Kehystämisvaikutus ; Onko normaali kristillisyys äärikristillisyyttä?

"Kotimaan" äärikristillisyysartikkelin saamat kommentit ovat erikoista luettavaa. Ne jäävät veivaamaan sitä mitä "ääri" oikeastaan tarkoittaa. "Aika useissa konteksteissa etuliite "ääri-" on semanttisesti vuotava tai jo tyhjentynyt. Se toimittaa lähinnä kirjoittajan sille sälyttämää tulkinnallisen vihjeindikaattorin tehtävää. Se kuuluu toiseuttavan kielen välineistöön; ei me, mutta nuo muut." ... "Ongelman ydinhän on että meillä on kirkon rinnalla, ei sisällä, herätysliikkeitä jotka pitävät oikeutenaan sanella tulkinnat. VL ei hyväksy piispan antamaa synninpäästöä, SLEY:n virkakäsitys papista Kristuksen henkilökohtaisena edustajana, Kansanlähetyksen vaatimus rikkoa lakeja ja evlut kantaa vähemmistökysymyksessä. Kaikki nämä de fakto kävelevät kirkon yli." ... "Kaikki kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet on hyväksytty myös kirkon lähetysjärjestöiksi. Miksi joidenkuiden on niin vaikea heitä suvaita? Olen sitä mieltä, että kirkon sisällä ei toimi yhtään lahkoa. Yipäätänsä lahko on halventava nimitys, jota luterilaiset ovat käyttäneet vapaista suunnista." ... ""Ääri" on tilastollinen ilmiö. Ihmisjoukon enemmistön mielipide muodostaa aina keskiönä pidettävän vertailunormin ja mitä enemmän vertailun kohteeksi valittu mielipide poikkeaa keskiöstä, sitä "ääremmästä" mielipiteesta on kyse. Jos etsii yhtymäkohtaa viimeviikkojen tapahtumiin, voisin olla 100% varma, että vitoslaisten näkemys kristillisyydestä ei edusta suomalaisten kristittyjen konsensusta vaan on siitä aika kaukana." ... "Mikä siis on se oppi, johon uskonnon harjoittajien enemmistö on sitoutunut, jos se ei ole tuo Särkiön mainitsema evlut kirkon oppi. Ja mitä tarkoitat tässä "uskonnon harjoittajilla"? Minulle tuo tarkoittaa aktiivista harjoitusta."

Tässä kohden taustalla tulee täsmälleen samantapaista mietintää mitä on pakko käsitellä silloin kun aiheena on objektiiivinen moraali jota oikeutetaan luonnollisuuteen vedoten. Esimerkiksi voidaan nähdä että homoseksuaalit ovat tilastollisesti vähemmistö, mutta onko se sama asia kuin "luonnottomuus"? Missä vaiheessa tilastopoikkeama ja asian vakavuus ovat sellaisia että voidaan kutsua "luonnonoikuksi" eikä pelkästään "omalaatuiseksi" tai "poikkeavaksi". ; Asiaa tietysti vaikeuttaa se, että tosiasiassa käsitteet elävät.

Tässä kohden itse korostan sitä että "ääri" on järkevälle/maltilliselle uskontokriitikoilla käytännön sanelema. Puheenparressa jossa ei eritellä "äärikristillisyyttä" kohdistuu yleensä koko kristillisyyteen ja tämä se vasta koetaankin pahana. Toisaalta tässä on ongelmana sekin, että kaikki uskontokritiikkikään ei ole maltillitsa. Ja sekin tykkää käyttää näitä "sallittuja puheenparsia". Ja tällöin merkitykset voivat muuttua häijymmiksi. Itselläni meni melko kauan aikaa naureskellessa sille että Jehovan Todstajat täyttävät paljon sivutilaa sen todistamiseen että he eivät ole lahko. Sosiologisessa mielessä heidän oppinsa kuitenkin nimen omaan täyttää lahkon määritelmän. Lahko on vallitsevista suuntauksista eronnutta, yleensä kooltaan pienempää ja kannattajamäärältään marginaalisempaa, uskonsuuntausta. Syynä on kuitenkin se, että käytännössä juuri kukaan ei mielikuvissaan tee lahkosta tämänlaista. Lahko -nimi on jotain jolla voidaan salakuljettaa negatiivisia konnotaatioita. Siksi Jehovan Todistajat irtautuvat sosiologisesti heihin aivan osuvasta "lahko" -nimityksestä. Lahko ei ole niin paha asia, mutta se käsitetään varsin karusti.

Karkeasti ottaen tässä vaikeutta herätääkin se, että kun toimijoita kritisoidaan äärikristityiksi, niin sanoja itse asiassa tarkoittaa eri asiaa kuin vastaanottaja. Ja tässä tapauksessa tilanne ei ole edes se, että ääri -nimen takana olisi välttämättä salakuljetettuja negatiivisia konnotaatioita. On vain korostettu sitä että vain harva kirkkoon kuuluva uskovainen jakaa tuollaisen näkemyksen jota vaikkapa Päivi Räsänen edustaa. Lukija tulkitsee ääri -termin negatiivisemmin. Ja näin ollen syntyy uskontokriitikon silmiin aivan pelleltä näyttävä tilanne jossa henkilöt ensin selittävät että Räsänen ei edusta kirkon kantaa ja jotka ovat seuraavalla viikolla korostamassa miten hänen sanomansa asiat ovat maltillisia eli nimenomaan kirkon kantoihin hyvin sopivia eivätkä mitenkään marginaalisia. Huvittavuus johtuu kuitenkin pääasiassa samasta mistä se hupi mikä syntyy kun tuijottaa uskonnon sosiologian "lahko" -määritelmää ja katsoo miten Jehovan todistajat kiistävät olevansa lahko. Syynä on se, että Jehovan Todistajia ei herjata lahkoksi sosiologiaan vaan arkipuheeseen viitaten. Käytössä on yhteensopimaton termistö ja huvittavuus on ero saman sanan kahden eri merkityksen välillä.

Puhtaasti dekonstruktiivisessa postmodernissa mielessä voidaan sanoa että "äärikristillisyyspuheessa" on kysymys epäonnistuneesta viestinnästä:
1: Äärikristillisyys -termiä käyttävä uskontokriitikko tekee viestintävirheen koska vastaanottajalla on käytössä eri sisältö samalle sanalle. Hän ei ota tätä huomioon ja siksi se, mitä hän tarkoittaa ja mitä muut kokevat hänen tarkoittavan ovat eri asioita.
2: Sanasta loukkaantuva kristitty taas tekee tulkintavirheen, koska hän ei ymmärrä sanojan kielipeliä yhtään sen sovittaa sen omiin sanomisiinsa. Ja värittää sanat oman maailmankuvansa mukaan. Heidän tulisi ymmärtää että sanoja käyttää omaa kielipeliään ja että tosiasiassa jos oma sanasto on erilainen, sen laittaminen viestiin on suoraa olkiukottamista ekvivokaatiota soveltaen.

Molemmat virheet ovat aivan luonnollinen osa vähänkin filosofisempaa "monikulttuurista" - tai ainakin "monialakulttuurista" - keskustelua. Mutta en haluaisi jättää tätä pelkästään tähän. Sillä se olisi aivan liian postmodernia. Sen sijaan haluan korostaa, että kysymyksessä on psykologinen ilmiö. Ilmiö nimeltä kehystämisvaikutus.

Ylläoleva kuva on klassinen illluusio. Siinä punaiset ympyrät ovat samankokoiset. Mutta ne koetaan eri tavoin koska niitä ympäröivät mustat ympyrät ovat erikokoiset. Kehystymisvaikutus on siitä erikoinen illuusio, että se toimii hyvin monissa erilaisissa konteksteissa. Se onkin sateenvarjotermi jonka takana on muutakin kuin pelkästään visuaalisia illuusioita joissa esineiden koko hämärretään kontekstilla. Oleellista on, että viitekehys voi olla myös kielellisessä keskustelussa. Ja niiden avulla voidaan vaihtaa kontekstia niin että viestin tulkinta ohjautuu hyvinkin tarkasti viestin välittäjän haluamalla tavalla.

Kehystämisvaikutuksen jännittävyys onkin se, että se esiintyy monitasoisesti, jopa hierarkisesti; Voidaan jakaa karkeasti niin että (1) Asioilla on ulkoinen viitekehys, se missä asiat esitetään. Tälle tasolle retorinen kielenkäyttö asettuu. Taitava manipuloija voi vaikuttaa toisten tekemiin tulkintoihin hyvinkin suuresti. Tämä tapahtuu kontekstin valinnalla ja korostamisella. (2) Toinen viitekehys on ihmisen sisällä oleva, yleensä maailmankuvan ja henkilökohtaisen kokemuspiirin sävyttämä. Tässä oma elämyspiiri ja oletusket säätävät sen mikä on normaalia, mikä suurta ja mikä pientä. (+) Lopullinen näkemys syntyy näiden vuorovaikutuksesta.

Esimerkiksi itse tunnen hyvin lintuja tavalliseen ihmiseen rinnastettuna. Mutta ornitologian harrastajat ovat paljon minua pätevämpiä. Olen siis hyvä ja huono aina kontekstin mukaan. Kysymys on tavallaan vain siitä onnistunko ällistämään yleisön". Viitekehys on ratkaisevaa. Eikä tosiasioita edes tarvitse vääntää mihinkään poikkeavaan muotoon.

Esimerkiksi äärikristillisyydestä puhuttaessa voidaan:
1: Tehdä ääriliikkeiden konteksti terrorismiin. Tällöin äärikristillisyys olisi hyvin harvinainen eikä yhteiskunnallisesti kovin relevantti asia. Uskovaisen kannattaa käyttää tätä, etenkin jos muu uskontokritiikki haukutaan lyttyyn siksi että korostetaan että valtaosa uskovaisista on leppeitä. Tällä estetään laajamittainen moite. Ja sitten jos kohdentaa kritiikkiään muualle, tämä nihiloidaan korostamalla että eihän ne mitään terroristeja ole. Tämä toimii taatusti uskonveljiin, sillä perspektiiviharhalla on helppoa manipuloida muita ja itseäkin. Tässä ei vain pidä sitten ihmetellä jos vastapuoli loukkaantuu tai ei ota sinua vakavasti. Sillä tämä vaatii hyvin suuren muutoksen kielipelin tulkintaan. Juuri sillä tavalla jossa korostetaan tulkintavirhettä, jolloin uskova kertoo uskontokriitikolle lähinnä sen että hän on kritiikkiä vastaanottamaan kykenemätön ääliö joka ei osaa kuunnella mitä toinen sanoo vaan vääntää niistä ihme juttuja.
2: Ääriliikkeitä voidaan verrata kansan keskiarvoon. Vain hyvin harva käy kirkossa vaikkapa kerran viikossa. Tällöin aktiivinen kirkossakävijyys leimautuu helposti "hihhuliksi". Tällöin ääriliikkeet ovat hyvin relevantti ja suuri asia. Sen ainut ongelma on siinä, että se jättää uskovaiset aika ikävään puolustuskyvyttömään tilanteeseen. Sillä heillä ei oikeastaan ole keinoja kiemurrella millään tosiasioilla pois tästä statuksesta näinä maallistuneina aikoina. Ei siis pidä ihmetellä jos he loukkaantuvat.
3: Toisaalta ääriliikkeitä voidaan kontekstoida kirkon aktiivikävijöihin, jolloin se on melko marginaalinen mutta toisaalta myös mukanaoleva ja kritiikiltä varsin suojassa oleva ilmiöpiiri.

Joku voisi ajatella että kolmas vaihtoehto on asiallisin. (Ja itse kannustan sen käyttämiseen.) Mutta tosiasiassa se, että jumiutuu mihin tahansa näistä on virheen tekemistä. ; On toki selvää että uskovan kokemuspiiri on uskovaisten keskuudesta. Ja koska aktiivisia uskovaisia on vain vähemmistö ihmisistä, kokemusmaailma keskimääräisestä on aivan erilainen kuin jos elettäisiin tapauskovaisten kirkkoon kuuluvien kanssa. ;  Äärikristillisyydessä kysymys on tavallaan pohjimmiltaan siinä että mitä on normaali kristillisyys : Onko se sitä että passiivisesti "uskoo omalla tavallaan" ja käy konfirmaation ja häät ja kirkossa alle kerran vuodessa. Vai onko uskonnossa vyötasot jotka pitää ansaita suorittein kuten kirkossakäymisin. ; Molemmat tulkintakehyket ovat mahdollisia. Mutta jumittaminen vain omaan kenttään estää vastapuolen ymmärtämisen täysin. Ja oikeasti. Asiallinen keskustelu vaatii sitä. Ja itse asiassa jopa astetta repivämpi ja kilpailuhenkisempi debatti perustuu sille jännittävälle asialle että asiallisen kritiikin tekeminen vaatii vastapuolen argumenttisisällön hahmottamista ; Vastapuolen olkiukottaminen ja mustamaalaaminen retorisin keinoin on jotain jota käytetään vasta kun parempia keinoja ei ole. Eli se on "häviäjän tie".

Sillä se, mikä pitää tajuta on se, että eri intressit värittävät termejä. Ja jos et huomioi sitä mitä sanoja tarkoittaa käyttäessään termiä, et voi ymmärtää mitä hän tarkoittaa. ; Karkeasti sanoen linjama näyttääkin olevan se, että asiallisen uskontokritiikin piiri joutuu tuottamaan uusia termejä, koska aiemmat asialliset termit muuttuvat uskonbashaaijien käsiin, ja ne sävyttyvät negativiisesti ja alkavat käsittelemään koko uskontoa ilmiönä. Näin onkin niin että aluksi termi käsittelee "irrelevanttia marginaalista uskonosaa" ja pian se onkin sitä että "kaikki uskovaiset niputetaan kätevästi yhden herjaavan termin alle". Ja sanan muoto ei ole muuttunut matkan varrella pätkääkään, ainoastaan sen sisällöt ovat.

Jokainen ohipuhuja on hävinnyt. Siksi on terveellistä muistaa eräs asia ; Ihminen on keskimäärin häviöllä 50% käymistään kinasteluista. Jokainen tietysti ajattelee että hän on oikeassa, mutta tosiasiassa miten voi ottaa opiksi virheistään jos ei myönnä niitä joten ihminen joka ei myönnä virheitään on häviöllä keskimäärin useammin kuin ne toiset. Ja sitten jos tapahtuu erimielisyyttä kehystämisvaikutuksen ja kielipelien ymmärtämättömyyden kautta, niin kaikki ovat väärässä joten tosiasiassa keskimäärin ihmiset ovat keskimäärin väärässä useammin kuin 50% ajasta. Tämä on se lohdullinen oppi jonka haluan sanoa ratkaisuksi riitelyyn siitä mikä on äärikristillisyyttä. Olette ihan kaikki ihan täysin väärässä kunnes tajuatte missä merkityksessä ja kenelle "äärikristillisyys" -sanaa käytetään.