Suomen Kuvalehti kirjoitti lyhyesti siitä miten "Emmanuelle" oli aikanaan vaikuttanut Suomen TV -politiikkaan. "Illalla TV5 esittää Emmanuellen, ranskalaisen pehmopornon klassikon vuodelta 1974. Elokuva oli aikanaan hurja menestys elokuvateattereissa Suomessakin. Postikorttieroottisen paljastelun suuri päivä Suomessa oli kuitenkin vasta 24. kesäkuuta 1987. Kun Mainostelevisio esitti elokuvan kesäyönä TV1-kanavalla (tuolloin sillä ei ollut omaa kanavaansa), pehmoporno legitimoitui Suomessa."
En katsonut elokuvaa eilen, mutta olen nähnyt sen aiemmin. Tuntuu hämmästyttävältä, että sensuurikulttuurista on varsin lyhyt aika, mutta sen ajatusmaailma tuntuu todella omituiselta ja vieraalta. Siltä kuten Suomen Kuvalehti asian ilmaisee "Mutta kuinka huvittava onkaan ajatus, että jotain tämän illan elokuvaesitystä yhdellä yli tusinasta ilmaiskanavasta arvioitaisiin viralliselta taholta toteamalla hämmentyneesti mutta tomerasti, että kyllä katsojan (eli kunnon kansalaisen) tulisi jotain sivistävämpää harrastaa." Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että todennäköisesti samaan aikaan näytettävät dokumenttielokuvat eivät olisi yleissivistystä. "Emmanuelle" sen sijaan voidaan sellaiseksi jo laskea.
Tosin rehellisesti sanoen en ymmärrä koko kyseistä elokuvaa. Sitä vaivaa hyvin monelle pornoelokuvalle tyypillinen ongelmapari (1) Elokuvassa ei ole mitään mainittavanlaatuista juonta (2) siinä on kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän panemistakin. Elokuvassa vieritetään maisemia ja vastaavia enemmistö ajasta. Kohtaukset virtaavat aasinsiltakohtauksin tilanteesta toiseen kuin random encounterit huonon DD -pelinjohtajan kliseekylvyssä. Lopputulos näiden kahden elementin summasta on why bother? Elokuva ei tyydytä oikein rivoilun kuin tarinankerronnan haluamisenkaan tarvetta.
Ja itse asiassa em. elokuva on aivan järkyttävän kesyä materiaalia. Tuollainen materiaali oli räväkkää joskus 12 -vuotiaana. Tosin rehellisesti sanoen jo tuolloin olin tutustnunut järkyttävämpään, pervoilempaan ja paljon enemmän paljasta pintaakin tarjoavaan materiaaliin. Nimittäin klassisen korkeakulttuuritaiteen muodossa sitä oli tuotu ulottuvilleni - ja tätä pidettiin sivistävänä. Muutoin niin sievistelevä virallinen koulutusjärjestelmäkin oikein tuki ja kannusti tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti