Wittgensteinin mukaan uskonnollinen kieli on metafora jonka metaforallisuus on unohtunut. Eli jos esimerkiksi joku ihminen sanoo pääsevänsä kuoleman jälkeen taivaaseen hän ei esitä puhdasta väitelausetta tuonpuoleisesta, vaan ilmaisee enemmänkin sen että hän ei kadu elämäänsä ja on vian unohtanut tämän ja puhuukin tästä asenteesta kuin se olisi sama kuin tuonpuoleinen elämä. "Monesta yksistä" uskonto on kuitenkin konkreettisempi asia - Ja "monesta toisista" ideologisempi.
Tältä pohjalta voidaan luoda skeemasto jossa samalla kielellä sanotaan eri asioita ja tarkoitetaan eri asioita.
1: Voidaan kuvitella kreationisti joka vastustaa evoluutiota koska hänestä ihminen on ihmeellinen. Hän ihastelee miten atomeista ja geeneistä muodostunut ihminen on ihmeellinen ja pitää luontoa raastavana ja repivänä. Hänestä antrooppinen periaate ja luonnon monimuotoisuus ovat todiste Jumalasta ja siis eimetaforallinen väitelause.
2: On teististä evoluutiota kannattava pappi joka uskoo evoluutioon. Hän ihastelee ylläolevalla tavalla jopa luonnonlakeja ja evoluutiota. Hänelle evoluutio ei ole "vain" luonnonlaki vaan se on luonnonlaki. Jos ihminen on ihmeellinen, on tämäkin koneisto myös ihmeellinen. Evoluution mekanismit ovat hänelle kohde kuten eläin tai ihminen kreationistille.
3: On maallistunutta tapauskovaista joka kokee eksistentiaalista hämmästystä. Hän saa tästä enemmänkin eksistentiaalisen kokemuksen joka korostaa sitä että maailma on ihme. Hän saattaa kutsua sitä jopa Jumalan aikaansaannokseksi, vaikka epäileekin Jumalan olemassaoloa enemmän kuin evoluutiota - noita kahta debatin alla riitelemään laitettua konseptia jolle hän on tuskin ajatustakaan lopsauttanut, kunhan luottaa.
4: On evoluutiota kannattava ihminen joka on panostanut evoluutioon kuten kreationisti Jumalaan. Hän näkee ihmisen synkronisiteettisena, sattumana jonka merkitys avautuu ja syntyy, on luotu, jälkeen päin. Hän kutsuu tilannetta sattuman ja luonnonlain aikaansaannoksiksi ja ihmettelee niitä siksi. Hänestä evoluutio on hieno asia ja sen ymmärtäminen luo hänelle ymmärryksen ja maailmassa olemisen tunteen, jossa hän on osa jotain itseään suurempaa - evoluutio kun ei ole koskaan yksilön vaan aina populaation ominaisuus, joka sitoo historiaan ja tulevaisuuteen. Ja joka on samalla yhdellä tasolla tiedettä että ilmenee toisella tasolla kokijalleen henkilökohtaisina elämyksinä.
Erikoista kyllä, ylläolevan luokasta huolimatta kinastelu on yleistä. Ja sen alla ei useimmiten pohjimmiltaan ole Jumala eikä evoluutio, vaan se kuka ylläolevista on hyvä ihminen ja kuka kykenee elämään onnellisena ja kuka on niin harhainen että on relevanttia suojella yhteiskuntaa heiltä vastakäännytyksin ja mahdollisesti järjestää terapiaa ja vakavampaakin mielenterveyshoitoa. Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä että Wittgenstein oli joko äärimmäisen oikeassa ja äärimmäisen väärässä. Samanaikaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti