Mutta kuitenkin ymmärrän varsin hyvin että taustalla on aivan järkeviäkin huomioita. Positiivisen kautta ajatellen voidaan esimerkiksi huomata se, mistä blogi vaikenee. Nimittäin siitä miten ääriliikkeeksi leimaamista on käytetty esimerkiksi uskonnossa ateismia vastaan. Uusateisteja esimerkiksi kutsutaan militanteiksi tavoilla joista nimenomaan puuttuu vertautuvuus muihin ääriliikkeisiin. Samoin ääriliikkeeksi leimaaminen näkyy siinä miten kristityt harjoittavat marttyyripuhetta ja henkenä on juuri se, että he ovat muka vainottuja. Tämänlaista poteroajattelua löytyy tietysti jo tuosta kotimaan blogilainauksestakin, toki melko lievässä muodossa. Se on kuitenkin vallitseva osa nykyhetkistä uskonpuhetta. Se näkyy jopa kristillisessä propagandassa. Enkä tiedä onko tässä syynä ignoranttius vai se, että tahallaan manipuloidaan-valehdellaan. Enkä välitäkään. Intentiot ovat irrelevantteja, kusipäisyys on joka tapauksessa pysyvää.
Näistä tietysti puuttuu slippery slope -rakenne, eli se seinään päin työntämisen idea. Niissä käsittelee pelkästään nykytilaa. Ja tätä kautta voidaan huomata että voiodaan löytää aivan asiallinen kysymys. Kysymys siitä onko Päivi Räsänen tai Kansanlähetys todella ääriliike. Ja tämä on aivan oikeasti relevantti puoli. Nostinkin uusateismipuolen esille pääasiassa siksi että tätä kautta paatunutkin ateisti näkee mitä järkeä ääriliike -käsitteen esilletuomisessa on. Nämä ovat ehdottomasti ongelmia jotka koskevat uskontokritiikkiä siinä missä uskontoakin.
Tässä kohden on kuitenkin syytä hypähtää hieman uusateismin historiaan. Se ei yllä kovin monen vuoden taakse, joten tämä ei ole pitkä hypähdys. Argumentoijatkin ovat pääsääntöisesti samoja joten historian aikana keskustelun osapuolet eivät ole vaihtuneet "kovin dramaattisesti". ; Karkeasti ottaen kun setä Dawkins "Jumalharhan" esiinnosti, moitteena oli se että "ei kaikki uskovaiset ole tuollaisia". Korostettiin sitä, että uskovaiset eivät ole hihhuleita. Ja että Dawkinsin kuvaus on liian leimaava. Että uskossa oli kenties ongelmia mutta koko uskontoa ei pidä leimata eikä kritiikillä nähty siksi arvoa. Henki siis oli että kun kristinusko on moninainen ja eri näkökulmien värikimara, ei kritiikillä ollut merkitystä koska se piti kohdentaa.
Huvittavia hetkiä on saatu vanhoilta ajoilta esimerkiksi "Paahtoleipä" -blogia lukiessa. Sen karkeana ideana oli juuri se, että oli jako tavallisiin uskovaisiin ja hihhuleihin. Sielläkin kommenteissa nousi usein esiin juuri se, että siihen aikaan ateistit nähtiin jonakin jotka lähtökohtaisesti niputtavat kaikki uskovaiset yhteen nippuun ja haukkuvat tätä. Termi "hihhuli" nähtiin loukkaavana etenkin kun siihen ei samastuttu. Tämä heijasteli esiin tiettyä turhautumista. Tosiasiassa valtaosa ateisteista korosti moninaisuutta jo tuolloin. Sitä vain ei suostuttu näkemään. Tämä keskustelukenttä oli toki sellainen että se herätteli muutosta. Kun samoista asioista piti aina puolustautua, oli luontevaa että erittelyä korostettiin ja jopa ylikorostettiin. Moni reagoikin juuri sillä tavalla että uskonto -termi hylättiin ja otettiin käyttöön tyypitteleviä. Uskontokritiikki kohdistettiin. Ja kritiikin kohteeksi otettiin ennen kaikkea "äärikristillisyys".
Ja tässä kriittisyydessä korostetaan sitä että ateistien kritiikki koskee irrelevantti marginaalia josta ei tarvitse välittää. Usein tämän puolen olemassaolokin yritetään kieltää. Ja korostetaan että ateisteilla ei ole mitään tietoa uskonnosta. Että uskovaiset itse eivät huomaa mitään ongelmia. Mutta kuten Pirkko Jalovaara -shokkisensaatiosta opimme, Jalovaara on ollut näkyvä hahmo joka on meuhkannut vuosia. Hän on ollut lähes jokaisen ateistin kiikarissa. Kirkko taas on leikkinyt tietämätöntä - vaikka toisaalla korostikin että Jalovaaraa on joissain seurakunnissa torpattu eli ongelma olisi oikeasti tiedostettu ja ongelma on kirkon viestinnässä. Joka tapauksessa tästä opitaan että kirkko ja uskovaiset eivät nimenomaan näytä tuntevan ja tietävän mitä kirkon sisällä tapahtuu ja mitä siellä puuhastellaan. He eivät siis ole mitään asiantuntijoita tai auktoriteetteja koko kysymyksessä. Jos Jalovaaran tapainen mellastelija jää vuosien ajan pimentoon, pitää kysyä että mitä kaikkea muuta on jäänyt pimentoon. Pieni vihjeeni on, että jos asiaa katsoo hieman tarkemmin, huomaa että paljon on jäänyt pimentoon. Ja että se ei oikeasti ole mikään pimento. Tietämättömyys on joko asiantuntemattomuutta tai tahallista asioiden peittelyä.
Ja kuten ylläolevasta huomataan, tätä erittelystrategiaakaan ei hyväksytä. Lopputulos tästä onkin se, että tosiasiassa mitään uskontokritiikkiä ei hyväksytä. Asia on yksinkertaisesti täystabu. Jos et erittele, et huomioi kristinuskoa koko kirjossaan. Jos erittelet, marginalisoit ja yrität ajaa laidan yli. Tässä tilanteessa ei tietysti voi kritisoida oikein. Se on tehty mahdottomaksi. Sen lopputulos on se, mikä pitääkin tehdä. Eli huomio siitä että tosiasiassa suomenmaassa ei ole mitään uskonnonvapautta. Se on "joko kristinuskon tavalla tai maasta pois".
Tässäkohden onkin hyvä huomata, että juuri Räsänen on aihe jota tässä kohden ei kannattaisi nostaa ollenkaan esiin. Se on nimittäin niin että jos on kuopan pohjalla, niin kannattaisi kenties harkita sitä vaihtoehtoa että lopettaisi kaivamisen. Mietitäänpä sitä, että miten Räsäsen eroaminen on nostettu esiin kirkon puolella. ;
1: On valittu linjama jossa Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Kirkosta ei siis pidä erota koska Räsänen edustaa äärikristillisyyttä jota kirkko ei tue. Tässä kirkko marginalisoi Räsäsen. Kirkkoon kannattaa jäädä koska tämänlaisille voidaan tehdä ulosajo. Näin ei tarvitse maksaa järjestölle joka ajaa asioita joita ei itse kannata.
2: Jos kirkko sen sijaan näkisi Räsäsen toiminnan maltillisena, ja ihminen on tästä erimielinen, on eettisesti aivan oikein että tämä ihminen seuraa omaatuntoaan ja eroaa kirkosta..
Olenkin ylipäätään kautta blogihistoriani korostanut sitä että Räsänen ei ole mikään äärihihhuli. Hän edustaa varsin maltillista kristinuskoa. Arki-ihmisen silmiin hän vaikuttaa ekstremistiltä koska uskonelämä on valtaosalle ihmisistä tyystin vierasta. Itse taas olen kurkistanut kirkon sisälle ja olen nähnyt siellä niin kavalia petoja ja kyykäärmeen sikiöitä munimassa basiliskinmuniaan, että Räsänen on heidän rinnallaan partiotyttö. Ja juuri tämä on se syy jonka vuoksi minä olen eronnut kirkosta. Monesti sitä syytetään että uskontokriitikot eivät näe mitä kirkossa todella on ja että todella vaikeaa on löytää toimintaa jota uskontokriitikoiden puheissa tulee esiin. Mutta tosiasiassa aina kun uusateistit herättävät jonkun kohun, sen aiheena on nimenomaan sellainen asia jota kristityt itse korostavat maltillisena. He kiistävät konfliktin tarpeen heistä niin leppeissä aiheissa. Kirkkokriitikot kun eivät elä millään noitavainokorteilla. (Esimerkiksi uskontokriitikoiden yhteisössä johon kuulun on viime aikoina lähinnä eritelty sähköposteja ja haukkumakirjeitä joita itse kukin on saanut facebookiin.)
Uskovaiset kyllä its sitten heittävät ateistiehin Stalinkorttia ja hitlervertauksia jotka ovat tätä vääristelevää linjaa. ; Toki kyllä siinäkin, että Davidin Oksa otetaan esimerkiksi on vääristelyn makua. Se nimittäin korostaa että ikään kuin tämän pienemmällä henkisellä väkivallalla ei olisi väliä. Eli kun meillä ei ole massamurhaajaterroristiuskontoja runsaana kotimaassamme, ei voisi olla mitään ongelmaa uskonnollisen väkivallan kanssa. Tämä on tietysti väärä syytös. Itse asiassa tässä viime aikoina onkin putkahtanut kirjakauppoihin kiitettävä määrä uskonnollista väkivaltaa käsitteleviä kirjoja jotka nostavat esiin tositapahtumia jotka ovat jatkuneet kotimaassamme modernina nykyaikana ihan vuosien ajan ilman että arvon uskonjärjestöt ovat tehneet muuta kuin sensuroineet medianäkyvyyttä ja mussuttaneet siitä että uskovaisten itsenstä harrastamien ikävyyksien - joita uskonjärjestöt ovat suojeleet ja peitelleet - esilletuominen on vain uskonvakaumusten vainoamista. Tämä onkin juuri sitä marttyyripuhetta jossa on mennyt kaikki asiat sekaisin. ; Uskova joka saa vuodattaa typeriä pseudotiedenäkemyksiä ja uhkailujaan kokee vainona jos veisi rikoksesta tiedon poliisille! Vainoajasta ei saada marttyyriä, mutta se ei estä arvon uskonmiehiä yrittämästä ja toisia uskovaisia oikein ryhmässä taputtamasta käsiään.
En oikein ymmärräkään miten voi olla niin että uusateistejen esillenostamat asiat ja kohut koskevat jotain pikkuasiaa josta ei saisi nipottaa, jos he muka esittävät kristityt kauheita tekoja tekevinä hirviöinä. Että uusateistit leimaavat kristittyjä teoilla joita kukaan kristitty ei tee, mutta jotka ovat kuitenkin valtiollisia aivan lauhkeita ja harmittomia asioita. Yhtälö ei mahdu kallooni. Paitsi sitä kautta että tosiasiassa eri strategioita käytetään ns. domeenispesifisti. Ja ideana on vain vastustaa väärää mielipidettä keinolla millä hyvänsä. Ja näin käteen jää vain se, että suomessa ei ole oikeasti uskonnonvapautta ja uskonto on tabu jota ei yksinkertaisesti saa kritisoida.
1: Ja jos et ole kristitty, sinulta vaaditaan kritiikkiä tai sinua pidetään tampiona jonka näkemys ei ole oikeutettu, eikä sinulla silloinkaan ole tilaa, paitsi hiljaa olevana maksajana jonka pitää itkeä surullisuuttaanb ja onnettomuuttaan aatteista parhaimman eli kristinuskon äärellä. Tämä on aivan ilmiselvää kaikkien saamieni varsin vihamielisten moitteiden kautta. Moitteiden joita ollaan kohtuu haluton laittamaan julkiseti verkkoon mutta joita kyllä vuodetaan privaattiviesteinä facebookiin.
Neuvoisinkin että arvon maltillinen kristitty - jonka de facto ammatti on perimmiltään vain ja ainoastaan se, että sodan tullen valjastaa ideologia nuorten miesten murhaaminen poliittisista syistä hyväksyttäväksi - ottaisi silmän käteen ja karsisi ja moittisi uskovaisten strategioita. Uskovaisen suusta tulevana he kenties jopa uskoisivat sitä ja ottaisivat opikseen ja vähentäisivät "esiDaavidinOksaisuuttaan". Minun suustani sama saa vain epäuskoa ja torjuntaa.
Jos tappaminen sodassa on OK, ja on jaloa kuolla ja tulla ammutuksi uskon ja maan puolesta, niin miksi sotilaspapit ovat tabu joita kohden ei saisi tulittaa? Se, että he ovat turhia? Se, että uskonnolla ei ole mitään militarista funktiota koska taikavoimat eivät oikeasti ohjaile mitään maailmallisia tapahtumia jolloin sotilaspapin tappaminen on perimmiltään pelkkää luodin tuhlausta? Koska heiltä puuttuu rohkeus uskoa omia puheitaan ja ampua-kuolla? Koska on helppoa saarnata muille asioita nimenomaan silloin kun riskit eivät ole omia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti