Vertailun voima

Systomykoosi -blogissa nostettiin esiin se, että natsikortti ei ole argumenttivirhe. Hänen mukaansa se on vain analogia. Itse tietysti tungin väliin monia syitä joiden vuoksi natsikortti usein on nimenomaan argumenttivirhe. Ja itse asiassa implisiittisesti moitin blogissa valittua tapaa määritellä argumenttivirhe pelkästään loogiseksi virheeksi. Itse lasken argumenttivirheeksi myös harhaanjohtamisen ja manipuloinnin keinot joissa mielipiteeseen vaikutetaan keinoilla jotka muuttavat mielipidettä ilman että siihen on kunnon syitä ; Onhan esimerkiksi ad hominem kiistämättä argumenttivirhelistoissa ja se ei tosiasiassa sano itse asiasta yhtään mitään. Se sanoo että asiaa pitää vastustaa koska sen esittäjä on halju tyyppi.

Kuitenkin perussävy oli molemmilla nähdäkseni pohjimmiltaan samanlainen ja jaettu. (Jos ei identtinen niin oleellisesti analoginen.) Pelkästään se, että verrataan natseihin ei ole automaattisesti argumenttivirhe ; Se miten verrataan natseihin on paljon oleellisempaa. Natsikortti on argumenttivirhe vasta jos sen käyttö redusoituu vaikka red herringiksi tai horse laughiksi. Ja silloin voi suoraan viitata näihin virheisiin.
1: Tai, kuten ehdotin, kun mutkia pilkotaan niin miksi ei saman tien sitten ohiteta argumenttivirheiden nimet ja oteta esille niiden taustat ; Argumenttivirheet ovat virheitä syystä. Ja nostamalla nämä syyt esiin voidaan osoittaa toisen arugmentaation virheellisyys ilman että käytetään argumenttivirhelistojen nimiä. Natsikortin taakse saadaan referenssisuhde tälläiseen nimeämiskikkaankin. Hauskaa on se, että tämä referenssi perustuu analogisuuden huomaamiseen!

Tässä on taustalla toinenkin erikoinen piirre. Se itse asiassa koskee analogiaa laajemminkin. Se kuuluu induktiivisten argumenttien piiriin. Ja itse asiassa osa näkee sen enemmänkin semirationaalisena keinona kuin jonain jota voi pitää argumenttina sanan vahvimmassa mielessä. Korrelaatio esimerkiksi on luonnontieteellisen metodin ytimessä. Korrelaatio ja analogia ovat molemmat induktioita, mutta korrelaatio tekee tarkempia ennusteita. Analogia enemmänkin vertailee ja näkee samanlaisuuksia tavalla jota ei ole määritelty kontekstiin - analogiassa konteksti valitaan ja voidaan valita mielivaltaisestikin. Korrelaatio taas vertailee muutosta kun asioita muutetaan.

Itse käytän paljon analogioita. En pidä niitä, mutta pidän analogiaa ennen kaikkea luovuuden ja oppimisen kannalta oleellisena. Tässä kohden on kenties hyvä viitata Douglas Hofstadterin ja Emmanuel Sanderin kirjaan "Surfaces and Essences: Analogy as the fuel and fire of thinking" jota suosittelen. Heidän teesinään on että analogia kuvaa arkiajatteluamme hyvin vahvasti. Ja että se itse asiassa on useiden mielen kykyjemme takana. Kykenemme tekemään monia asioita jotka ovat eläimille mahdottomia koska meillä on kyky käyttää analogioita. Esimerkiksi sosiaalisessa kommunikaatiossa analogiat kattavat valtavan paljon.

Jos otetaan esille esimerkki.
1: Practical Ethics käytti eetikkojen luokitteluun eläinvertausta. Eri filosofeja verrattiin siileihin ja kettuihin. Siili on spesialisti joka osaa yhden asian ja ketut osaavat monta asiaa. Molemmista päistä löytyy kuuluisia ja taitavia eetikkoja. (Joskin itse olen sitä mieltä että tieteet vaativat spesialisteja kun taas filosofin olisi oltava generalisti. Mutta olenkin sillä lailla harhainen.) Tämä on vertaus, joka peräti tunnustaa että oikeastihan kukaan ei ole tyylipuhtaasti siili tai kettu ja että erotteu ei ole binäärinen joko-tai vaan harmaansävyinen sekä-että. Vertaus on silti ymmärrettävyyttä parantava.
2: Kerran kommentoin erästä työntekijöiden välistä skismaa siitä miten asioita pitäisi tehdä, saa tehdä ja ei saa tehdä. Kuvasin heitä "Myytinmurtajiin". Toinen heistä oli ikään kuin Adam Savage ja toinen taas on Jamie Hyneman. Adam säätää lennosta.. Hyneman taas miettii ja on hyvin vähän räiskähtelevä. Kuvasin että molemmissa on hyviä puolia ja huonoja puolia - ja että ne ovat samat puolet, eli rusinoita ei voi poimia. Ja että myytinmurtajat olisi huono ohjelma jos siellä olisi vain toinen. Ja että minusta molempien työpanos pitää vain suunnata oikeisiin juttuihin sen sijaan että oltaisiin häijyjä - korostaen sitä että häijyys on minun spesiaalioikeus työpaikalla eikä siitä saa kilpailla. Tässä vertasin eläviin kokonaisiin ihmisiin, mutta koska referenssini oli varsin tuttu, ihmiset ymmärsivät mitä ajoin takaa. Käytin analogiaa, joka oli miltei hauska. (Tai ainakin Savage ja Hyneman olivat hauskoja joten toivon että tämä attribuutti siirtyi eikä juttuni jäänyt vain kuivaksi kuvailuksi kuten luultavasti jäi.)

Itse asiassa analogioita tarvitaan myös taiteessa;

Reformers tree:n muistomosaiikki
Hyde Parkissa tuo mielikuvia
perusbrittiläisen Tolkien -herran
Keski-Maan Gondorin puusta.
Siitä huolimatta, että Tolkien itse
kiisti kirjansa metaforaluonteen.
Ja vaikka se puukin oli valkoinen.

1: Tarinat vaativat analogioiden tajua. Tarinassa nimittäin on tavallista että otetaan jokin hahmo tai teema jolle annetaan kuvaus. Tämä voidaan jättää sivuun ja palauttaa kertomukseen myöhemmin. Ihmiset tunnistavat tämän koska se on vertailtava sen aiemman hahmon kanssa. Näin esimerkiksi taianomainen kolmikko jossa ensimmäinen pyytää vähän, toinen enemmän ja kolmas hirveästi on tuttu eikä jokaista haastajaa tarvitse rakentaa kattavasti koska ihmiset osaavat yhdistää että tässä sadussa jätit vaan nyt tekevät tälläistä. Analogiaa käytetään saduissa apuna toistuvasti kun selitetään jotain joka on hieman uudenlaista. Ja itse asiassa sadut käyttävät analogioita aivan uudenlaisten asioiden kuvaamiseen ; Aarnikotkat ja muut vastaavat ovat ns. kompleksiseja ideoita ; Ne koostuvat tunnettujen eläinten osasista. Ne ovat analogisia muille asioille siten että eri kohteiden osia sekoitetaan yhteen. Kompositio on uusi ja luova. Analogia kuuluukin tämän vuoksi mielikuvituksen ja luovuuden kentälle.
2: Vitsit suorastaan elävät analogioista. Jokainen joka on huvittunut siitä miten isäntä ja koira näyttävät toisiltaan tai on kiinnostunut siitä kuinka joku (julkkis, kaveri tai kadunmies) näyttää joltakulta julkkikselta on tiedostanut analogisuuden. Ja jokainen joka on laillani nauranut kikkelin näköiselle juurekselle on nauranut halpamaisella ja banaalilla tavalla analogiantajunsa avulla. Vertailu ja samanlaisuus on vitsien peruspolttoainetta.; Voi esimerkiksi olla räävittömän hauskaa tajuta että talvisodan sankari Simo Häyhää ja homoseksuaaleja yhdistää se, että molemmat ottavat venäläiseltä poskeen.

Selvästi elämä on täynnä analogioita. Mutta dissaan arkiajattelua. Pidän sitä harhaanjohtavana ja huonona. Analogioista on kuitenkin kiistatta myös hyötyä. Ja tämä tekee siitä filosofisesti relevantin välineen hallita.

Geologi vertaa kiveä ruusuun

Itse asiassa kun mietitään mitä stereotypiat (negatiivinen sana jota voidaan pitää huonona analogiana) ovat ja mitä skeemat (positiivinen sana joka kattaa kognitiiviset mallit joilla tunnistamme ilmiöitä ja asioita nopeasti) ovat tajutaan että molemmissa on kysymys vertailun ja yhteenliitoksen tekemisestä hyvinkin pienin vihjein. Stereotypiat voivat tehdä ideologioista helppoa, mutta etenkin skeemojen tehokkuus on hyvin tiedettyä. Ihmisillä on mielessään kognitiivinen struktuuri joka esittää tietoa konsepteista ja ärsyketyypeistä, ja se kattaa niiden attribuutteja ja suhteita toisiin attribuutteihin. Ihmisen skeemat ovat osittain synnynnäisiä mutta opimme niihin täsmennyksiä elämänkokemuksen kautta - ja teknisesti sanoen kun se epäonnistuu syntyy stereotypioita. Hofstadter ja Sanders korostavatkin että analogioita kehitetään ajan mittaan. Heistä etenkin arkielämässä ihmiset oppivat ja kasaavat tietoa sillä että he tietävät jotain jostain ja siirtävät tämän tiedon toiseen aiheeseen näkemällä nämä asiat analogisina ja siksi vertailtavina. ; Tästä seuraa yllättävä kumulatiivisen oppimisen malli ; Ihmiset voivat tämän ilmiön vuoksi jäädä jälkeen vaikkapa koulussa. Syy on se, että oppiminen vaatii usein muita tietoja. Ja kun perustasolta puuttuu oleellisia tietoja, niitä ei voida liittää uusiin opittaviin asioihn. Ja näin kuilu osaajien ja eiosaajien välille kasvaakin nopeasti. Ja se kasvaa eksponentiaalisesti. Voidaan jopa sanoa että tämä selittää miksi osaajan odotukset siitä mitä jonkun voidaan olettaa tietävän ja oppivan eroaa niin valtavasti siitä mitä ihminen todella oppii ja tietää.

Kuvassa aristoteleen lyhty, merisiilin suu
Aristoteleen mielestä kun kohde
näytti lyhdyltä, ei tarvittu pitkää kuvausta.
Joskus yksi mielikuva-analogia
vastaa ainakin tuhatta sanaa.
Jälkipolvia harmittaa koska on epäselvää
vertasiko Aristoteles koko eläintä
vai vain sen suuosaa valaisuvälineeksi.

Tämä ihmisen luontainen taipumus analogioihin on yksi syy jonka vuoksi blogini sana-avaruudet pursuavat "esimerkiksi" -sanaa. Käytän sitä hirvittävissä määrin. Syynä on arkikielisyys ja kuvailu ja selittäminen. Jos esittää väitteitä ja statementteja, ei analogioita tarvita. Mutta kun selittää jollekulle jotain, ihmiset sekä luontaisesti soveltavat että myös odottavat - ja jossain määrin myös vaativat - analogioita. Analogia ei ole vahva perustelu, mutta se on hyvä keino kuvata, selittää ja ymmärtää jotain uutta joka perustuu johonkin mitä me tiedämme valmiiksi. Oppiminen analogioiden on sitä että ymmärrämme asioiden yhteenliittymisen mutta tiedostamme niiden eroavat yksityiskohdat.

Tästä seuraa sellainen erikoinen piirre, että joskus natsikortin esilletuominen voi olla oikeasti opettavaista. Menen siis pidemmälle kuin Systomykoosissa jossa vain korostettiin että natsikortti ei ole aina argumenttivirhe. Ja että natsien esiintuominen on kenties klisee ja osoittaa huonoa makua mutta ei ole silti sen omituisempi virheargumentti kuin mihinkä tahansa muuhun rinnastaminenkaan. Harva haluaa totaalikieltää analogioiden käytön keskustelussa ja intellektuellissa väittelyssä tai edes tieteellisessä debatissa. Suurin osa haluaa vain kontrolloida että käytetyt analogiat ovat asiaankuuluvia ja osuvia. Saman luulisi pätevän siksi myös natsikorttiin, joka on pohjimmiltaan natsivertaus, natsianalogia.

Ongelmana on tietysti myös se, että niillä voi kliseyttää ajatteluaan ja rakentaa stereotypioita ja ohjata mielikuvia myös harhaan. Tämän syynä on se, että analogia on hyvä väline, mutta se ei siltikään muutu maailman parhaaksi argumentaatiotavaksi. Analogia on kuvaus ja deskriptiivinen selvennys joka kertoo miten asia nähdään, sen sijaan se ei kovinkaan usein ole mikään hyvä perustelu sille että se myös olisi näin. Analogioiden relevanttius ja käyttötapa on siksi aina analysoitava tilannekohtaisesti erikseen.

---

Kirjoittaja ei osaa sanoa onko Jeesuksen näkeminen paahtoleivässä tai muu pareidoloa analogisuuden näkemistä. Sillä mistä ihmeestä ihmiset muka tietävät miltä Jeesus näytti? Asiassa näyttääkin olevan epäselvyyttä koska kun katsoo niitä Jeesuksen näköisiä kuvioita ties missä pilvissä ja leivissä, niin vain yleislinjoista ollaan yksimielisiä. Jeesus on milloin roteva ja milloin luikku, esimerkksi. Oikeasti se on tietysti analoginen Jeesusta esittävän taiteen kanssa, ja onkin ihmeellistä miten Jeesustaide ilmestyy erilaisiin leipomotuotteisiin.