Enkeliansa

Eräänä päivänä Sörnäisten kulmalla paarusti kolme iloista ronkelia. Heidän hilpeä olotilansa oli sellainen jossa tahto on vahva mutta liha on heikko. Ja niinä aikoina ajatus voi vierailla vaikkapa Kaardemumman kaupungissa. Tai muualla esoteerisissa ulottuvuuksissa. Tämä hetki oli sellainen. Jos ei olisi ollut sellainen, ei tästä olisi tarvinnut kertoa mitään alustusta.

Pekka R. kertoi nähneensä enkelin. Siihen Juha L. kertoi että joo, hänkin luuli kerran nähneensä sellaisen. Ei siihen auttanut kuin osallistua ja kertoa että ehkä ihan varmasti minäkin olin nähnyt enkelin, kun nyt vain ensin tietäisin millaisia ne sitten ovat. ; Olin tietysti järjetön tässä tilanteessa, koska tälläinen yhdistelmä on helposti joko mieletön tai epätosi. Jos en tiedä minkälainen enkeli on, miten voin kertoa sellaisen nähneeni. Mutta syynä oli Juhan epämääräisyys. Hänen lausunnostaan kun voidaan lausua useitakin positioita. (1) Hän oli nähnyt enkelin mutta ei ollut ehtinyt tutustua ilmiöön paljoa (2) hän kuvitteli nähneensä enkelin vaikka ei oikeasti ollutkaan enkeli (3) hän oli tapansa mukaan ironinen.

Reagoin näihin kaikkiin vaihtoehtoihin samanaikaisesti. Lopputulos on ajatuskoemainen. Siinä ikään kuin alleviivataan sitä millä ehdoin minullakin olisi ollut enkelikokemus. Se korosti ristiriidan kautta esiin sitä että jos ei ole varma siitä minkälainen enkeli on, ei voi olla varma onko nähnyt sellaisen. Ja koska se on virhe, se houkutteli muut näkemään tämän virheen ja tätä kautta heitä ikään kuin sokraattisen metodin kautta annettiin rakentaa itse päätelmä sen sijaan että se alleviivattaisiin in their face. (With a prick.)

Koska muut irvivät minulle, ja korostivat että skeptikko ei usko enkeleihin, ajattelin antaa heille ansionsa mukaan. Pian ilmoitinkin että aion aivan vakavasti pyydystää enkelin. He pitivät ajatusta naurettavana. Minä korostin että luonnollisesti jos enkeleitä on ja heidät voi havaita, se vaatii että tiedetään minkälaisia enkelit ovat. Ja tämä toimii apuvälineenä siihen että minäkin pääsen näkemää enkelin. Ja että enkelin pyydystäminen voi toki olla vaikeaa, mutta että nerokas ansa voisi hoitaa asian. Ja siksi tarvitsinkin sielutietäjien viisautta ja apua! Hehän tiesivät minkälainen enkeli on kun sen havaitsemiseen osasivat suhtautua (joko tunnustavasti tai ironisesti).

Ehdotin ensimmäiseksi että ansa voisi olla suuri kuoppa. Sitten vain odotetaan että enkeli lankeaa siihen. Enkelihän voi vaikkapa lauleskella ja katsella taivaalle eikä huomaa tätä kuoppaa. Että enkeli nyt vain sattuu katsomaan ylöspäin merkittävän pitkään eikä huomaa maassa olevaa kuoppaa. Ehdotukseni sai röhönaurut. Että kukaan ei ole yritätnyt tuollaista enkeliansaa tuolla strategialla ja että se on siksi ääliömäinen. Että ei vasta teologisia kuvia enkeleistä. Itse korostin että kenties juuri tämä ansaviritelmiin fiksoituminen maailmankuvallisesti oli estänyt kuoppa-ansan kokeilua ja että juuri siksi kirkonmiehet niin harvoin kaappaavat enkeleitä!

Kuitenkin kuoppaa kaivellessani ajattelin että on hullun hommaa tämä. Muut eivät auttaneet  kaivamisessa ja pitivät ihan joron hommana koko enkeliansaa. Siinä kaivellessa ajattelin että kenties on noloa olettaa enkelin tuijottelevan taivaalle. Siksi ansa voisi tarvita naamioinnin. Naamioinnin kautta enkelin ei tarvitsisi katsella taivaalle, koska kuoppa olisi näkymätön. Itse asiassa klassisissa ansoissa on usein myös syötti. Näin enkeli kävelisi tavoitteellisesti ansaan. Ja koska emme tiedä mitä enkeli haluaa, ja että ainut mitä enkeleistä tiedämme on se, että ne ovat hyveellisiä ja sakraaleja olentoja, joudumme olettamaan jotain absoluuttisesti miellyttävää, hyvää ja kaunista. Päädyin siis viinaan.

Kävinkin kotonani kaapillani. Siellä oli monia pulloja viinaa. Mutta koska joku olisi voinut korvata viinan vaikkapa hanavedellä, minun täytyi varmistaa että pullossa on viinaa. Maistoin. Koska osa saattaa laimennella ovelasti ja alkoholi on vettä kevyempää, olisi mahdollista että joku ovelasti tekisi jonkun liemen joka valuisi pullon pohjalle. Siksi maistelin hieman enemmän. Pian empiirinen havainnointini tuli päätökseen ja päättelin "riittävällä todennäköisyydellä" että kyseessä oli viina. En olisi muutoin ollut aivan varma, mutta olen tutustunut viinaan niin ahkerasti että sen maku, rakenne, tekstuuri ja muut ominaisuudet kuten päihdyttävyys - sekä näiden ominaisuuksien suhde samankaltaisiin tuotteisiin kuten puuspriihin - olivat minulle tutumpia kuin monille. Valitetavasti tässä päätelmän vaiheessa pullo oli tyhjä. Otinkin hätäisesti toisen pullon. Ja päätin tehdä rohkean uskon hypyn ja vain olettaa että se on viinaa. Ajattelin että tämä luottamus itsessään heijastelee koko enkelinmetsätyksen henkeä.

Kurotellen ja hieman horjuen asetin pullon varovaisesti ansan naamioinnin päälle. Tämän jälkeen soitin asiaankuuluvan ilmoituksen puhelimitse Pekalle ja Juhalle. He olivat tässä vaiheessa ilmeisesti päättäneet mennä töihin ja että he molemmat olivat aloittelevia neiti aikoja. Pekka kysyi että tiesinkö että kello oli kolme aamulla. Ja Juha kysyi että tiedänkö minä mitä kello on. Ennustin Juhalle äärimmäisen lyhyttä työuraa uudessa ammatissaan, mutta onnea ja menestystä jatkolle.

Yöllä Juhaa kuitenkin ilmeisesti alkoi pelottamaan. Hän näki painajaisunia joissa enkeli oli pudonnut kuoppaan ja Jumala jonka olemassaolosta hän oli ollut yleensä niin ironinen, ampui häntä munille salamalla, ihan täysillä. Tämä herätti hänessä epävarmuuden, sellaisen jonka paatuneinkin materialistikommunistiateistiskeptikko saa yön pimeinä tunteina kummitustalossa. Ja koska hän ei luottanut nojatuolifilosfiaan sai hänet pelon vavistuksessa enkeliansakuopalle. Se, tai ajatus ilmaisesta viinapullosta. ; Valitettavasti jo tätä ennen minulle oli iskenyt laskuhumalan julma käsi, kylmä kanuuna. Olin tätä miettiessäni käynyt kaapilla. Muistin että minulla on siellä peräti kaksi hyvää pulloa helpottavaa nesteytyseliksiiriä. Mutta voi. Joku pirulainen oli juonut toisen tyhjäksi ja paiskannut sen peräti lattiaan rikki! Ja toinen pullo oli kadonnut tyystin! Ei tässä auttanut muu. Olin jo raahautumassa vuoteelleni, kun muistin että minullahan oli enkeliansa. Ja siellä olisi vielä viimeinen pelastuksen pikku puteli!

Siksi kun Juha tuli paikalle olin jo kuopan pohjalla. Yöpaitasillani. Olin horjahtanut kuoppaan koska yö oli pimeä ja kamala olotila vaikeutti liikkumistani. Siellä minä räpistelin. Yöpaidan vaaleat helmat vain heiluivat ilmassa. Samalla päästelin erikoisia äännähdyksiä kuten "yöööö öööö röö blöö". ; Tästä näystä kauhistunut Juha oli hetkessä aivan varma siitä että nyt hän oli nähnyt enkelin. Ironia rapisi kertakokemuksesta. Hän riensikin Pekan pakeille. Hän tarvitsisi kunnon hengenmiehen apua enkelin sakraalin kielilläpuhumis-palilaliakielen ymmärtämisessä! Ja henkistä tukea sillä enkeli oli kokemuksena todiste suurista voimista jotka pelottavat jokaista kunnon uskontoon ironisesti suhtautuvaa hipsteriä. Pekan tultua paikalle he huomasivat aamuauringon valossa totuuden. He kävivät hakemassa tikkaat ja pääsin pois. Juhaa hävetti ja hän meni kotiinsa sängyn alle vahvistamaan ateistista kuortaan. ; Pekka sanoi että hän tiesi heti kuka siellä kuopassa on. Sillä hän muisti että enkeleitä nähdään kuitenkin hyvin harvoin. Että ne kuuluvat menneisiin aikoihin. Että niitä ei enää näy. Minä täydensin nerokkaan miltei-viholliseni ajatusta korostamalla että ei tähän aikaan vuodesta.

Joku voisi ajatella että enkelikuoppaepisodi olisi ollut epäonnistunut. Että enkeliä ei saatu kiinni, joka oli antiklimaattista etenkin jos halusi todistaa enkeleiden olemassaolon ja sen että niiden näkeminen voidaan perustaa tietoon siitä mitä enkelit ovat ja että koko enkelikonsepti on tätä kautta mielekäs. Juhan kannalta tilanne johti nolouteen. Ja omalla kohdallani opin vakavasti elämässä muutoin harvinaisesti esille tulevaa nöyryyttä. Ja siitä huolimatta kukaan ei muuttanut mieltään mistään. Jokainen koki maailmankuvansa vahvistuneen kuopankaivuussa. Että sosiaalisesti ja filosofisesti kaikki oli fiaskoa.

Moni voisi huomauttaa että kuoppa olisi muutenkin typerä. Jos enkeleistä ei tiedä mitään ei voi oikeasti vain yrittää pyydystää sellaista. Onhan jo harvinaisten eläitenkin kohdalla huomattu että jos ne haluaa pyydystettyä ja tiedemiesten lajirekisteriin, ei voi vain laittaa satunnaista ansaa ja luottaa kärsivällisyyteen. On tiedettävä elintavoista ja paikoista missä niitä esiintyy. Samoin jos ulkonäkö ja ruumiinrakennekin ovat arvailunvaraisia, on vaikeaa sovittaa ansaa sopivaan mittakaavaan ja on vaikeaa valita oikea rakennusaine. Samalla kuitenkin epämääräistyy myös se, miten kukaan voi koskaan missään sanoa varmasti nähneensä enkelin. Sillä enkelihavainnon varmistamisen ongelmat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia kuin enkelin nappaamiseen liittyvät ongelmat. (Lisäksi joku voisi huomauttaa että kokeemme ei ollut edes mitenkään omintakeinen koska tosiasiassa Nalle Puh oli ystävineen rakentanut hyvin samantapaisen möhköfanttiansan ja senkin lopputulokset olivat hyvin samankaltaisia.)

Mutta voisin korostaa että tässä ideana olikin toteuttaa koko prosessi sen vuoksi että ihmiset huomaisivat samanaikaisesti sen että ironialla torjunta ei ole vaihtoehto, ja samalla koko prosessi näytti koko enkelinpaljastamisen mielettömyyden. Että samanaikaisesti pitää kokeilla mutta ei pidä kuvitella liikoja. Vasta absurdiin mittasuhteeseen asti viety yritys korostaa että jatkossa ihmiset vaikenevat esoteerisista enkelihavaintokysymyksestä läsnäolleesani koska heidän assosiaationsa aiheesta johtavat aina siihen muistoon jossa minä olen ikään kuin enkelinä kuopan pohjalla krapulassa.

Samalla halusin tietysti tuoda esille myös psykologiasta tunnetun ns. asiantuntijaongelman ; Taito nimittäin vaatii harjoittelua mutta kaikki toisto ei tarkoita taitoa. Tässä halusin implisiittisesti korostaa tutkimuksia joissa mitattiin eri ammatinharjoittajien suhdetta onnistumiseen. Esimerkiksi mitattiin automekaanikkojen korjaustyötä maallikkokorjaustöihin ja pörssimeklareiden onnistumisprosentteja esiennustuksissa ja verrattiin näitä maallikkojen tekemiin. Esimerkiksi James Shanteaun tutkimuksissa huomattiin korostetusti että osassa ammateista on asiantuntijuutta ilman asiantuntijuusongelmaa ja toisia aloja joissa on enemmänkin vain ammattilaisia joilla oli asiantuntijuusongelma. ~ Näissä havaittiin että esimerkiksi shakinpelaajat, puusepät, autonkorjaajat, fyysikot, luonnontieteilijät ja vastaavat alat olivat sellaisia että niissä voitiin oppia taito eikä enemmänkin vain kerätä mainetta ja tuloja. Sen sijaan osakemeklareiden, pääsykoeviranomaisten, tiedustelualan ammattilaisten, psykiatrien ja ehdonalaisviranomaisten kohdalla ammattilaisten kohdalla ollaan alttiita virhepäätelmille, ja että tämä virhealttius ei vaikuta heidän kokemukseensa heidän osaamisestaan ja ymmärryksestään.

Asiantuntijuuskysymykset joissa on tarkasti rajatut ja määritellyt rajat, tulokset on konkreettisesti, suoraan ja testattavasti nähtävissä, ja joissa virheen tapahtuminen huomataan helposti. Sen sijaan monimutkaiset ja epämääräiset alat joissa käsitellään epäselvää palautetta ja epäselviä seuraussuhteita johtavat siihen että ammattitaidosta suuri osa on lähinnä virheistä huolimatta tapahtuvaa itseluottamusta. Harhoihin ajavilla aloilla älykkäät ihmiset tuottavat taitoaan korostavia fiksuja selityksiä jälkikäteen. Ja lopputuloksena on vahvasti intuitiota tuottava asenneilmapiiri joka yksinkertaistuu ajan mittaan. Syntyy yksinkertaistettuja toimintamalleja joista sitten tulee enemmänkin systemaattisia katsantokantoja. ; Tätä huomiota tarvitaan koska postmodernin ironisessa maailmassa esimerkiksi postmodernisti korostaa että maailmaa -ja etenkään ihmistä- ei voi sovittaa teoriaan ja sitten hän kuitenkin nojaa rajalliseen määrään symboleja ja sovittaa ympäristöä niihin ja ajattelee että tämä on avomielistä ja fiksua. Ja toisaalta teologien kohdalla on selvästi kyse epäselvästä suhteesta tutkimuskohteeseen.