketti on mielivaltaista estetiikkaa jolla ihmien taistelee väistämätöntä absurdia vastaan absurdin omin keinoin. Mutta se toimii.) Perinteinen jako jossa rakkaus jaetaan luokkiin joista yksi on veljellinen ystävyys (filia) ja toinen eroottinen rakkaus (eros). Ja ne pidetään toisistaan erillään jakamalla normeja seurustelusta, avioliitosta ja vastaavista. Tämä on itse asiassa hyvin käytännöllinen tapa ; Jako luokkiin helpottaa käyttäytymistä ja sen ohjailua, ja tämä vähentää ja heikentää sosiaalisia katastrofeja. Klassinen ohjeistus onettä tietyt asiat kuten flirtti kuuluvat eros -rakkauden luokkaan ja niitä pidetään sopimattomina jos suhde on filiaa mutta soveliaina jos suhde on erokseen suuntautunutta.

Karkeasti sanoen tilanne onkin usein niin että velvollisuus ja vastuu ovat käänteisessä suhteessa. Avioliitto on yhteisöllistä kontrollia jossa yhteiskunta päättää käyttää esivallan miekkaa ihmisten seksielämän ja rakkauselämän kontrolloimiseen, joka kertoo implisiittisesti että ihmiset eivät ole riittävän luotettavia tästä itse huolehtiakseen. Ilman esivallan miekkaa on vain parisuhteita (ovatpa ne juridisesti avioliittoja tai eivät). Ja koska nykyään avioliitto ei ole mikään automaatio - pitkäaikaisetkin avoliitot ovat hyvin yleisiä ja muutos avioliittoon on omaisuudenjakoa eikä seksuaalisuuden hallintaa koskeva juridinen sopimus - on vakiotila se, että ihmisiä ei kontrolloida tältä osin kovinkaan tiukasti. Ja niin elämä on nykyään hieman kuin yhteiskuntaa ja sen esivallan miekkaa ei olisi.

"Olet poissa ja minä en käsitä mitään.
Tämä maailma on vieras ja mykkä.
minä kaipaan luoksesi hiljaisuuteen,
niinkuin sade kaipaa vettä,
niinkuin tuuli kaipaa ilmaa,
peto yötä, sanat huulia."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Lähestyn asiaa siten että valtaosa parisuhdeasiasta on väärin kohdennettua ja irrelevanttia. Pääsyynä on se, että keskitytään onnistumisiin eikä huomata, että tosiasiassa epäonnistumisia tapahtuu usein ja niiden kanssa tullaan myös toimeen. Ihmiset ratkovat ongelmiaan, ja ne ovatkin sosiaalipornon ja lehtikyselyjen vakiomateriaalia. (Ja niitä lukevat ja kysyvät myös miehet.)

Näitä asioita miettiessä oleellisin huomio on se, että näissä ongemissa itse asiassa taistellaan nimenomaan "kohtaloa" vastaan. Kohtalo on tietysti rakkausihanne jossa on "se oikea". Joka nyt onkin yksisuuntaisen rakkauden kohde tai käytännössä suhdetta ei voida rakentaa ties mistä syistä. (Esimerkiksi maantieteellisistä syistä arvioin että mikäli muuttotrendit jatkuvat nykyisenlaisena, päädyn mahdollisesti yhteen erään naisen kanssa 1500 vuoden kuluttua.) Romanttinen rakkausideaali opettaa, että ihminen haluaa olla ikuisesti toisen kanssa ja että tämä ei ole lyhytaikainen tunne vaan jotain joka viittaa aitoon ikuisuuteen (tai elämänmittaisuuteen, jos on maallisempi tyyppi). Perinteinen avioliittomalli ajaa tätä samaa asiaa. Tunne onkin monesti luonteva. Eikä varmasti ole ollenkaan ainutlaatuista että entiset seurustelukumppanit ja muut vastaavat kohtaavat pitkäaikaisia tunteita. Epäonnistuneen suhteen kanssa tämä pitää ratkaista. Ihanne on tällöin vihollinen. Sillä siinä missä ihanne nojaa kohtaloon, eteenpäi pääseminen asiassa vaatii sen tiedostamista että asia nimenomaan ei ole kohtalo.

Tämä jää usein huomaamatta. Tämä näkyy siinä että modernia rakkauselämää luonnehditaan ja mallinnetaan joko eros -rakkauden kautta, silloin kun sitä vastustetaan. ja kun sitä taas puolustetaan, sovelletaan romanttista ihannetta jossa rakkauden tunne ja tahto mielletään samaksi. Ideaalia ei vastusteta puheessa. ;
* Nämä kulmat ei käsittele sitä, mikä suhteissa on aina vaikeinta, mutta ainakin se mitä itse olen oppinut, asiaan kuuluvaa ja toistuvinta, kenties jopa oleellisinta. Eli epäonnistumista. Romanttiset tarinat painottuvat onnellisuuteen ja onnistumiseen. Epäonnisttuttuessa moderni maailma ei ole yhtä selkeä. Soveliaan ja epäsoveliaan rajat ovat todella omituisia. Tilannekohtaisia, erikseen sovittavia. Kokonaisuudesta tulee tietysti tilannekohtaisempi. Ongelmana on vain se, että tämä vaatii työtä.
* Ihmiset tekevät paljonkin työtä tämän asian kanssa joten vika ei ole siinä että ihmiset käyttäytyisivät teorian mukaan. Ongelma on siinä että teoriat eivät kuvaa ihmiten käyttäytymistä. Jolloin ne ovat paskoja teorioita. Roskalaatikkoteorioita joissa on kenties estetiikkaa mutta jotka eivät oikeasti sovellu ns. elämään.

Tämä on oleellista etenkin kaltaisteni tunneinertikkojen kanssa. Etenkin kun mukaan liittyy se, että vaikka tavallisesti olenkin erinomaisen hyvä hankkimaan vihollisia - Excellent enemies, even -  olen kuitenkin juuri niitä jotka pitävät hyviä välejä entisiin tyttöystäviinsä. Välilyönti rikkoo tyttöystävän tyttö ystäväksi tietokoneella, mutta käytännössä maailma ei toimi yhtä helposti. Ja kun kulttuuri ei lokeroi asioita, sitä on "tehtävä sopimuksia". Lopputuloksena on jotain joka on joskus ystävyyttä, joskus platonista rakkautta. Joskus taas platonista rakkautta ilman Platonia.

Esimerkkejä tästä löytyy tietysti kirjallisuudesta David Nichollsin "Sinä päivänä" -kirja käsittelee kahden ihmisen suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan. Sitä kuvaa samanaikainen seksuaalisen vetovoiman vahvuus että kaikenlainen seksin puute. Suhde on siis totaalista potentiaa, mutta sellaisena kuitenkin hyvin aito. Tämä kirja itse asiassa käy läpi monia klassiselle parisuhdemallille vieraita konsepteja. Jotain jotka kuitenkin ovat ainakin itselleni tuttuja. Osaa asioista en toki ole tehnyt itse, osa on tapahtut ystäville. ;
- Kirjassa esimerkiksi käsitellään sopimusta jossa luvataan mennä avioon, jos tietyssä iässä molemmat ovat vapaina. Tämä on erikoinen moderni sopimus, johon itselläni on ollut mahdollisuus (mutta johon en suostunut). Tiedän ihmisiä jotka ovat tehneet tuollaisia diilejä. Ja nämä ihmiset todella harjoittavat seurustelua ja vakaviakin parisuhteita omilla puolillaan.
- Puolin ja toisin omat seurustelukumppanit käytetäänkin "näytteillä". Ja tämä kuuluu asiaan. (Itsellänikin on ihmisiä joiden poikaystävät saavat siunaukseni tai tuomioni. On ihmisiä joiden vakisitoutujat joutuvat käymään vakavahenkisen neuvonpidon jossa keskustelen ystävällisen mutta tiukan yksisuuntaisesti ja ehdottomasti siitä miten kannattaa olla hyvä puoliso ja ennen kaikkea miten ei todellakaan kannata olla paska vaimonhakkaaja.)
- Lomamatkoille lähdettäessä tehdään sopimuksia mikä on soveliasta ja mikä ei. Etenkin kun siipat eivät aina tule mukaan. (Oma vaimoni rahoitti minulle Lontoon matkan, ja yksi syy tähän oli - kaikella rakkaudella - se, että hän saa sitä kautta olla hetken aikaa minusta erossa. En tosin ottanut naispuolista kaveria seuraksi koska viikko on "liian pitkä aika" viettää ihastuttavien naisten kanssa laatuaikaa. Kaksi päivää sen sijaan ei ole ja siksi olen lähdössä syksyllä Petsamoon.)

Ikärajoitetut aviosopimukset ja muut modernia rakkauselämää kuvaavat konseptit ovat itse asiassa jotain jotka rakenteellisesti ovat perinteisen kohtaloajattelun antiteesejä ; Kohtalossa pitkäaikaisuus nähdään samaksi kuin vääjäämättömyys. Kuitenkin näissä sopimuksissa ytimessä on ytimessä epävarmuus riski, potentia, mahdollisuus. Ja jotenkin juuri tämä tekee niistä näille ihmisille kauniita. Niissä on eräänlaista varmuutta vaikka ne ovatkin kuplia. Pahoinakin aikoina yksinäisyydessäkin ne muistuttavat että olet kuitenkin periaatteessa sen arvoinen. Että vaikka toinen on suhteessa jonkun toisen kanssa, niin kenties maailmassa on joku toinekin vastaava ihminen valmis rakastamaan sinua.

Kirjan konseptit heijastavat lähinnä sen, että tosiasiassa moderni parisuhdemaailma ei ole mitään puhdasta hedonismia ja kiimaelämää. Pinnallisimmatkin ihmiset kontrolloivat erosta.
* Tämän ei pitäisi yllättää. Sillä jo seurustelun aloittamisessa pakit ovat tunnettuja tyhmistä ilmiselvistä kliseistä. Jos nainen tahi mies ajattelee uraansa eikä halua suhdetta, se kertoo siitä että hän ei halua suhdetta sinun kanssasi eikä ole läytänyt ketään muutakaan joka kiinnostaisi riittävästi. Jos joku selittää että "ehkä myöhemmin", hän tarkoittaa "ei ikinä". Mutta he ovat liian ystävällisiä sanoakseen karun totuuden päin naamaa. Miksipä he olisivat karuja, hehän ovat yleensä periaatteessa hyväntahtoisia ystävällisiä, ihmisiä. Loukkaaminen varataan vasta niille ylisinnikkäille ihmisille jotka eivät ymmärrä lopettaa ajoissa.
* Sama kohteliaisuus koskee myös eroamisia ja etenkin niitä. Silloin kun ne eivät pääty riitelyyn, ne ovat erittäin vaikeita. Tämä vaatii enemmän työtä ja tätä kautta se vaatii ihmisiltä enemmän hyveellisyyttä. Kontrollin puute vaatiikin suurempaa luottamusta. Ja toisaalta kontrolli kääntäen vihjaa että ihmiset eivät ole riittävän vastuuntuntoisia ja järkeviä aikuisia hallitakseen tätä tilannetta. Parisuhdesotkuja kuvaamaan tarvitaan enemmän filiaa kuin erosta. Tämä on avioliiton romahtamista ja arvotyhjiötä pelkääville ilmiselvästi totaalisen vieras ajatus.

Filian ja eroksen jaottelun purkaminen johtaa sekametelisoppaan. Mutta tämä sekametelisoppa ei tarkoita arvojen katoamista. Siinä katoavat vain vanhat jäsennykset asialle. Se, että jokin teoria tai näkemys hylätään ei tarkoita samaa kuin arvojen rappeutuminen tai nihilismi tai muu vastaava. Päin vastoin ; Monet luokat ovat antietiikkaa, niillä ohjataan ihmisiä jotka sitten saavat tätä kautta vapautuksen vastuusta. Vastuuton totteleminen jossa toisen annetaan syöttää sinulle omat konseptinsa etiikkana on ikään kuin sitä että tunnustetaan olevansa paskoja ja delegoidaan vastuu ylemmille. Tämä ei ole eettistä toimintaa. Sen sijaan tämänlainen on niin lähellä arvotyhjiötä ja nihilismiä mihin ihminen käytännössä voi päästä.

"Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on
toivon, että muistat meitä, luoksesi kun pääse en.
Helppo luulla asioita päätetyksi ennalta.
Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")