"Uusin lempisanani on englantia: decluttering. Clutter on roinaa ja decluttering on hankkiutumista roinasta eroon. On ihanaa deeklutteroida turhat kirjat, vaatteet, astiat ja tunnistamattomat vetelehtivät esineet kierrätykseen. Kulahtaneimmat päätyvät ekosyyllisyyden uhallakin roskikseen."
Tommi Melender kirjoitti "Antiaikalaisessa" kirjahyllyjen täyttymisestä. Monesti kirjahyllyjen täyttyminen nähdään samana kuin kirjallisuuden rakastamisena. "Olet todellinen kirjallisuuden rakastaja." Viime aikoina olen kuitenkin alkanut epäillä, mahdanko sittenkään olla. Osaan minä vihatakin kirjallisuutta, syvästi ja hartaasti. Suuri osa hyllyissäni lojuvista kirjoista tylsistyttää minua, ja tiedän etten ikipäivänä jaksa niitä lukea. Maailmassa on lopultakin vain muutamia kymmeniä kirjailijoita, joihin en väsy koskaan. Luen paljon mieluummin heidän teoksiaan uudestaan kuin tutustun minulle entuudestaan tuntemattomiin kirjailijoihin ja petyn." Pessimismi näkyy muutoinkin. Hän ottaa esille Geoff Dyerin "Unpacking My Library", jossa hänellä on ollut keino hallita kirjavuorien kertymistä. "Hän on ottanut periaatteekseen, että kirjojen pitää mahtua yhteen huoneeseen, ja sitten kun ne eivät mahdu, ylimääräiset pitää hävittää: "Which ones? Nonfiction is always useful, but novels, the bulk of them are worthless! That's why you end up keeping them, because they're not even worth selling, no one wants them." Suurin osa juonellisesta kirjallisuudesta ei miellytä Menenderiä. Siksi on keskityttävä harvoihin hyviin löydöksiin. Siinä säästyy hyllitilaa ja aikaa "Mutta en minä niinkään rahansäästöä ajattele. Pikemminkin minua kiehtoo romanttinen ajatus, että ihmiset keskittyisivät lukemaan harvoja valittuja kirjoja hartaasti ja antaumuksella, uudestaan ja uudestaan." ... "Kirja, jonka lukee yhdeltä istumalta ja unohtaa saman tien, on paska kirja, ei minkään arvoinen. "Ruokapöydästä suoraan vessanpöntölle", kuten Flaubert asian ilmaisi."
Melenderin lukutapa tuo mieleeni keskiajan luostarimunkkien ruminaatiokeskeisen elämäntavan. Sen ongelmana on kuitenkin sama kuin "hyvän internetaineiston löytäjän ongelma" ; Saadaksesi ne hyvät kirjat, sinun on luettava monta huonoa. Kirjastot ovat tässä toki suuri apu, voit lainata ja palauttaa kirjoja ilman että ne kertyvät sinun nurkkiisi. Mutta rehellisesti sanoen kirjastojen tiukka budjetti näkyy, eikä tämä keino toimi kovin hyvin uuden ja kiinnostavan kirjallisuuden kohdalla. Vanhat klassikot ja bestsellerilmiöt löytyvät kirjastosta. Kirjasto nimittäin joutuu priorisoimaan. Ja tässä kohden ne joutuvat tekemään jonkinlaista Pierre Bayardin "Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut" -arvointikeinoista. Näitä voi yksityinen ihminenkin harjoittaa. Mutta tällöin päädytään tekemään samoja ratkaisuja kuin muut, ja tutustutaan pelkästään "klassikoihin" ja "populismin kautta suosituiksi tulleisiin" ilmiöksi katsottaviin kirjoihin. Tämä on tietysti hyvä keino seuloa mielenkiintoisia kirjoja, mutta tätä ohjetta noudattamalla ollaan tilassa josta kirjojen arvon muutoin tunnustava Antti Nylén on sanonut että "Lukeneisuus on kaikista hyveistä ja ansioista naurettavin. Lukeneiden synti on, että he ovat lukeneet joukon yleisesti suositeltuja teoksia. He alentavat oman arvonsa, sillä lukenut ihminen on aina korvattavissa toisella samoja lukusuosituksia noudattaneella."
 |
| Silti ; kieltämättä jossain mielen syövereissä Girolamo Savonarola lietsoo "turhuuksien roviota"... |
Osasyy tässä on varmasti enimmäkseen se, että en juurikaan lue ns. juonellista kirjallisuutta. Kaunokirjallisuudessa kirja voi olla joko taiteellisesti merkittävä tai maailmankatsomuksellisesti vaikuttava. Tietokirjallisuudessa ja filosofisessa oppikirja -aineistossa tämänlaiset elementit ovat mukana, mutta vähäisemmässä määrässä. Niissä toisto on pänttäämistä varten. Kaunokirjallinen teos jonka lukee uudestaan ja uudestaan vaikuttavat joka kerralla jotain uutta ja erilaista antaen, mutta eri tavalla. Tämä puoli voi jopa vaatia ruminaatiokulttuuria.
Itse pyrin välttämään sitä. Tietokirjojen puolella vastaava toisto jämähdyttää. Asiat etenevät ja tieto - toisin kuin kaunokirjallisuus - todellakin vanhenee. ; Jonka vuoksi on erikoista että divareissa romaanit eivät ole yhtä haluttuja kuin tietokirjat. Nähdäkseni tämä johtuu siitä että romaani ei menetä arvoaan, vaan aika monesti sillä ei ole sitä usein alkujaankaan. ; Oman lukemiskulttuurini erikoinen heijastuma on se, että se on jonkinlaista "ahneus-ahmimista". Jossa ei itse asiassa aina edes lueta kokonaisia kirjoja. En koe periaatteenani pakottavaksi lukea teosta alusta loppuun. Sisällysluettelo ja vastaavat toimivat kätevänä apuvälineenä etsittäessä mielenkiintoisia teemoja. Tämä neuroottinen hosumisprosessi tuottaa erikoisia yhdistelmiä joita ei muuten ole kovin helppo rakentaa.
Toki on selvää että tämä ei ole ainut tapa. Monesti kirjan sisältö muodostaa yhden ison etenevän perustelukokonaisuuden jonka ymmärtäminen vaatii sen, että se luetaan alusta loppuun asti. Rakensin kontrastia luodakseni Melenderin klassiselle munkkiluostarityylille antiteesin joka on kuitenkin toimiva. Se tosin vaatii myös alakulttuurin vaihtamista ; On mentävä humanistis-taiteellisesta kulttuurimaailmasta skientisti-nörttikulttuurin maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti